I need you by my side✅

Piristystä tarjolla

Aleksi stressasi muuttoilmoitustensa kanssa, tavaroille tarkoitetut pahvilaatikot oli hukassa ja hermoromahdus lähellä. Ja minä istuin vain keittiön pöydän vieressä miettimässä miten tyhjää mun elämästä tulisi sitten kun tuo koheltaja oli jo muualla. Ei mulla ollut enää yhtään mitään...

Se oli häätänyt mut keittiöön kun ei musta ollut mitään apua ollut. Mä halusin vain takertua siihen kiinni. Voitteko muka syyttää häiriköinnistä?! Mä vaan kaipasin niin kovasti sen lähelle... Jos sä kerran tiesit miten vähän oli enää aikaa olla yhdessä, kai sä halusit käyttää sen olemalla toisen lähellä niin paljon kuin mahdollista vain oli. Vai kuinka?

Luojan kiitos sen tuleva levy-yhtiö oli luvannut hoitaa sieltä käsin Aleksin viisumit sun muut kuntoon, jotta nopean aikataulun lähtö onnistui. Mä en edes tiedä miten se käytännössä toimi, sillä mä olin kuullut et yleensä moisissa asioissa saattoi mennä jopa vuosia. Kai tämä oli poikkeus... vähän sama kun porukat lähti yhtäkkiä liigasta änäriin... sinne munkin piti aikanaan mennä..

"Noniin" helpottunut huokaisu kuului mun viereltä.

Käänsin katseeni siihen ja hymyilin hennosti. Se oli kaiketi saanut yhden miljoonasta asiasta selvitettyä. Hyvä niin. Yksi duuni pois päiväjärjestyksestä. Ei jäljellä tainnut ollakaan enää kuin 99999 asiaa. Good luck with that...

"Mitä mietit?" Se kysyi istahtaen mun syliin.

Se kietoi kätensä mun niskaan ja hymyili. Sen kaulaan oli jäänyt pieni soma jälki eiliseltä. Siihen mä olin näköjään taas tarttunut...

"Kaikkea" vastasin hartioitani kohautellen.

Kyllä se itsekin tiesi et mä mietin vain sitä. Ei sitä... vaan Aleksia itseään. Kuinka mä olisin voinutkaan tuhlata aivosolujani jonkun muun ajattelemiseen. Ei mulla ollut mitään syytä siihen. Mulla ei ollut ketään muuta...

"Rakas piristy.." se sanoi nostaen mun leukaa hennosti ylöspäin. En mä masentunut ollut. Omissa ajatuksissani vain ja se oli täysin tyypillistä mulle.

Se oli vähän kuin pakopaikka kylmältä todellisuudelta. Siellä kukaan ei tuominnut tai kyseenalaistanut. Sinne sai hukkua juuri sen ihmisen kanssa, ketä kaipasikin.

"Saanko pusun?" Se kysyi vetäen kasvoilleen sellaisen koiranpentu ilmeen, et sitä oli mahdoton edes yrittää vastustaa. Sille vain ei voinut sanoa ei. En mä olis kyllä halunnutkaan...

Hymähdin huvittuneena ja vein kasvoni muutaman millin päähän sen omista. Että se oli kaunis...

Päätin kiusata sitä hieman ja sujautin vain pikaisesti suukon sen hiuksiin. Sen ilme oli kyseenalaistava. Miten niin mä en voinut olla tosissani.

"Huulille vielä" se sanoi malttamattomana.

Kerrankin mä en ollut meistä se joka oli heti sukeltamassa toisen suuhun. Tai jonnekin muualle... siinähän odotti vaan aivan nätisti. Niin olin monet kerrat joutunut odottamaan minäkin ja vielä vähän kiperämmässäkin tilanteessa. Jokainen sit keskenään miettikööt mistä mä mahdoin puhua...

"Tuu hakee" sanoin virnistäen ja käänsin pääni poispäin. Välillä teki vain mieli heittäytyä hankalaksi. Juuri nyt oli sellainen hetki. Sitä paitsi eikö ollut aika seksikästä esittää vaikeasti tavoiteltavaa? Olihan siinä oma viehätyksensä. Ainakin mun mielestä. Ei kai sitä nyt liian helppo sopinut olla...

"Sä tiiät et mä otan sen pusun vaikka väkisin" se tokaisi kulmaansa kohottaen.

Katsoin sitä epäilevästi ja virnistin tyytyväisenä itseeni. Tuon kun näkisi.... ihan kun mä olisin voinut ottaa sen uhkauksia tosissani. Kiehtovaltahan tuo kuulosti mutta.. ihan oikeasti... voitteko muka kuvitella Aleksia ottamassa väkisin edes tikkaria ylähyllyltä?

"Sä saisit kyllä ottaa jotain muutakin" huomautin.

Se katsoi mua hymyillen. Tyhmäkin olis tajunnut mun hienostuneen vihjeeni. Minkä mä sille mahdoin et tilaisuus annettiin suoraan hopeatarjottimella. Mitäs puhui tuohon tyyliin mun kuullen..

"Niin saisit säkin" se tokaisi.

Sehän ei saanut sitten millään tarpeekseen. Imartelevaa etten sanoisi... ei me oltukaan kuin viimeksi eilen illalla tehty ties mitä. En mä siitä siis valittanut. En todellakaan.

"Ei mulle oo mikään ongelma ottaa sua vaikka keskellä keittiön pöytää" kerroin mielipiteeni. Sen se tiesi itsekin enemmän kuin hyvin. Tuskin sitäkään olisi jaksanut kiinnostaa missä oltiin jos tarpeeksi mielihalut otti valtaa. Kumma kyllä, yllättävän usein otti...

"Todista se" Aleksi tokaisi epäuskoisesti.

Ihan kun mä en olisi tajunnut mihin se tuolla pyrki. Ehkä tuo oli vain hienostuneempi tapa sanoa heivaa tavarat pöydältä ja ota mut nyt. Siihen olis voinut melkein jopa tarttua...

Nappasin Aleksia vyötäröltä ja työnsin sen vasten seinää. Saamasi pitää. Katsoin sitä omahyväisesti hymyillen ja varastin siltä intohimoisen suudelman. Voitit.. sovitaan niin... mutta mä lupaan pitää huolen siitä et myös mä tulisin voittamaan... 

***

Vähän söpöilyä tämän surullisen vaiheen keskelle :)