I need you by my side✅

Ovelat

*JOEL*

Me oltiin jätkien kanssa sovittu tapaavamme Amarillon parkkipaikalla. Mulla ei ollut kuin muutama sata metriä matkaa siihen, joten päätin kerrankin esittää urheilullista ja kävellä paikalle.

Ei meillä vielä sen enempää ollut syytä juhlia joten Amarillo kelpasi oikein hyvin. Olihan siellä hyvä ruoka ja syömään me oltiin tultu, joten mikäs tässä. Mentäis sitten jonnekin ihan oikeasti hienoon mestaan kun oltais vallotettu koko hiton maapallo. Sitten vasta sai vähän keulia... vähän...

Niko oli perunut tulonsa jo tunnin päästä siitä kun koko asiasta oli sovittu, vedoten johonkin perhekriisiin ja hetki sen jälkeen Tommi oli ilmoittanut omasta esteestään. Joonas oli sitä mieltä et meidän pitäis silti toteuttaa idea vaikka osa porukasta puuttuikin. Se tuntui kyllä melkoiselta petturuudelta... varsinkin kun meidän oli määrä juhlistaa meidän yhteisen työn tulosta.

Näin tutun näköisen auton kaartavan parkkikselle ja jäin odottamaan sen saapumista. Sen oli määrä saapua Joonaksen ja Ollin kanssa yhdessä. Hyvä niin että kaikki saapui paikalle kerralla. Eipä tarvitsis sitten odotella turhia. Päästäis heti syömään, sillä mä ainakin olin jo hyvin lähellä kuolemaa tämän nälkäni kanssa.

Aleksi nousi kuitenkin autosta yksin ja hetken päästä viereiseltä paikalta nousi Miki. Se heilutteli mulle innoissaan ja mä vastasin sen tervehdykseen vähemmän innokkaalla heilutuksella. Aleksi heitti sille autonsa avaimet ja se hyppäsi kuskin paikalle.

Mä jäin katsomaan Aleksia hämilläni. Minne helvettiin ne kaksi muuta oli oikein jäänyt? Ja miksi se lahjoi autonsa Mikin käsiin? Kai se oli värvätty meille baarikuskiksi... sehän meidän suunnitelma oli. Koska me muka sellaisissa oltais pysytty...

Jäin tuijottamaan mun luo saapuvaa mustahiuksista miestä kysyvästi. Halusin selityksen sille missä perseessä kaikki muut olivat. Mä en nimittäin nyt yhtään olisi jaksanut alkaa soittelemaan kenenkään perään. Omapa oli ideansa ollut.

"Eiks Niko ja Tommi oo vielä tullu?" Ale kysyi astellessaan mun luo.

Katsoin sitä hämilläni. Mitäs helvettiä tämä nyt oli olevinaan?

"Ne peru. Missä Olli ja Joonas?" kysyin ihmeissäni.

Aleksi katsoi mua kysyvästi. Ei tainnut tietää sekään missä mentiin. Enpähän ollut ainoa joka oli aivan kujalla. Jälleen kerran.

"Joonakselle tuli joku juttu ja Ollilla on kuulemma pahoinvointia" Se sanoi.

Kas kummaa... Mahdoinko mä olla ainut joka alkoi pikkuhiljaa haistaa palaneen käryä? Mitkä mahdollisuudet oli, että kuudesta jätkästä neljälle tuli yhtäkkiä jotain akuuttia vaikka ne itse olivat koko ajatuksen takana. Ja juuri me oltiin ne jotka jäivät jäljelle.

"Haluut sä kyydin kotiin?" Aleksi kysyi jo täysin valmiina lähtemään paikalta. Se kai oletti samaa kun mä alkuun. Miksi jäädä vain kahdestaan kun kaikkien piti tulla?

Katsoin sitä hetken kunnes sain maailmanluokan idean. Jos ne kerran kuvittelivat voivansa kusettaa meitä, miksei me voitais heittää samalla mitalla takaisin. Totta kai me voitiin!

"Eiks sustakin oo vähän hämärää et kaikille muille tuli just nyt jotain muuta?" kysyin.

Aleksi katsoi mua hetken kulmiaan kurtistellen kunnes alkoi saada kiinni mun kommentistani. Musta se oli aika ilmeistä. Totta kai ne halusi saada meidät viettämään aikaa yhdessä.. varsinkin nyt kun kaikilla muillakin oli tieto siitä missä mentiin kenenkin suhteen. Kyllä. Minäkin tiesin asioita...

Eikä siinä mitään.. ihan suloinen ajatus se oli eikä mulla ollut mitään Aleksin seuraa vastaan. Päinvastoin!

"Voiks ne olla niin ovelia?" se kysyi kulmaansa kohottaen.

Eikö se tuntenut meidän jengiä alkuunkaan?! Kun Joonas ja Niko löivät viisaat päänsä yhteen, ei lopputuloksesta voinut odottaa mitään muuta kuin kyseenalaista. Siihen yhdistettynä vielä Ollin kiero mielikuvitus ja Tommin salamyhkäisyys. Nehän ois pystyneet vaikka salamurhaan ilman että kukaan sais koskaan tietää!

"Kyllä ne voi" vastasin.

Mies hymähti mun sanoille ja ymmärsi ilmeisesti itsekin missä mentiin. Ei kai me nyt voitu yhtään sen huonommiksi jäädä. Ei tätä ilman taistelua suostuttu nielemään. Te halusitte pelata niin sit pelataan kanssa...

"Mitä sanot jos mennään syömään niin kun sovittiin mut sanotaan niille huomenna että lähdettiin sen sijaan himaan?" tuo idea kuulosti mun pääni sisällä paljon paremmalta. Kumma juttu miten ideat huononi heti kun ne sanoi ääneen...

Mutta mä todella halusin nähdä niiden ilmeet kun ne tajuais ettei niiden ovela suunnitelma ollutkaan toiminut. Eihän niiden sitä tarvinnut tietää et me oltiinkin jääty hengailemaan kahdestaan. Vaikka sitähän ne pelkästään toivoi...

"Kyllä se mulle käy" se vastasi virnistäen.

Sitä paitsi ehkä ne oli jollain tasolla oikeassa tämän suunnitelmansa kanssa. Ehkä meille teki ihan hyvää viettää aikaa kahdestaan näin pitkästä aikaa. Ilman et kenenkään tarvitsis puhua tunteista tai kokea oloaan kiusaantuneeksi tai epämukavaksi. Oltais ihan niin kuin ennenkin...

"Mahtavaa, sillä mä kuolen kohta nälkään" tokaisin tyynesti.

Mitähän hauskaa me vielä keksittäis muita jätkiä kiusataksemme. Vain mielikuvitus oli rajana... ja sitähän ei meiltä puuttunut.

***

Sanokaa etten oo ainut joka saa aina parhaat ideat JUST SILLON kun ei pitäis saada etkä pysty kirjottaa!!! ;( Ja huomenna hei pääsen jo ajoissa niin saattaa useampi osanen tipahdella ::)