you're beautiful | BTS ~ FIN

11.

Kiitos jälleen ihanista kommenteist❤️

*Taehyungin näkökulma*

Avasin ulko-oven, ja litimärkinä astuimme eteiseen.

"Taehyung ja Jungkook, missä helvetissä te ootte ollu?" Kuulin Namjoonin äänen takaani. Käännyin kohtaamaan pojan huolestuneet ja vihaiset kasvot huokaisten.

"Jin on ollu huolesta sekasin, se heräs ja huomas että ette oo sisällä. Mitä tahansa ois voinu sattuu!" Namjoon selitti.

Ja on sattunukki.

"Anteeks Joon. Jungkookilla on vaa vähän... juttuja" sanoin hiljaa.

"Ai, anteeks. Oon pahoillani. Meen kuitenki nyt ite nukkumaan, oon ihan väsyny. Oon kumminki onnellinen että ootte kunnossa"

Nuo sanat sanottuaan poika katosi makuuhuoneeseen, ja jätti meidät kahden eteiseen.

"Jungkook, voitko mennä pesuhuoneeseen? Tuun sinne kohta perästä" pyysin, ja likomärkänä lähdin etsimään pojalle kuivia vaatteita.

Kaivoin kaapistani Jungkookille oman paitani, ja pehmeät housut. Matkalla pesuhuoneeseen käväisin keittiössä hakemassa teippiä, ja laitoin mukin kaakaota kiehumaan.

Avasin pesuhuoneen oven, ja ojensin ovenraosta puhtaat vaatteet ja pyyhkeen Jungkookille. Nopeasti kävin vaihtamassa omat vaatteeni, ja tassuttelin takaisin kylpyhuoneen ovelle. Koputin hiljaa oveen, odottaen vastausta.

"Tuu vaan sisään" Jungkookin heikko ääni kuiskasi.

Poika istui kylpyammeen reunalla puhtaissa vaatteissaan. Olin tarkoituksella antanut hänelle t-paidan, jotta saisin puhdistettua paremmin hänen haavansa.
Kurkotin avaamaan pesuhuoneen kaapin, ja tongin sieltä vanutuppoja, desifiointiainetta ja laastareita. Istuuduin Jungkookin viereen kylpyammeen reunalle, ja lempeästi nostin hänen kätensä omaani.

"Taehyung... mä oon niin pahoillani" poika nyyhkäisi.

"Shhh, se on okei" vastasin, ja kaadoin desifiointiainetta vanutupolle.

Varovaisesti puhdistin Jungkookin haavat, lempeästi hyräillen. Poika ei liikahtanutkaan, tai osoittanut merkkiäkään kivusta. Suutelin häntä poskelle, ja nousin ottamaan laastaripaketin pöydältä.

"Nää menee vielä laastareilla, noi kolme tarvii teippiä" sanoin hiljaa, enemmänkin itselleni. Varovasti teippasin pahalta näyttävät viillot, ja peitin loput laastareilla. Suutelin lempeästi pojan kättä, ja katsoin Jungkookia silmiin.

"Taehyung mä... mä en jaksa" Jungkook yhtäkkiä romahti nyyhkyttämään.

"Mä en jaksa enää, mä en jaksa. Satutan sua liikaa, mun ois parempi vaa kuolla. Haluun kuolla" Jungkook itki, ja painoi päänsä käsiinsä.

Kiedoin käteni pojan ympärille kauhuissani. Minusta tuntui kauhealta vain katsoa vierestä, voimatta auttaa mitenkään.

"Jungkook. Mä rakastan sua" kuiskasin hiljaa.

"Mut mä haluun kuolla. Vittu mä tapan itteni. Taehyung mä tapan itteni"

Jungkook nosti päänsä käsistään, ja katsoi minua haudanvakavana, silmät itkusta punaisina. Katsoin häntä itkuisin silmin, kykenemättä sanomaan sanaakaan. Yhtäkkiä ilmeeni vakavoitui hieman.

"Jungkook. Ooks sä ottanu sun lääkkeet?" Kysyin selkeällä äänellä.

Poika katsoi minua, ja purskahti uudelleen itkuun.

"Anteeks mä... mä en... anteeks" poika itki, ja silitin hänen päätään hellästi.

"Jungkook mä rakastan sua. Lupaa ottaa sun lääkkeet, oikeesti. Voin auttaa sua, oon nii pahoillani etten vahtinu että otat ne. Sun täytyy ottaa ne nii tällast ei enää tapahu" sopersin hiljaa.

"Mä oon nii pahoillani. Nii helvetin pahoillani" Jungkook nyyhkytti, ja puristi tiukasti kiinni hupparistani.

"Mä oon aiheuttanu nii paljon kaikkee pahaa, ei mul oo syytä elää"

"Oikeesti kulta. Nyt me mennään nukkumaan, aamulla kaikki on paremmin. Lupaan" sanoin lempeästi.

Itkien Jungkook nyökkäsi, ja nostin hänet hellästi syliini. Pojan höyhenenkevyt ruumis tuntui silkiltä käsivarsillani, ja olisin voinut kantaa häntä ikuisesti.

Laskin pojan sängyllemme, mutta hän ei halunnut irrottaa käsiään kaulani ympäriltä. Kaaduin Jungkookin mukana sängylle, ja hän painoi itsensä tiukasti minua vasten. Tunsin kuinka poika nytkähteli nyyhkytyksien voimasta, ja hänen lämpimät kyyneleensä kastelivat hupparini etumuksen. Silitin Jungkookia, yrittäen osoittaa suunnatonta rakkauttani häntä kohtaan mahdollisimman lempeästi. Jungkook nyyhkytti hiljaa, ja tiukensi otettaan minusta. En tiennyt mitä tehdä, pystyin vain kuiskailemaan rauhoittavia lauseita pojan korvaan. Lopulta Jungkook nukahti levottomaan uneen, minusta kiinni pitäen ja itkien.

Aamulla heräsin säpsähtäen lintujen lauluun. Jungkook makasi vierelläni, vielä täysin unessa. Hänen kasvonsa olivat suloiset, hän näytti aivan enkeliltä nukkuessaan. Ja aina muutenkin. Hellästi kumarruin suutelemaan poikaa saadakseni hänet hereille.
Yhtäkkiä Jungkook tarttui vahvasti mutta lempeästi molemmin käsin kiinni kasvoistani, ja vastasi suudelmaani rohkeasti. Tunsin hänen epätoivonsa ja osittaisen helpotuksensa aaltoilevan lävitseni, ja samalla hän suuteli minua määrätietoisesti. Lopulta avasin silmäni, ja huomasin makaavani osittain Jungkookin päällä. Poika makasi allani, ja kyyneleet valuivat hänen suloisia poskiaan pitkin.

"Taehyung sä pelastit mut eilen. Oisin tappanu itteni. Jos en ois saanu puhuu sulle oisin menny ja hukuttautunu siihen jokeen joka virtaa autotien vieres. Kiitos." Jungkook sopersi, ja hymyili heikosti.

Olin jälleen kerran sanaton, ja kyyneleet virtasivat poskilleni. Kumarruin suutelemaan poikaa uudelleen, tällä kertaa lempeämmin. Jungkook vastasi vähintäänkin yhtä lempeästi, hiljaa huohottaen.

"Mä rakastan sua niin vitusti Jungkook. En voi elää ilman sua, oot mun happi ja kaikki mitä tarvin. Ilman sua en oo kokonainen, ilman sua en oo mitään" huohotin, ja itkien suutelin poikaa vielä kerran.

Rakastin Jeon Jungkookia, rakastin sitä poikaa niin helvetisti.