you're beautiful | BTS ~ FIN

31.

Kiitos kaikista ihanista kommenteista edelliseen osaan. Arvostan niitä todella❤️
Haluun myös varottaa että tää osa sisältää (valitettavasti) hieman ahdistavaa/triggeröivää sisältöä. Ethän lue jos se tuntuu susta pahalta❤️

*Yoongin näkökulma*

Heräsin johonkin ääneen, mistä en saanut selvää. Se toistui aluksi kerran, ja hieroin silmiäni herätäkseni paremmin. Jimin nukkui yhä, kädet lantioni ympärillä. Varovasti irrotin pojan kädet vyötäröltäni, ja kömmin ylös sängystäni.
Hämmentyneenä venyyttelin käsiäni makuhuoneen edessä olevassa käytävässä, ja pysähdyin kuuntelemaan. Aivan kuin joku yskisi, tai olisi saanut jonkinlaisen kohtauksen. Kaikki muut nukkuivat paitsi Taehyung ja Hoseok, ja katselin hätääntyneenä ympärilleni. Hoseokin takki ei ollut naulakossa, joten yskijän oli pakko olla Taehyung. Miksi se poika oli jättänyt Taehyungin tänne yksin? Tajusin äänen kuuluvan kylpyhuoneesta, ja nopeasti harpoin kylppärin ovelle.
Koputin oveen, kunnes tajusin sen olevan auki. Riuhtaisin kahvan auki, ja katsoin kylpyhuoneeseen.
Taehyung oli kumartunut kaksin kerroin miltein polvilleen, ja työnsi sormiaan kurkkuunsa. Hän yski, ja oksensi vaivalloisesti kakoen todennäköisesti äskön syömänsä aamupalan rippeitä.

"Taehyung!" Vinkaisin järkyttyneenä.

Poika kompuroi nopeasti vatsaansa pidellen ylös, ja katsoi minua kauhuissaan. Hänen suustaan valui verivana, ja hänen äänensä oli käheä.

"Mulle tuli huono olo! Yoongi, tää ei oo sitä miltä tää näyttää..."

Järkyttyneenä peitin suuni kädelläni, ja tunsin kuinka kyynel vieri poskelleni.

"Yoongi mä oon kunnossa!" Poika sanoi kovempaa, ja pyyhkäisi suupielensä hihaansa. sen jälkeen Taehyung katsoi hihaa, ja vinkaisi nähdessään punaisen nesteen. Nopeasti hän kuitenkin laski kätensä alas, ja katsoi minua itkuisin silmin.

"Yoongi päästä mut menemään, haluun nukkumaan, oon kunnossa" poika nyyhkytti, ja tajusin hänen itkevän.

"Taehyung sä et oo kunnossa. Kyl mä nään mitä sä teet itelles. Kato nyt sun koko kroppaa, eihän susta oo mitään jäljellä!"

Tuijotin pojan teräviä poskipäitä, ja muutenkin hyvin hoikkaa olemusta.

"Älä kato mua!" Taehyung myyhkytti, ja peitti kasvonsa käsillään.

Tunsin itkeväni itsekkin, ja astuin lähemmäs Taehyungia. Poika peruutti kauhuissaan kauemmaksi, ja kietoi kädet ympärilleen.

"Älä koske muhun, mua hävettää, ei.."

Pojan vastusteluista huolimatta painoin hänet hellään halaukseen. Hänelle aivan liian suurien vaatteiden läpi tunsin pojan joka ikisen luun liiankin selkeästi.

"Taehyung mitä sä oot tehny..." sopersin, ja silitin pojan hiuksia. Niitä tarttui tuppona käteeni, ja ravistelin ne pelästyneenä pois.

"Taehyung sä oot sairas" sanoin ajattelemattani.

"Mä tiiän, älä kato mua!" Taehyung parahti, ja peitti taas kasvonsa käsillään.

"Meidän pitää saada sulle apua. Kyllä mä oon tienny et oot todella laiha ja varmasti se johtuu myös stressist ja kaikest mitä on tapahtunu mut tää on jo liikaa. Sä tarvit apua"

Muistan kuinka Taehyung piti t-paitaa eilen huvipuistossa. Kaikki olivat varmasti hiljaa mielessään ajatelleet kuinka laiha poika oli, mutta kukaan ei ollut hennonnut pilata tunnelmaa kysymällä asiasta. Nyt kuitenkin halusin tietää kaiken, ja yrittää auttaa.

"En tarvi apua, oon terve. Mulla on vaan paha olo!!"

Taehyung yritti työntyä ohitseni ulos kylpyhuoneesta, mutta tukin hänen tiensä.

"Kim Taehyung. Mä tiedän että sulla on syömishäiriö."

Taehyung pysähtyi. Hän kohotti katseensa, ja katsoi minua pitkään. Kyyneleet valuivat hänen jähmettyneille kasvoilleen, kunnes poika purskahti lohduttomaan itkuun.
Halasin häntä pitkään ja silitin hänen pehmeää päätään. Kuiskailin Taehyungille rauhoittavia lauseita, kerroin kuinka kaikki järjestyisi eikä olisi mitään syytä huoleen.
Lopulta huokaisin syvään, ja suutelin nopeasti Taehyungin otsaa.

"Meidän pitää kertoo Hoseokille. Se voi tulla sun mukaan-"

"EI" Taehyung kirjaimellisesti parkaisi.

"Et sä voi kertoo Hoseokille, ei, mä lupaan tehdä ihan mitä vaan kunhan sä et kerro!" Taehyung nyyhkytti, ja tunsin järkyttävän piston sydämmessäni.

"Sit se ei rakasta mua enää, sit se pitää mua sairaana ja hirveenä ihmisenä, joka antaa ihmisten kuolla omien silmiensä eessä!"

Huokaisin syvään.

"Taehyung, kukaan ei syytä sua Jungkookin kuolemasta." Sanoin hiljaa, ja tunsin kuinka sydäntäni pisti.

"Mut mä syytän itteäni!" Taehyung huusi, ja vajosi polvilleen lattialle.

Kumarruin jälleen halaamaan häntä.

"Taehyung, kuule. Hoseok rakastaa sua, todella. Etkö sä näe kuinka sen katse on täynnä rakkautta aina kun se kattoo sua? Hoseok todella välittää susta. Jungkook välittää susta myös, vaikka se ei oo enää täällä. Jungkookilla on nyt hyvä olla, ja se tulis varmasti onnelliseks jos antaisit ittelles luvan rakastaa Hoseokia."

Taehyung katsoi minua pitkään.

"Mut mä oon huolestuttanu sitä poikaa jo ihan liikaa.. älä kerro sille... mä pyydän, älä kerro... Yoongi" Taehyung sopersi, ja tarttui paitaani.

Huokaisin jälleen syvään. Pyyhkäisin kyyneleet kasvoiltani hihaani, ja katsoin Taehyungia.

"Hyvä on. Jos lupaat että et enää ikinä tee noin, en kerro Hoseokille mitään. Tää jää meidän välille. Mutta jos et ala parantua, kerron Hoseokille ja varaan sulle lääkäriajan. Oon huolissani, oikeesti.

Taehyung nyökkäsi, ja sopersi jotain. Tulkitsin sen myöntävänä vastauksena, ja autoin pojan ylös lattialta. Kannoin hänet sohvalle odottamaan Hoseokin tuloa, ja peittelin hänet hellästi sohvatyynyjen väliin. Kello oli vasta hyvin vähän, ja kaikki normaalit ihmiset nukkuivat vielä tähän aikaan. Kömmin Jiminin viereen hänen sänkyynsä, ja tunsin pojan lämpimän kehon käpertyvän minua vasten. Hänen kietoi pienen käsivartensa ympärilleni, ja silitin nukkuvan pojan poskea. En kyennyt edes ajatelemaan, millaista olisi jos Jiminille kävisi jotain tuollaista. Tulisin hulluksi, pelkkä ajatus sai minut voimaan pahoin. Kuivasin viimeiset kyyneleeni, ja rutistin Jiminin itseäni vasten. Hetkeäkään miettimättä kuiskasin ääneen:

"Kulta mä rakastan sua, älä ikinä tee mitään tyhmää tai anna kenenkään satuttaa sua enää"

Ääneni jäi kaikumaan hiljaiseen makuuhuoneeseen, ja suljin silmäni antaen itseni vajota takaisin uneen.