you're beautiful | BTS ~ FIN

93.

*Yoongin näkökulma*

"Miten te meinaatte jatkaa nyt?" Kysyin hymyillen Kwanilta.

Minua oikeasti kiinnosti miten Chanyeolin kävisi, ja kenen luokse hän joutuisi.

"Chanyeolilla on vielä pitkä matka eessä. Mä mietin että... jos me muutettais vaikka yhteen tai jotain. Niinkun että mä huolehtisin siitä ja sen lääkkeistä. Oon täysikänen, pystyn kyllä huolehtimaan siitä. Tuolla osastolla kukaan ei ymmärrä Chanyeolia tai sen ajatuksia, enkä mä voi jättää sitä sinne yksin omien ajatustensa kaa."

Chanyeol katsoi vanhempaa poikaa suu raollaan.

"S-sä haluaisit asua m-mun kanssa?" Hän änkytti hiljaa, silmät suurina.

"Oon miettiny tätä aika pitkään, ja joo. Kyllä mä haluaisin."

Chanyeol katsoi häntä silmät suurina, ja Kwan hymyili.

"En mä vois jättää sua."

Chanyeol alkoi itkeä, ja kietoi kätensä Kwanin ympärille. Hän hautasi kasvonsa pojan rintaan, ja tärisi.
Minua hymyilytti, ja Jimin näytti onnelliselta. Hän oli niin pitkästä aikaa oikeasti onnellinen. Tiesin ettei hän pitänyt Chanyeolista, ehkä jopa vihasi tätä yhä. Mutta silti poika katseli heitä hymyillen, minuun nojaten. Hellästi silittelin Jiminin hiuksia, ja poika hymyili lisää.

"Mennäänkö kattomaan missä muut on?" Ehdotin Jiminille, ja hän nyökkäsi. Käännyimme kävelläksemme pois, ja yhtäkkiä Kwan tarttui käteeni.

"Hei, saanko sun numeron?" Hän kysyi hymyillen.

Jimin katsoi minua ja Kwania, ja mutristi huuliaan. Minua nauratti, Jimin oli varmaan maailman mustasukkaisin ihminen.

"Että voisin kertoa Chanyeolin kuulumisii, jos sua kiinnostaa?"

Nyökkäsin, ja näppäilin numeroni pohjan puhelimeen. Kwan nyökkäsi, ja hymyilin hänelle takaisin.

"Tsemppiä. Musta te ootte ihanat kahestaan" totesin, ja Chanyeol punastui vähän.

"Eiköhän me selvitä. Vai mitä Channie?"

Chanyeol nyökkäsi, ja Kwan nauroi silittäen tämän hiuksia.

"No, nähään!"

Jatkoimme matkaamme käsi kädessä käytäviä pitkin, kunnes päädyimme taas aulaan. Muut olivat jo naulakoilla, juttelemassa keskenään. Jin hymyili, ja jutteli Namjoonin kanssa jostain. Kävelin heidän luokseen, ja päätin osallistua keskusteluun. He puhuivat siitä tytöstä, jonka vieressä Namjoon oli istunut. Namjoonin ääni oli vähän huolestunut, mutta enimmäkseen täynnä helpotusta. Jin nyökkäili ymmärtäväisen näköisenä, ja minä katsoin heitä kummissani.

"Mä en voi jättää sitä" Namjoon sopersi, ja tutki käsiään vaivautuneena. En ollut koskaan nähnyt Namjoonia noin hämmentyneenä.

"Mitä sä et voi jättää?" Kysyin uteliaana, ja pojat katsoivat minua.

"En voi jättää Naria" hän totesi hiljaa.

Varmasti se tyttö lapsensa kanssa. Minua hymyilytti, Namjoon oli aina ollut se isähahmo meille kaikille.

"No ei sun tarvi jättää sitä?"

Namjoon katsoi minua hetken.

"Vaikutan liian tunkeilevalta, ja mitä mä ees sanoisin? Tavattiin pari tuntia sit ensimmäisen kerran ja mä haluan jo nyt suojella niitä molempia ihan millä hinnalla hyvänsä."