you're beautiful | BTS ~ FIN

49.

*Hoseokin näkökulma*

Heräsin säpäshtäen. Yöpöydällä raksuttava kello näytti puolta neljää, ja huomasin Taehyungin siirtyneen unissaan toiselle puolelle sänkyä. Hän oli vain muutaman kymmenen sentin päässä minusta, mutta tunsin itseni silti avuttomaksi. En jaksanut kurkottaa kättäni koskettaakseni häntä, en vain jaksanut.
Vihasin keskellä yötä heräämistä, en tiennyt mitään pahempaa. Tai ehkä tiesin, mutta kyllä tämäkin oli hirveää. Kaikki kauheat ajatukset joita päivisin välttelin nousivat nyt pintaan, ja tunsin kuinka kylmä aalto kulki kehoni lävitse. Entä jos Taehyung ei ollutkaan halunnut tätä? Entä jos hän ei rakastanutkaan minua, ja antoi minun koskettaa itseään vain koska hän pelkäsi? Pudistin päätäni. Ei.
Minulla itselläni oli ihan liian hirveitä kokemuksia neitsyyden menettämisestä. Ja vielä hirveämpiä kokemuksia sen jälkeen.
Tunsin kuinka kyyneleet kohosivat silmiini, ja käännyin selälleni. Tuijotin kattoa, ja äänettä itkin.
Olin ollut ehkä kuusitoista. Jotenkin olin päätynyt kouluni bileisiin, jotka vietettiin rinnakkaisluokkalaiseni kämpässä, tietysti ilman lupaa. Vihasin juhlia, varsinkin jos minulla ei ollut seuraa. Tulin paikalle vain ilmaisten juomien takia, ja istuin nurkassa suurimman osan ajasta. Join silloin paljon, ja siitä oli ehtinyt kehittyä jo ongelma.
Ihmiset tanssivat ja huusivat musiikin päälle, mutta en jaksanut edes yrittää peittää korviani. Jotkut seurasivat esimerkkiäni, ja polttivat nurkissa. Itse en silloin vielä polttanut, pelkäsin että alkoholi ja liika polttaminen olisi vaara tanssiuralleni. Olin kilpatanssija silloin.
Joka tapauksessa olin tullut paikalle vain juodakseni itseni känniin. Rakastin olla humalassa, kaikki huolet ympäriltäni katosivat kuin taivaan tuuliin. Mikään ei enää haitannut, lukuunottamatta seuraavaa aamua.
Yhtäkkiä joku tyttö käveli luokseni. Tunnistin hänet, hän kävi samaa koulua kanssani. Hänellä oli pitkä musta tukka, joka oli sidottu sievälle poninhännälle. Päällään hänellä oli ehkä hieman liian paljastavat vaatteet, mutta yritin olla välittämättä siitä. Juttelimme hetken, kunnes tyttö ehdotti että siirtyisimme "yksityisempiin tiloihin". Sanoin heti ei, en halunnut. Tuskin tunsin häntä.
Tyttö jatkoi kärttämistään, ja vaikka olin päissäni tajusin kieltäytyä. Lukuisten suostutteluyritysten jälkeen, sanoin yhä ei. Jyrkkä ei. Ehdottomasti ei, en halunnut antaa kehoani jollekkin tuntemattomalle. Ihan sama olinko tanssija ja halusiko hän sänkyyn kanssani vain sen takia, ihan sama pitikö hän minusta oikeasti. En halunnut.
Lopulta tyttö tarjosi minulle rahaa. Hän maksaisi minulle siitä. Paljon. En tiennyt mistä hän oli nuokin rahat käärinyt, mutta se ei kyllä minulle kuulunutkaan.
Mietin vaihtoehtojani. Tarvitsin rahaa, enkä ollut enää neitsyt. Minulla ei ollut mitään menetettävää, joten repäisin setelit kouraani, ja seurasin voitonriemuisesti hymyilevää tyttöä yläkertaan.

-

Lopulta se oli ohi. Vedin vaatteet päälleni, vaikka tyttö pyysi minua jäämään. En halunnut katsoa häneen, en pystynyt. Minua hävetti. Juoksin ulos huoneesta, ja tunkeuduin ihmisjoukon läpi ulko-ovelle. Vedin kengät jalkaani ja juoksin heti vesisateessa kotiin.
Kotiin saavuttuani löin 'tienaamani' setelit pöydälleni, ja romahdin sängylleni itkemään. Minusta tuntui sanoinkuvailemattoman pahalta, tunsin itseni halvaksi. Olin halpa huora, joka oli juuri myynyt itsensä tytölle, jonka nimeä en edes tiennyt. Huusin tyynyäni vasten, ja vedin peiton ylleni. Tätä ei tapahtunut, tämä ei voinut olla totta. Olin niin vihainen itselleni, olin niin likainen. Lutka.
Tunsin tytön kädet yhä ympärilläni, ja itkien yritin saada tunteen pois. Löin itseäni muutaman kerran, mutta se ei auttanut. Itkin ja itkin, kykenemättä lopettamaan.
Silloin kännykkääni kilahti viesti. Sain sen ainoalta oikealta ystävältäni, Jooheonilta.

"Tunnettiinks me joskus, huora"

Paiskasin kännykkäni seinään, saaden sen näytön pirstoutumaan tuhansiksi palasiksi. Hautasin kasvot käsiini ja itkin. Ehkä alkoholilla oli ollut vaikutusta asiaan, mutta halusin vain kuolla. Itkien nukahdin tyynyäni vasten, toivoen edelleen, että koko päivä olisi ollut vain unta.

Seuraavat viikot koulussa eivät olleet yhtään helpompia. Olin pois koulusta ensimmäiset pari päivää, vietin ne kotona. Itkin, ja vihasin itseäni. 
Tieto tapahtuneesta levisi kuitenkin juoruina nopeammin kuin valo, ja vaikka tulin kouluun joka päivä mustassa hupparissa ja mustissa hiuksissani, kaikki tunnistivat minut silti. Ihmiset huutelivat minulle kaikenlaista, Jooheonista puhumattakaan. He kaikki pitivät minua halpana huorana, ja aloin kuin aloinkin saada epätoivoisilta tarjouksia vastaan. Minulle tarjottiin kaikenlaisia summia rahaa, ja joka kerta pakenin itkien paikalta. Sain joka päivä kuulla, kuinka sinä iltana olin kuulemma ollut "joka setelin arvoinen". Se oksetti minua, en voinut enää katsoa ihmisiä silmiin. Olin ällöttävä lutka, ja koko koulu tunsi minut siitä.
Lopulta en kestänyt enää. Keräsin kaikki varani, ja nostin rahaa äitini perintötililtä. Asuin yksin, ätini kuoli syöpään kun olin kymmenen ja isäni asui ulkomailla. Otin nopeimman junan, joka veisi pois. Pois täältä.

Pian löysin itseni aivan uudesta kaupungista, ja päätin jatkaa tanssia siellä. Pääsin uuteen kouluun, ja sain uusia ystäviä. Vähitellen piristyin, minulle ei enää huudeltu koulussa ja sain olla rauhassa. Värjäsin mustat hiukseni kirkkaan oransseiksi, enkä voinut lakata hymyilemästä. Lopetin juomisen, mistä oli hiljalleen syntynyt jo ongelma. Vietin tunteja tanssisalilla, tanssien hymyillen omalle peilikuvalleni. Menestyin koulussa, ja aloin pikkuhiljaa unohtaa mitä menneisyydessäni oli tapahtunut.
Kuitenkin joskus kun tanssin, jalkani pettivät tai muuten vain kompastuin. Silloin, lyödessäni käteni lattiaan mieleni täyttyi kaikesta. Kaikesta siitä, mitä minulle oli joskus sanottu. En saisi tanssimalla poistettua sitä, että olin halpa huora. Kehoni ällötti minua, kuinka olin oikeasti antanut jonkun koskea siihen rahasta. Kuitenkin selvisin huonommistakin päivistä, enkä kertonut ystävilleni mitään.
Sitten, siitä parin vuoden kuluttua päätin siirtyä sisäoppilaitokseen. Löysin nykyisen kouluni, ja päätin antaa sille tilaisuuden. En edes tiedä oliko tämä kauhea virhe, vai kohtaloni.
Kuitenkin menneet olivat menneitä, ja pyyhin kyyneleeni nopeasti peiton helmaan.
Kuten olin jo aiemmin sanonut, minusta tuntui nyt puhtaalta. Taehyung oli poistanut tietämättään niin monet jäljet kropastani. Baekhyunin. Sen tytön. Baekhyunin sanat satuttivat minua erityisesti, edelleen. Tiesin olevani halpa lutka, mutta en halunnut myöntää sitä Baekhyunille. En kellekkään muulle kuin itselleni.

Käännyin taas kyljelleni, ja säpsähdin huomatessani, että Taehyung tuijotti minua silmät auki.

"Hoseok?"

Nopeasti yritin hymyillä, mutta poika oli jo huomannut itkuiset kasvoni.

"Hoseok, mikä on?"

Pudistin hiljaa päätäni, ja tunsin kuinka lisää kyyneleitä valui poskilleni. Huolestuneena Taehyung kietoi kätensä ympärilleni, ja painautui minua vasten. Lempeästi hän silitti selkääni, ja hautasi päänsä rintaani.

"Hoseok älä itke, mä en halua että sä oot surullinen. Se saa mut surulliseks."

Pudistin päätäni.

"Älä oo surullinen mun takii, oon ihan kunnossa." Mumisin.

"Jos oot kunnossa, et itke neljältä yöllä"

Totta.

"Johtuuks tää...musta?" Taehyung sopersi hiljaa.

"Ei...mä vaan... Taehyung mä oon pahoillani et koskin suhun niin, ei mun ollu tarkotus, oon vaan lu-"

Taehyung keskeytti minut suutelemalla minua hellästi. Poika kietoi kätensä kaulalleni, ja kuiskasi hiljaa huuliani vasten:

"Hoseok oot ainoa kenet haluun koskettamaan mua. Oon sun."

Itkuisin silmin hän katsoi minua, ja hymyillen painoin pojan toiseen suudelmaan.
Nukahdimme jälleen sylikkäin, niin lähekkäin että tunsin Taehyungin sydämen sykkivän omaani vasten. Hymyilin vielä unissanikin, ja puristin hellästi pojan itseäni vasten. Rakastin Taehyungia vain niin, niin paljon.