I need you by my side✅

Unissapuhuja

*JOEL*

Makasin sängyllä Aleksi vierelläni ja katsoin sen rikki revittyä kroppaa. Mua sattui edes katsoa sitä. Sen kehosta näkyi kaikki se, mitä mä olin eilen saanut aikaan. Itse se oli toisaalta tähän suostunut...

Mulla oli ikävä tapa innostua moisesta vähän turhankin paljon jos joku siihen suostui. Varsinkin kun ei käskenyt lopettaa... Sinänsä ihme etten mä ollut saanut tuon pahempaa jälkeä aikaiseksi..

En mä silti mitään oikeasti pahaa sille olisi pystynyt tekemäänkään. En ainakaan jos se olis kieltänyt. En mä sentään ihan täysi sekopää ollut kuitenkaan!  Vaikka en paljon muutakaan...

Joonas oli hetki sitten laittanut mulle viestiä ja kysynyt olisko saunailta mitään. En ollut vaivautunut vastaamaan sille vielä yhtään mitään vaan odotin Aleksin heräävän, kysyäkseni sen mielipidettä asiasta.

Jollain tapaa mua asia houkutteli mut ihan mieluusti mä olisin jäänyt myös kotiin. Ne päivät kun alkoi olla todella vähissä kun mä sain Aleksin kanssa enää olla..

Kuulin viereltäni oman nimeni ja käänsin katseeni ilmeisesti unissaan puhuvaan mieheen. Olipas se kerrassaan suloinen. Jos sivuutti sen kylkiluita koristavat punertavat ruoskan jättämät jäljelt ja muutaman hieman rujomman näköisen mustelman sen kaulalta. Mä olin näköjään kuristanut sitä oikein kunnolla...

"En mä haluu lähteä..." kuulin sen mumisevan itsekseen.

Katsoin sitä hämilläni. Se näki nyt jo painajaisia lähdöstään? Ja niitä tulisin näkemään minäkin. Voi kumpa se olisikin ollut vain pelkkää pahaa unta... kohta mä heräsin ja kaikki oli ihan kuin ennenkin. Kukaan ei ollut menossa minnekään eikä kenenkään sydän ollut hajalla. Eikö vain? Kun tarpeeksi kovasti johonkin halusi uskoa, se kyllä tapahtui. Ihan totta!

"Ale herää" sanoin hiljaa.

Se ei reagoinut. Pyöri vain levottomana ja hengitti katkonaisesti. Mä tiesin ettei unissakävelijää saanut herättää mut entäs unissa puhujaa? En mä ollut koskaan kohdannut vastaavaa tilannetta ennen. Ehkä se oli ihan turvallista herättää..?

"Herää" toistin uudelleen ja ravistelin sitä hellästi olkapäistä.

Se säpsähti ja räpytteli silmiään hämmentyneenä. Olisko sittenkin pitänyt vain antaa sen nukkua? Se oli sitten kerrassaan ihana noin utuisena. Uni väistymässä väsyneiltä silmiltään ja niin lähellä jo tajuta missä mentiin mut samalla silti aivan ulkona.

"Mitä nyt?" se kysyi hämillään.

Mä en ollut ihan varma olisko mun pitänyt kertoa sen puhuneen unissaan vai vaan piiloutua oman kusipäisyyteni taakse ja sanoa et halusin vain sen hereille. Ei aamut yksin mukavia olleet... se tiesi asian yhtä hyvin kuin minäkin.

"Näit varmaan pahaa unta" sanoin kysyvästi.

Se katsoi mua hetken hämillään ja pudisteli päätään. Yritti kaiketi kovasti tajuta mistä oli kysymys. Siinä sitä taisikin olla hommaa kerraksi. Ainakin mulla oli...

"En mä tiedä" se mumisi ja nousi istumaan.

Se nojasi selkänsä sängynpäätyyn ja huokaisi. Sille pelkästään olemisessakin vaikutti olevan jo ihan tarpeeksi. Sattuiko siihen edelleen? Miten se oli mahdollista?

"Oot sä kunnossa?" kysyin varovasti.

Se hymyili ja laski kätensä mun poskelle. Olisko ollut oikeutettua jos se olis lyönyt mua? Ehkä... mennä nyt ja kuristaa toinen ensin miltei hengiltä ja sitten vielä herättää seuraavana aamuna kesken unien. Olin mäkin kyllä yksi saatanan tunari!

"Ei mulla oo hätää" se sanoi ja kurottautui suutelemaan mua.

Mä melkein halusin uskoa tuon mut se oli jotenkin kovin haasteellista ottaen huomioon miltä Aleksi tällä hetkellä näytti. Ehkä suihkussa käynti voisi tehdä asialle jotain... Ainiin se vitun Porko!

"Tää nyt ei varsinaisesti liity asiaan mutta Joonas kysyi et vietettäiskö porukalla saunailta" tokaisin ja vedin Aleksin kainalooni. Tuon idean ajoitus olikin muuten kerrassaan mahtava...

"Mennään vaan. Näkeepähän muutkin millaisen sadistin kanssa mä oon parisuhteessa" se totesi ironiaa tihkuvalla äänensävyllä. Turha yrittää sysätä koko juttua mun niskaan! Se oli ihan yhtä mukana siinä kun minäkin. Älä esitä viatonta... se taisi ollakin paholainen enkelin vaatteissa.. tai ilman.. kuinka vaan!

"Myönnä pois että tykkäsit" sanoin kulmaani merkitsevästi kohottaen.

Ei sen tarvinnut edes sanoa sitä. Mä tiesin kyllä et juuri se tietty puoli siitä nautti koko hommasta. Myönsi se sitä tai ei. Kyllä mä sitä osasin lukea. Juuri tässä tapauksessa kipu oli suurinta nautintoa. Käänteinen ideologia toimi joskus!

"En mä sitä kieltänytkään" se tokaisi hartioitaan kohauttaen.

Väittäkää vaan muuta mut kyllä mä omani tunsin. Olin mä ehtinyt oppia lukemaan sitä jo aika hyvin. Kyllä hullu hullun tuntee... 

***

Mul ei vieläkään oo mitään hajua kuin paljon tätä vielä on tulossa, koska nähtävästi saan kaiken aikaa uusia ideoita vaan pitkittääkseni tätä :)