you're beautiful | BTS ~ FIN

23.

Näin aluksi, tää fanfic on rikkonu 2500 lukijan rajan❤️ kaiken lisäks mulla on 40 seuraajaa, miten tää on edes mahollista? Kiitos aivan älyttömästi, jos teillä on jotain omia oneshottitoiveita käykää ihmeessä kommentoimassa mun oneshottikirjaan, lupaan yrittää toteuttaa kaikki❤️

*Yoongin näkökulma*

Etsin Jiminiä ympäri kämppää. Hän oli sanonut lähtevänsä etsimään jotain, ja ollut poissa jo kymmenen minuuttia. Kävelin olohuoneen läpi, ja katseeni osui Hoseokiin ja Taehyungiin. He nukkuivat jälleen sylikkäin sohvalla, ja Hoseokin käsi oli pysähtynyt Taehyungin hiusten lomaan. Hymyilin itselleni, ja hiivin varovasti huoneen poikki. En halunnut herättää poikia, ja minun täytyi muutenkin etsiä Jimin.
Saavuin käytävään, ja huomasin Jiminin istuvan lattialla.

"Jimin?" Kysyin yllättyneenä.

"Sun piti ettii jotain"

"Aa mä etin mun hupparin ja löysin sen" Jimin hymyili, ja nousi lattialta vaatteitaan puistellen.

"Etin sua. Mulla ois kysyttävää" hän jatkoi.

"No?" kysyin yllättyneenä.

"Haluisks lähtee mun kaa käymään illemmalla ulkona? Meinaan et käytäis vaikka kävelemäs tuol rannas tai puistos. Meinaan jos... sä haluut?" Jimin sopersi, ja punastui.

"Awh, totta kai mä haluun lähtee sun kaa Jiminie" vastasin hymyillen, ja halasin poikaa.

"Mä rakastan sua, tiiäthän?" Sanoin hiljaa, ja silitin pojan hiuksia.

"Mhmn" Jimin hymisi, ja halasi minua takaisin punastuen.

-

Vedin eteisessä kenkiä jalkaani, kun Jimin astui huoneeseen. Hän haroi pörröisiä hiuksiaan, ja huomasin että hän oli nukkunut. Haukotellen poika kumartui sitomaan tennareitaan.

"Huomenta" naurahdin, ja Jimin katsoi minua unisena.

Tiesin että kello oli jo puoli kahdeksan illalla, mutta en voinut vastustaa juuri heränneen Jiminin kiusaamista.

"Nukahdin" poika sanoi hiljaa hymyillen.

"Siltä näyttää. Mut nyt jaksat ainaki kävellä" naurahdin.

Avasin ulko-oven, ja annoin Jimin astua ensin ulos. Kävelimme käytävää pitkin viralliselle ovelle, ja astuimme siitä hämärään kesäiltaan. Katsoin Jiminiä. Poika tuijotti jalkojaan, aivan kuin niistä olisi äkkiä tullut hyvinkin mielenkiintoiset. Virnistäen tartuin hänen käteensä, ja punastuen Jimin katsoi minua.

"No, minne mennään?" Kysyin hymyillen.

"Käykö ranta?" Jimin kysyi ujosti.

"Mikä vaan käy sun kaa" vastasin, saaden pojan punastumaan vielä syvemmin.

"Mä... mä vaan mietin et haluaisin välil saada muuta ajateltavaa. Jotain piristävämpää. Joka veis mun ajatukset pois viimeaikojen tapahtumist" Jimin sopersi.

"Want to get laid?" Kysyin virnistäen, saaden pojan punastumaan korviaan myöten.

"E-en-en mä sitä, mä vaa halusin k-kävellä" hän änkytti, punaisena.

Nyökkäsin virne yhä kasvoillani.

"Niinpä tietty"

Nopeammin kuin huomasimmekaan olimme kävelleet koko puolen tunnin matkan rannalle. Saavuimme juuri sopivasti nähdäksemme auringon laskevan horisonttiin meren taa. Olimme kahdestaan rannalla, sillä tähän aikaan illasta siellä ei yleensä ollut juuri ketään. Istuuduin hiekalle, ja Jimin tömähti viereeni. Hän mönki lähemmäs minua, ja katsoi haaveilevasti horisonttiin.

"Mitä mietit?" Kysyin hiljaa.

"En tiiä" poika vastasi vähintäänkin yhtä hiljaa, ja hymyillen nostin käteni hänen poskelleen. Jimin punastui, ja nosti katseensa minuun. Tuijotimme toisiamme silmiin hetken, kunnes painoin hänet hellään suudelmaan. Jimin vastasi siihen lempeästi, ja kiersin toisen käteni hänen pehmeisiin hiuksiinsa. Jimin inahti, ja käänsi päätään syventääkseen suudelmaa. Hän nosti kätensä kasvoilleni, ja tunsin kuinka hyvä olo virtasi kehoni läpi. Hetken tuntui kuin maailmassa olisivat vain me kaksi, eikä minkäänlaisia huolia tai ongelmia. Olisin voinut istua siinä hiekalla suutelemassa Jiminiä ikuisuuden. Rakastin häntä eniten maailmassa, ja tajusin rakkauteni vain vahvistuneen viimeaikaisten tapahtumien aikana. Jimin yritti selkeästi siirtää tunteitaan minuun, ja yritin parhaani mukaan ottaa niitä vastaan.

"Yoongi mä rakastan sua" Jimin sopersi, ja katsoi minua silmiin.

Hymyilin hänelle niin onnellisesti kuin kykenin, ja painoin hänet toiseen suudelmaan. Tälläkertaa tartuin pojan käsiin, ja työnsin hänet hiekalle makaamaan. Suutelin Jiminiä, ja hän vastasi parhaansa mukaan allani maaten.

"Yoongih..."

"Niin"

"Mä rakastan sua"

"Sä sanoit sen jo, tyhmä"

"Niin mut mä rakastan sua, oikeesti. Rakastan sua ihan hitosti, en mä tiedä mitä mä yritän selittää"

hymyilin pojalle, ja suutelin häntä nopeasti vielä kolmannen kerran.

"Jimin mäkin rakastan sua. Oot mun kuu ja tähdet, oot mun koko maailma. Oisin ihan hukassa ilman sua. Mä rakastan sua Park Jimin"

Liu'utin käsiäni varoen pitkin pojan kehoa, ikäänkuin hän olisi särkyvää kuin lasi. Minulle hän olikin posliinienkeli, jota varoin kaikin voimin särkemästä.

"Yoongih?" Jimin älähti hämmentyneenä, kun liu'utin käteni hänen paitansa alle.

"Jimin" sanoin hiljaa, ja silloin tunsin hänen rentoutuvan kosketustani vasten.

"Jimin se on okei, en tee mitään mikä tuntuu susta vähänkään pahalta? Okei?" Varmistin. En halunnut missään nimessä satuttaa poikaa, en millään mahdollisella tavalla.

Kuljetin käsiäni pitin Jiminin silkinpehmeää ihoa, ja hän värisi ja kiemurteli allani.

"Kutittaah" Jimin kikatti, mutta suutelin poikaa hiljentääkseni hänet. Yhtäkkiä tunsin Jiminin täydellisessä ihossa epäkohdan. Jonkun aikaa siveltyäni olin varma että se oli arpi. Tai arpia.

"Jimin-huh? Sun mahassa on arpia"

Jimin makasi hiekalla hiljaa.

"Jimin sun mahassa on arpia. Jimin miksi sun mahassa on arpia" sanoin enemmänkin käskevään sävyyn.

Nostin pojan paitaa, kunnes näin hänen vatsansa ja rintakehänsä. Hänen täydellisen vatsansa ja rintakehänsä. Kuitenkin pehmeää ihoa koristivat satunnaiset arvet. Ne olivat jo jotakuinkin parantuneita, mutta erottuivat silti selkeästi.

"Jimin mitä sä oot tehny. Ei." Sopersin.

Jimin katsoi minua ilmeettömänä. Sitten hän purskahti lohduttomaan itkuun.

"En-en mä, mulla-mulla oli vaan niin syyllinen olo! En mä tienny mitä mä olin tekemässä, se vaan tapahtu. Ja en oo tehny sitä enää, lupaan" poika nyyhkytti.

Sydämmeeni sattui. Paljon. En tiennyt mitä minun pitäisi tehdä.

"Voi Jimin. Oisit tullu puhumaan mulle, tätä ei ois tapahtunu. Sun ei ois tarvinu tehä tätä itelles. Hitto, Jimin. Hitto"

Katselin arpia tarkemmin. Ne olivat hyvin parantuneita, eivätkä kovin syviä. Huokaisin hilja helpotuksesta. Rutistin pojan rintaani vasten, melkein vähän liiankin lujaa.

"En halunnu tehä niitä käsiin, koska oisit huomannu heti. Aattelin ettet koskaan haluais nähä mua näin, ja mahaan ois turvallist tehä...näitä"

Katsoin Jiminiä surullisena. Minusta tuntui hirvittävältä, syylliseltä. Minä olisin voinut estää tämän.

"Jimin sä oot tarpeeksi mulle. Sä riität omana itsenäs. Jimin älä ikinä jätä mua, mä rakastan sua"

"Mä lupaan etten tee enää mitään itelleni. Yoongi, minä rakastan sinua"