you're beautiful | BTS ~ FIN

5.

*Taehyungin näkökulma*

Olimme asuneet uudessa kämpässämme jo viikon.
Namjoon ja Jin tulivat tänne kaksi päivää sitten, ja pidin heistä heti.
Jin on rauhallinen ja asiallinen, ja hän osaa kokata. Namjoon on fiksu ja pidän hänen huumorintajustaan. Myös Jungkook piti pojista, ja uskalsi jopa vaihtaa pari sanaa heidän kanssaan.
Nyt Jungkook tulee jo toimeen kaikkien kämppistemme kanssa, ja hänen ahdistuneisuutensa on vähentynyt huomattavasti.
Hän ei enää itke iltaisin, tai kerro minulle haluavansa kotiin.
Minusta tuntuu että näiden ihmisten läsnäolo on hänelle parasta apua.

Tänä aamuna Jimin pyysi Jungkookia pelaamaan jalkapalloa.
Hän oli varma ettei menisi, mutta päätti kuitenkin kerätä rohkeutensa. Istuin nurmikolla Yoongin kanssa katsellen kuinka Jimin opetti poikaa syöttämään pallon jalallaan.
Kun Jungkook vihdoin muutaman yrityksen jälkeen onnistui, ilme hänen kasvoillaan oli sanoinkuvailemattoman onnellinen. En ollut nähnyt häntä noin onnellisena kertaakaan näiden vuosien aikana.
Juoksin kentälle, ja hän syöksyi halaamaan minua.
Poika heittänytyi syliini, ja kaatoi meidät molemmat nurmikolle, kädet toistemme ympärillä.
Jungkook nauroi, ja suuteli minua. Itkin onnesta, sillä en olisi voinut kuvitella mitään kauniimpaa, kuin hänen naurunsa.
Kaiken sen jälkeen mitä hän oli kokenut, Jungkook yhä pystyi siihen. Hän pystyi nauramaan.

"Mulla on kuuma" Jungkook huohotti, ja pyyhkäisi otsaansa kädellään.

Musta huppari lämpimänä kesäpäivänä ei ollut välttämättä fiksuin valinta, mutta se oli Jungkookin lempivaate.

"Ota huppari pois?" Ehdotin hymyillen.

Jungkook katsoi minua epäillen.

"Mut sit kaikki näkee" hän totesi hieman pelästyneellä äänellä.

"Ei se mitään. Oot kaikista kaunein just omana ittenäs, ja kaikki jäljet tekee sust just sut. Älä häpee kantaa sun haavoi, kanna ne ylpeydel" hymyilin, ja silitin Jungkookin poskea.

Poika punastui, ja nousi istumaan päälläni.
Hitaasti hän avasi hupparinsa vetoketjun, ja veti vaatteen pois päältään.
Pienen mietinnän jälkeen hän puristi hupparin myttyyn, ja heitti sen läheisen puun alle.
Tartuin hänen ranteisiinsa, ja silitin niitä.

"Rakastan sun käsii. Älä häpee niit, ne kertoo sun tarinan" kuiskasin, ja Jungkook punastui uudelleen.

Hymyillen hän kiitti, ja nousi pois päältäni.
Vilkutin hänelle, ja kävelin takasin kentän laidalle Yoongin viereen.

"No mitäs te?" Yoongi kysyi merkitsevästi.

"Eipä mitään" virnistin.

"Ei tosiaan" Yoongi vastasi pyörittäen silmiään.

Kaaduin sängylle Jungkookin viereen rättiväsyneenä.
Oli jo myöhä, ja meitä kaikkia väsytti armottomasti.
Namjoon, Jin ja Jimin nukkuivat jo. Hoseok mutisi puoliunessa hyvät yöt, ja alkoi itsekkin nukkumaan.
Yoongi luki kirjaa sängyllään lukulampun valossa.
En tiennyt kirjan nimeä, ja olin liian väsynyt vaivautuaksemi kysymään sitä.
Jungkook painautui minua vasten, ja kietoi kätensä ympärilleni.
Tunsin hänen sydämmensä rauhalliset lyönnit rintaani vasten, ja hän hautasi kasvonsa kaulaani.
Silitin pojan hiuksia, ja painoin hyvänyönsuukon hänen otsalleen.

"Hyvää yötä kulta" kuiskasin hiljaa, mutta Jungkook oli jo vajonnut levolliseen uneen.

Heräsin säpsähtäen nyyhkyttävään ääneen.
Avasin silmäni, ja huomasin ettei Jungkook ollut enää vieressäni.

"Kooki?" Kuiskasin hämmentyneenä.

Digikello pöydälläni näytti 2:47, ja nousin istumaan.
Jungkook seisoi keskellä lattiaa, noin kahden metrin päässä minusta kauhistunut katse silmissään.
Kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin, ja poika tärisi.