you're beautiful | BTS ~ FIN

4.

*Yoongin näkökulma*

Istuimme hämmentyneinä Jiminin kanssa olohuoneessa. Emme tienneet minne Jungkook ja Taehyung olivat jääneet, ja olin hieman huolissani.
Jimin näytti vielä huolestuneemmalta, ja katsoi minua kulmat kurtussa.

"Mikäköhän niil kestää?" Poika rikkoi hiljaisuuden.

"En tiiä. Toivottavasti mitää ei oo sattunu" sanoin, ja katsoin Jiminiä.

Hermostuneena hän tutki käsiään, ja yritti kai olla huolehtimatta. Astuin hieman lähemmäs häntä, ja totesin:

"ei niil oo hätää. Taehyung tuntee kyl Jungkookin ja saa autettuu sitä"

Jimin nojautui lähemmäs minua, niin lähelle että tunsin hänen hengityksensä ihoani vasten.

"Uskon niin" Jimin huokaisi, ja nojautui taas kauemmas.

Tunsin sydämmeni hakkaavan, ja laskin katseeni maahan. Ei voinut olla mitenkään mahdollista että noin pieni ele vaikuttaisi minuun, mutta se vaikutti. Jimin avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen sitten.

Silloin Taehyung käveli huoneeseen, pitäen kädestä Jungkookia. Pojan silmät olivat punaiset itkun jäljiltä, ja hänen pähkinänruskeat hiuksensa olivat sekaisin mustan hupun alla.

"Juteltiin vähän Jungkookin kaa, ja tultiin siihen tulokseen et yritetään viel" Taehyung sanoi.

Hän istui sohvalle, ja Jungkook painautui hänen viereensä. Arasti poika hymyili meille, ja hymyilin vinosti takaisin.

"Okei. Voitais tutustuu toisiimme vähän paremmin?" Aloitin, mutta ovikellon ääni keskeytti puheeni. Jimin nousi ylös, ja käveli ovelle.

Suojelevasti Taehyung kietoi käsivartensa Jungkookin ympärille, ja kuiskasi tämän korvaan jotain. Nuorempi poika nyökkäsi, ja hymyili varovasti.

Pian Jimin saapui huoneeseen noin hänen ikäisensä poika perässään. Pojalla oli kirkkaanoranssit hiukset, ja hän hymyili kuin itse aurinko.

"Moi! Oon Hoseok. Voitte sanoo mua vaan Hobiks" poika esitteli itsensä, ja heitti reppunsa lattialle.
Hän käveli sohvan viereiselle tuolille, ja istui alas.

"Onks tääl joku tutustumiskierros?" Hän kysyi virnistäen.

"Tavallaan" Jimin sanoi, ja katsoi minua.

"Joo" vahvistin, ja käänsin katseeni Jungkookiin. Näin että häntä pelotti.

"Alotanko mä?" Jimin kysyi keskeyttäen ajatukseni.

Muut nyökkäsivät, ja Jimin alkoi puhua.
"Oon Park Jimin. Oon 18-vuotias, ja muutin tänne opiskelemaan. Rakastan haleja, ja pelkään ukkosta. Pelkään myös kauhuelokuvia ja pimeää. Mun lempiruoka on suklaakakku-"

"Suklaakakku ei oo ruokaa" Taehyung huomautti.

"Ei se haittaa" Jimin sanoi loukkaantuneena. Katsoin Jiminiä, ja minusta tuntui kuin halkeaisin kohta. Poika oli aivan liian suloinen ollaakseen totta. Halusin vain rutistaa häntä, enkä enää koskaan päästää irti.

"Toivon et saisin ystävii. Mua ei oikeen hyväksytty mun entises koulus, koska mul oli... poikaystävä. Erottiin viime kesänä kosk se ei enää kestäny niiden ihmisten katseit käytävil" Jimin sanoi surullisena. Hänen suloiset kasvonsa näyttivät murheellisilta.

Halusin auttaa poikaa, halata häntä, kertoa että kyllä me hyväksytään sut. Kuitenkin ainoa ajatukseni oli se että Jiminillä oli ollut poikaystävä. Poikaystävä. Tämä tarkoitti sitä, että Jimin voisi seurustella myös pojan kanssa. Sisälläni kupli outo ilo, aivan kuin olisin voittanut lotossa. Hymyilin leveästi, ja katsoin Jiminiä.