you're beautiful | BTS ~ FIN

2.

*Yoongin näkökulma*

Ajelin harmaata maantietä kohti etelää. Minulla oli korvissani mustat kuulokkeet, joista soitin soittolistaani läpi jo neljättä kertaa tänään. En osannut sanoa vihasinko vai rakastinko pitkiä automatkoja, mutta pitkästyttäviä ne ainakin olivat. Katselin ohi kiitäviä maisemia, ja hyräilin hiljaa. En tiennyt yhtään, keiden kanssa tulisin jakamaan kämppäni. Oikeastaan minua ei edes kiinnostanut, toivottavasti ei heitäkään.
Yhtäkkiä autostani kuului kimeä piipitys, ja varmasti jokainen nappi joka voi edes vilkkua alkoi hohtaa punaisena. Kirosin, ja pysäytin autoni tienviereen. Olin kuvitellut voivani ajaa sillä loppuun asti, mutta se oli näköjään päättänyt toisin. Nousin autosta, ja löin nyrkkini sen konepeltiin. Pyyhkäisin vaaleat hiukseni korvani taakse, ja mietin mitä tekisin.
"Hemmetti."
Avasin konepellin, ja mietin miten ihmeessä saisin auton taas käyntiin. Minulla ei ollut varasuunnitelmaa, tai muuta kyytiä. Potkin autoa raivoissani, ja kirosin tilannetta yhä uudelleen ja uudelleen.
Jonkun ajan kuluttua vierestäni ajoi musta auto. Hämmennyin, sillä luulin olevani ainoa joka ajoi täälläpäin. Auto hiljensi kohdalleni, ja lopulta pysähtyi. Kyydistä nousi melko lyhyt poika, joka katsoi minua ystävällisesti. Hän haroi vaaleanpunaisia hiuksiaan silmiltään, ja käveli luokseni. Pojan hiukset näyttivät pehmeiltä, ja hänen kävelytapansa oli kömpelön suloinen. En edes huomannut hukuttautuneeni hänen tummiin silmiinsä, ennenkuin hänen äänensä herätti minut todellisuuteen.
"Tarvitko apuu?" Poika kysyi hymyillen. Hänen äänensä oli pehmeä, ja pidin hänestä heti. Harvat ihmiset miellyttivät minua läsnäolollaan, mutta tämä poika oli jotenkin erityinen.
"No, mun auto ei taida täst enää herätä" vastasin virnistäen.
"Harmi. Mihi oot menossa?" Poika kysyi. Kerroin hänelle tulevasta sisäoppilaitoksestani. Pojan ilme kirkastui, ja hän tarttui olkapäähäni.
"Tiiäkkö mitä? Mäki oon tulossa sinne opiskeleen!" Hänen hymynsä oli suloisin minkä olin koskaan nähnyt, pakko myöntää.
"Ai, kiva" Hymyilin.
"Hei, voit tulla mun kyydil!"
Avasin suuni kiittääkseni häntä, mutta en saanut suunvuoroa.
"Voitais tutustuu, en tunne sielt ketään" poika höpötti iloisena.
"Sopii" nauroin.
"Oon Jimin" Jimin sanoi hymyillen.
"Ota sun kamppeet, oota autan kantamaan. Miten sulla on vähän näit laukkui? Itelläni on aika paljon, hui miten tää on näi painava!" Jimin hössötti.
"Oon Yoongi" naurahdin, ja nappasin laukkuni hänen sylistään.
"Ja otan tän laukun"

Istuin Jiminin viereen etupenkille, ja katselin kuinka hän käynnisti auton. Hyräillen poika ajoi takasin tielle, ja katsoi sitten minua.
"Kuinka kaukaa tuut?" Hän kysyi.
"Oon ajanu eilisest lähtien pysähtymättä" totesin.
"Sua täytyy väsyttää. Haluutko nukkuu?" Jimin kysyi viattoman iloisella äänellä. Sydämmeni hypähti paikallaan, kun katseeni kohtasi hänen silmänsä. Jimin katsoi minua ihmeissään.
"Huhuu Yoongi?"
"Een, meinaan ei mun tarvi" tajusin vihdoin vastata. En voinut irrottaa katsettani hänen kasvoistaan. Jimin hieroi niskaansa vaivautuneena, ja hymyili.
"Okei, no kuinka vanha oot?" Jimin kysyi uteliaana.
"Täytän 20" sanoin nolona. Tiesin että muut olivat varmasti minua nuorempia, mutta en voinut mitään sille että opiskeluni oli hieman hidasta. Jimin hymyili rohkaisevasti.
"Kiva! Oon 18"
Poika näytti ikäistään nuoremmalta, ja minusta se oli melko suloista.
"Näytät melko... pieneltä" hymyilin.
"Tiiän. Arvaa saanko kuulla siitä" Jimin huokaisi kyllästyneenä.
"Mun joka ikinen-"
"Varo!" Huusin äkkiä. Nopeasti käänsin Jiminin käsiä ratissa ja painoin hänen jalkansa jarrulle. Hämmentyneenä Jimin kurkotti katsomaan tielle. Auto oli pysähtynyt vain muutaman metrin päähän tielle kävelleestä kissasta. Jimin näytti säikähtäneeltä, ja katsoin häntä helpottuneena.
"Huh, se oli lähellä" huokasin, ja pyyhkäisin otsaani.
"Pelastit sen" Jimin hymyili minulle.
"Oisin vahingossa ajanu sen päältä ilman sua"
Naurahdin, ja käänsin katseeni takasin tiehen. Kissa seisoi yhä suoraan auton edessä, ja tuijotti eteensä ihmeissään. Varovasti Jimin tööttäsi, ja pelästyneenä kissa juoksi tien poikki takaisin metsään.
"Söpö" poika huokasi, ja painoi päänsä kättään vasten.

Seuraavat tunnit kuluivat aivan liian nopeasti, ja pian olimme jo koulumme pihalla. Siellä oli paljon muitakin autoja, ja en osannut edes arvata montako oppilasta täällä oikein oli. Kävelimme yhdessä kapeaa käytävää rehtorin kansliaan, ja kysyimme mihin huoneisiin menisimme. Kerroimme nimemme, ja saimme tietää että yöpyisimme ainakin seuraavan vuoden samassa kämpässä.
"Kiva! Pidän sust jo nyt, meillä tulee oleen kivaa" Jimin hihkaisi, ja hymyilin hänelle. Rehtori antoi meille huoneen avaimet, ja listan kämppiksistämme. Kiitimme häntä, ja lähdimme ulos etsimään asuntoamme. Katselin listaa kämppäkavereistamme, ja katsoin Jiminiä kysyvästi.
"Näitä on meidän lisäks 5. Luenko nimet?" Kysyin. Jimin nyökkäsi uteliaana, ja aloin lukea listaa läpi:

"Huone 27:
Jung Hoseok
Kim Seokjin
Kim Namjoon
Kim Taehyung
Jeon Jungkook
Park Jimin
Min Yoongi"

"Kuulostaa kivoilta nimiltä" Jimin hymyili. Lähdimme kantamaan laukkujamme kohti huoneistoamme.
Pian saavuimme valkoisen suuren oven eteen, jota koristi hopeinen numero "27".
"Tää se on!" Jimin hihkaisi. Innoissaam poika avasi oven avaimellaan, ja marssi sisään. Hymyillen työnnyin hänen perässään uuteen kämppäämme.