you're beautiful | BTS ~ FIN

10.

Kiitos kaikista ihanista kommenteista❤️ 
Varoitan jo etukäteen siitä, että tämä luku sisältää raskaita aiheita, ja osittain rajua kielenkäyttöä. Mikäli nuo aiheet saa sun olon epämukavaks, suosittelen et jätät tän suosiolla väliin. Ainiin, ja pyydän jo etukäteen anteeks täst luvust.

*Taehyungin näkökulma*

Istuin sängylläni. Jungkook puri kynsiään vieressäni hieman hermostuneena, ja katsoin häntä huolissani. Olimme tulleet ulkoa jo muutama tunti sitten, päivän käännyttyä iltaan. Yoongi ja Jimin olivat menneet jo nukkumaan, ja he nukkuivat onnellisina toisiaan vasten Jiminin sängyssä. Nostin käteni Jungkookin olkapäälle, ja katsoin häntä lempeästi. Poika katsoi minua takaisin, ja hänen silmänsä olivat hätääntyneet ja pelokkaat.

"Taehyung?" Poika melkein kuiskasi.

"Niin Kookie?" Kysyin lempeästi, mutta äänessäni oli silti hieman huolta.

"Mul ois asiaa... tai jotai mistä haluisin puhuu..." poika sopersi hiljaa.

"Mulla on aina aikaa jutella kulta, mikä sun mieltä painaa?" Kysyin lempeästi.

"Voiaanko vaikka mennä...um... ulos? Täällä on muitaki ja en haluu et ne kuulee" Jungkook sanoi hiljaa.

"Okei kulta" hymähdin, ja lähdin tassuttamaan kohti ulko-ovea.

Ulkona ilma oli viileää ja raikasta, ja yökaste muodosti pieniä vesipisaroita puiden lehtiin. Oli melko hämärää, mutta näin kumminkin hyvin eteeni. Jungkook harppoi vierelläni hermostuneena.

"Kulta, sulla oli jotain asiaa mulle. Nään et kaikki ei oo hyvin" sanoin viimein.

Jungkook työnsi molemmat kätensä taskuihinsa, ja katsoi jalkojaan.

"Joo" hän sanoi hiljaa. 

"Sulla ei oo mitää kiirettä, meillä on aikaa" sanoin, ja jatkoimme kävelyä.
Pian huomasin, että Jungkook värisi virrelläni. Katsoin häntä ihmeissäni, ja huomasin että poika itki. Kyyneleet vierivät hänen poskilleen, ja hän katsoi minua lohduttoman näköisenä.

"Jungkook? Oikeesti kerro mikä sul on, en pysty kattoo kun voit pahoin. Se satuttaa mua liikaa" sanoin hätääntyneenä, ja kiedoin käteni hänen ympärilleen.

Jungkook jähmettyi, ja ei vastannut halaukseeni. Olimme juuri saapuneet kämppämme läheiseen puistoon, ja ohjasin pojan istumaan penkille. Istuin hänen viereensä, ja pyyhin hänen kyyneleensä sormellani.

"Kulta, en kestä kattoa sua noin" kuiskasin.

Minusta tuntui kuin tuhat veistä leikkaisi sisälmyksiäni, ja anoin poikaa kertomaan huolensa.

"Jungkookie..." tässä vaiheessa ääneni särkyi, ja katsoin poikaa anovasti.

"Jungkookie, muhun sattuu"

Jungkook katsoi minua surullisena. Hänen silmänsä olivat lasittuneet, ja yhä uusia kyyneleitä valui noroina hänen poskilleen.

"Lupasin ittelleni et kerron tän... jos Jimin on tarpeeks rohkee kertomaan tunteistaa Yoongille" poika sopersi.

"Ja nyt se tunnusti tunteensa, ja mun on aika kertoo tää. En oo kertonu täst kellekkää, mut musta tuntuu pahalt. Ihan helvetin pahalt" poika nyyhkytti.

Katsoin häntä säikähtäneenä, mutta yritin pysyä rauhallisena.

"Hengitä syvään ja kerro mitä on tapahtunu. Mulle voi aina kertoo kaiken" lohdutin, ja silitin pojan selkää.

"En haluu et... en haluu et säikähät. Oon nyt turvas, lupaa et et säikähä tai panikoidu" Jungkook pyysi.

Hieman empien lupasin pojalle yrittäväni parhaani.