you're beautiful | BTS ~ FIN

107.

*Taehyungin näkökulma*

"Äiti!" Vinkaisin, ja yritin vääntää itseäni irti naisen käsistä.

"Odota, se on kohta ihan hyvin" hän hössötti, keskittynyt puna kasvoillaan.

Tällaista se oli ollut koko aamun. Äitini puki minut valmiiksi, ja yritti todennäkköisesti kuristaa minut hengiltä valkoisella solmiolla. Ja minä hermoilin, hermoilin silmät päästäni ja enemmänkin. Kaikki jännitti, ja jännityksen eläintarha rymisteli villisti tyhjässä vatsassani. En ollut pystynyt jännitykseltäni syömään, ja hermostuneena siirsin painoani jalalta toiselle.

"Onko nyt hyvä?" Kysyin turhautuneena.

"On! Nyt on todella hyvä Taehyung."

Hymyilin arasti, ja äitini retuutti minut peilin eteen. 
Annoin katseeni kulkea hienosti laitetusta tukastani alaspäin valkoiseen solmioon, ja siitä valkoiseen pukuun ja siihen tyylikkäästi sopiviin housuihin. Kenkäni olivat kiiltävän mustat, ja en ollut tunnistaa itseäni peilistä.

"Onks toi...mä?" Kysyin hiljaa, ja äitini nyökkäsi ylpeänä.

"Sinähän siinä. Minun poikani!" Hän hymyili, ja näin kuinka yksinäinen kyynel hiipi jo nyt hänen poskelleen. Äkkiä pyyhkäisin sen pois, vielä ei olisi sen aika.

"Hei, vielä ei oo aika tolle" nauroin, ja äitini rutisti minua pitkään.

Rakastin äitiäni, enkä tiedä miten olisin selvinnyt tästäkin päivästä ilman häntä. Hän oli järjestänyt kaiken meille, varannut kirkon ja paikan ja ruoat, kaiken. Minun rakas äitini.

"Olen niin ylpeä sinusta" nainen jatkoi soperteluaan.

"Hei äiti, rakastan sua. Mut meillä on kiire, enää pieni hetki aikaa" muistutin.

Pieni hetki, tarkemmin sanottuna kymmenen minuuttia. Kymmenen riivattua minuuttia, ja saisin taas nähdä Hoseokin. En ollut nähnyt häntä koko aamuna, ja parikin tuntia erossa tuntui hirveältä. Aivan suoraan sanottuna kamalalta, ja halusin jo kietoa käteni hänen kaulalleen ja olla vain hänen.

"Voi kulta, sinusta on tulossa oikeasti aikuinen. En voi uskoa tätä" äitini päivitteli, ja kaiveli jo toista nenäliinaa laukustaan.

"Laita toi pois, muakin alkaa itkettää" naurahdin epätoivoisesti, ja äitini teki työtä käskettyä.

Hän katsoi minua ruskeilla silmillään, ja pyyhkäisi hiukset otsaltani.

"Paljon onnea Taehyung."

Aika kului, ja minuutit vähenivät. Yhdeksän, kahdeksan, seitsämän, kuusi. Viisi. Aloin hermoilla, repiä hermona pukuni hihaa ja täristä. Mitä jos panikoituisin kaikkien edessä alttarilla? Mitä jos Hoseokille oli sattunut jotain? Neljä, kolme, kaksi.
Yksi.

Äitini otti minua hitaasti kädestä, ja nyökkäsin melkein itkuisena. Yritin taikoa hymyn kasvoilleni, ja onnistuin jopa jollain tavoin. Äitini hymyili takaisin, ja silitti kukkia pitelevällä vapaalla kädellään käsivarttani.

"Ei mitään hätää, hienosti se menee" hän kuiskasi hiljaa, ja minä nyökkäilin ja nieleskelin.

Pidätin hengitystäni, kun suuret valkoiset ovet avautuivat edessäni. Sain sen äitini kukkakimpun käteeni, ja puristin sitä kaikin voimin. Kun vihdoin uskalsin avata silmäni, tajusin tuijottavani salin toisessa päässä seisovaa Hoseokia suoraan silmiin. Hänen vierellään seisoi Jin. Jin korvaamassa sitä huoltajaa, joka Hoseokilta puuttui.
Katseeni siirtyi kuitenkin nopeasti Jinin hymyilevistä kasvoista takaisin Hoseokiin. Hoseok. Hänen tummat hiuksensa olivat kammattu kiiltäviksi, ja hänen hiilenmusta pukunsa sopi hänelle kuin valettu. Jäin tuijottamaan hänen aivan yhtä hämmentynyttä ilmettään, en voinut repiä silmiäni irti hänestä. Hoseok oli upea, upea. Olin niin rakastunut, ja tämä tuntui oikeimmalta valinnalta jonka olin koskaan elämässäni tehnyt. Saisin vihdoin olla hänen, vain Hoseokin. Äitini töytäisi minua hellästi, merkkinä että nyt käveltäisiin. Minun jalkani olivat kuitenkin kuin hyytelöä, Hoseok oli niin uskomattoman kaunis. Ja Hoseok hymyili minulle niin lempeästi, että olisin voinut pökertyä siihen punaiselle matolle.
Määrätietoisesti haaveilustani huolimatta äitini talutti minut kohti Hoseokia, kunnes vihdoin kohtasimme keskellä mattoa. Minä ja Hoseok, en edes ollut vilkaissut yleisöä. En jaksanut välittää ketkä siellä istuivat, tai mitään kenestäkään muusta. Ainoa josta välitin nyt, oli Hoseok. Äitini päästi hitaasti irti kädestäni, ja Jin Hoseokin omasta. Ja minä tartuin kuin transsissa Hoseokiin, kiedoin käteni hänen omansa ympärille. Hän tuoksui niin hyvältä, puhtaalta rakkaudelta. Ja minä olin niin rakastunut, niin helvetin rakastunut.
Hoseok nyökkäsi minulle, ja hymyili kaikista suloisinta hymyään. Minulle, vain minulle. Kyyneleet nousivat silmiini, ja Hoseok yritti selkeästi pidätellä omiaan. Tassutimme vierekkäin kauniin ja valoisan kirkon halki, koko loputtoman matkan alttarille asti. Siellä minä vihdoin uskalsin katsoa Hoseokia kunnolla silmiin, ja tunsin itkunpuuskan olevan lähellä. Hän oli niin uskomattoman komea, että en kyennyt tajuamaan sitä. Pappi katseli meitä huvittuneena, kun emme saaneet silmiämme irti toisistamme. Tosiaan, olimme kuin vastarakastuneet. Sitten pappi luki muutaman rukouksen, ja kohotti katseensa raamatusta.

"Tahdotko sinä, Jung Hoseok, ottaa Kim Taehyungin aviopuolisoksesi, ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin?"

Hoseok hymyili lempeästi, ja katsoi minua silmiin.

"Tahdon."

Tunsin kuinka kyyneleet valuivat poskilleni, tälläkertaa oikeasti.

"Tahdotko sinä, Kim Taehyung, ottaa Jung Hoseokin aviopuolisoksesi, ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin?"

"Tahdon!" Melkein parkaisin, ja Hoseok hymyili.

"Julistan teidät aviopariksi. Voitte suudella aviopuolisoanne."

Hoseok vilkaisi minua, ja minä häntä. Seuraavaksi tunsin vain Hoseokin, hänen lämpimän kehonsa omaani vasten, ja hänen huulensa omillani. Kuulin hajanaisesti yleisön taputuksen ja huudon, ja minä pidin käsiäni niin tiukasti Hoseokin kaulalla. Suutelimme siinä hetken, ja minä itkin kyynelpuroja poskilleni.

"Tahdon, tahdon, tahdon" kuiskasin hiljaa, ennenkuin Hoseok veti minut uuteen suudelmaan.

Kaikki ahdistus hävisi mielestäni, perhoset lensivät vapaina vatsastani, ja olin niin onnellinen. Niin sanoinkuvailemattoman onnellinen siinä Hoseokin käsivarsilla. Hän piti minusta kiinni, välittämättä siitä kuinka kaikki katsoivat ja hurrasivat. Hän suuteli minua uudelleen ja uudelleen, kunnes hän lopulta nosti minut syliinsä, ja kietoi kätensä ympärilleni. Sitten hän kantoi minut ovelle, ja sieltä autoon.
Auton takapenkiltä kuulin vielä yleisön naurun, ja hymyilin. Nyt lähtisimme viettämään minun häitäni, juuri niinkuin minä olin ne halunnut. Painauduin Hoseokia vasten, ja hän vihdoin avasi suunsa.

"Mä rakastan sua, en voi uskoa et me...me ollaan nyt-"

Keskeytin pojan suutelemalla häntä suoraan suulle. Kyllä minä tiesin, en voinut itsekkään uskoa. Voi kuinka minä rakastin Hoseokia, minä niin rakastin. Ja Hoseok veti minut syliinsä, suudellen kasvojani ja nauraen. Tästä ei olisi pitkä matka, ja pian pääsisin viettämään elämäni parasta juhlaa.