I need you by my side✅

Hetken huumaa?

Muut jätkät oli olleet olevinaan hirvittävän ovelia. Ihan kun ei olis ollut yhtään läpipaistavaa et jokaiselle muulle tuli yhtäkkiä jokin este kuin meille kahdelle, vaikka tästä oli sovittu ihan yhteistuumin.

En mä sitä mitenkään huonolla tavalla tarkoittanut. Meillä oli ihan mukava ilta Aleksin kanssa. Ja pitkästä aikaa me oltiin ihan kahdestaan. Hetken oli kuin kaikki aiempi olis unohtunut. Tunteet, syyllisyys, ahdistus, kiusaantuneisuus...

Olis kai jotenkin voinut kuvitella tilanteen menneen epämukavaksi toisen tunteista johtuen mut jos mä en niistä tietäis, ei sitä mistään huomaisi. Niin hyvin se ne peitti.

Me oltiin juteltu kaikesta musaan liittyvästä, ihan niin kuin sillonkin kun hengailtiin ensimmäisiä kertoja. Se tuntui niin tutulta ja turvalliselta. Eiks jokainen kaivannut elämäänsä jotain tuttua ja pysyvää?

"Miten ne sun treffit muuten meni?" Ale kysyi. Mä katsoin sitä hetken ihmeissäni. Anteeks mitkä? Vai tarkoittiko se sitä Nikon olematonta heittoa studiolla?

"Jos viittaat siihen studiolla käytyyn keskusteluun, mä näin eilen mun broidia pitkästä aikaa" vastasin ja naurahdin perään. Sen ilme kirkastui oitis. Oliko se tosiaan luullut että mä... voi.. ihan kun mulla olis edes aikaa sellaiseen, mielenkiinnosta puhumattakaan.

"Ai. Mä tajusin vaan jotenkin.." se sanoi.

Ehkä mä vähän olin antanut ymmärtää jotain sellaista. Nikoa vaan oli hauska kiusata kun se oli aina niin kovin utelias. Se tuntui sopivalta heitolta siinä kohtaa.

"Kunhan vittuilin Nikolle.. se aina haluaa tietää kaiken" naurahdin ja tökkäsin leikilläni Aleksia kylkeen. Se vain naurahti.

"Ja tästä ei sit jätkille kerrota, vai mitä?" Se sanoi vaihtaen aihetta lennosta. Me ajateltiin pistää niiden harmaita aivosoluja vielä entistä enemmän solmuun ja valehdella niille tämän päivän tapahtumista. Siitähän saivat maistaa koston suloista kieroutta. Amatöörit...

"Ei todellakaan" vastasin sille hymyillen.

Olis varmaan ollut helppo kuvitella et me oltiin tulossa treffeiltä tai jotain. Tai niin.. ainahan jengi meni kaduilla hitaasti kävellen ja nauraen. Ilta päättyi aina siihen kun toinen saattoi toisen kotiin. Lähinnä siksi tuo vertaus..

Me oltiin nimittäin saavuttu Aleksin asunnon alaovelle kuin huomaamatta. Niin paljon meillä oli ollut puhuttavaa ettei kai edes tajuttu ajan nopeaa kulkua. Miehen auto oli jäänyt Mikin haltuun ja tuo oli luvannut palauttaa sen aamuksi. Uskoo ken tahtoo...

Se seisoi avaimet kädessään kerrostalon edessä ihan kuin odottaen jotain. Sen hiukset oli sateesta märät ja se sai miehen näyttämään kieltämättä melko suloiselta.

"Nähään huomenna" se sanoi ja kääntyi mun suuntaan. Se näytti hyvältä mustan nahkarotsinsa kanssa... Se otti muutaman askeleen lähemmäs mua ja katsoi hetken silmiin. Sillä hetkellä joku mun sisällä sai mut tuntemaan jotain täysin järjenvastaista. Musta tuntui kuin keuhkot olis juuri unohtaneet tehtävänsä ja järki sanonut sopimuksensa irti. Siinä katseessa oli jotain kaunista. Jotain erityistä.

Sen enempää varoittelematta se kurottautui suutelemaan mua ja painoi kätensä mun lanteille. Sen huulet maistui sekoitukselta suolaista ja makeaa. Vanilja, kaneli, sade ja jokin mistä mä en ehtinyt saada selvää.

"Sori mä en tiedä mi-" se sanoi ennen kun mä keskeytin sen.

"Shh" kuiskasin hiljaa ja painoin sen takanaan olevaa seinää vasten. Se katsoi mua hetken pelästynyt ilme kasvoillaan, huulet viivana, kunnes mä pyyhin sen pois hellällä suudelmalla. Mä en tiennyt itsekään mitä mä olin tekemässä mut varmaa oli se, et mä en halunnut lopettaa. En vielä..

Painoin sitä lujemmin kiinni seinään ja menin aivan iholle. Niin lähelle et mä tunsin sen sydämen lyönnit rintaani vasten. Se kävi kierroksilla..

Mitä enemmän mun huulet oli kosketuksessa sen omien kanssa, sitä paremmilta ne maistui. Ne sai mun mielen tekemään omat johtopäätöksensä tilanteesta eikä mulla ollut siihen sanavaltaa.

"Joel.. pitäiskö mennä..?" Mies kysyi vetäydyttyään suudelmasta. Sen huulet oli punaiset ja niin kutsuvasti raollaan. Mitä hittoa mä oikein...

Tyydyin vain nyökkäilemään osoituksena et hyväksyin sen vastauksen. Tartuin sitä kädestä ja sain vastineeksi hennon hymyn.

Se avasi oven lukosta ja johdatti mut rappukäytävään. Sillä ei ollut aikomustakaan käyttää hissiä joten mä seurasin sen perässä portaita pitkin.

Sen asunto oli heti ensimmäinen oikealta kun päästiin tasanteelle. Hyvä että mä näin edes eteeni kun koko rappu oli pimeänä. Valojahan ei voinut päälle laittaa..

Se avasi oven ja päästi mut sisään. Pieneen eteiseen syttyi valot ja ulko-ovi painautui kiinni. Mä laskin takkini henkariin ja jätin kengät kynnysmatolle. Aleksi teki samoin.

"Mulla ei sit oo mitään vii-" se aloitti mut mä olin jälleen epäkohtelias ja keskeytin sen lauseen. Tällä kertaa mä annoin huulien puhua puolestaan. Juuri sillä tavalla. Työnsin sen ovea vasten ja annoin kielelleni luvan sukeltaa sen suuhun.

Tunsin sen käsien kuitenkin työntävän mua hellästi kauemmas. Se irrottautui musta ja katsoi pelokkaan näköisenä. Mikä nyt tuli?

"Joel kiltti.. jos tää on jotain hetken huumaa niin ei mennä yhtään pidemmälle" se sanoi.

Mä en olis tehnyt näin jos se olisi sitä. En mä sitä minään leluna pitänyt. Kuinka edes voisinkaan. Varsinkaan kun mä tiesin sen tunteista. Ihan vaan siltä varalta et joku päätti alkaa muistuttelemaan siitä mistä kaikki lähti liikkeelle...

Se sai mussa aikaan jotain erilaista. Jotain täysin uutta. Mä en tiennyt itsekään mitä se oli, mutta mä halusin ottaa siitä selvää.

"Usko pois. Ei ole" sanoin rauhallisesti.

Sen mä tunsin nyt itsekin... Katsoin odottavasti sen silmiin. Se hymyili ihan hennosti ja se oli riittävä vastaus mulle. Tartuin sitä vyötäröltä ja lähdin kuljettamaan kohti makkaria. Mä en todellakaan tiennyt mitä tästä seurasi mutta sen mä tiesin et meistä kumpikin halusi tätä ihan liikaa miettiäkseen seurauksia.

***

Tulin hämmentämään teidän aivosolujanne :) <3 Illalla tulee vielä toinen ;)