you're beautiful | BTS ~ FIN

75.

*Taehyungin näkökulma*

Avasin silmäni unisena, tajutakseni etten ollut yksin. Hoseok oli sittenkin tullut yöllä kotiin, jottei minun tarvitsisi herätä yksin. Olihan täällä Jin ja Namjoon, mutta se oli eri asia. Halusin Hoseokin nukkumaan viereeni, ja nyt kun tunsin hänet siinä suupieleni kaartuivat hymyyn. Tunsin kuinka Hoseok kietoi käsivartensa tiukemmin ympärilleni, ja inahti unissaan. En halunnut herättää häntä, joten painauduin hiljaa hänen rintaansa vasten. Minusta tuntui niin turvalliselta ja rakastetulta.
Viimeaikaiset tapahtumat olivat saaneet minut oikeasti miettimään elämää. Tapahtuma johti toiseen, ja lopulta oltiin tässä. Yoongi ei ollut osannut hakea apua ajoissa. Meidän olisi pitänyt pakottaa hänet puhumaan jo ensimmäisten merkkejen ilmaantuessa. Tämä ei ollut hänen syytään. Hoseok soitti minulle eilen sairaalasta, ja kertoi pojan käytöksen syyksi psykoosin ja jotain muuta vastaavaa, joista en oikein ymmärtänyt sanaakaan. Minua itketti ja pelotti, mutta Namjoon ja Jin lohduttivat minua ja kertoivat kuinka kaikki järjestyy. Mietin Jiminin ja Yoongin suhdetta, Yoongi oli sen viimeisinä päivinä ollut väkivaltainen ja poissaoleva. Ihan kuin joku muu ihminen. En osannut oikeasti ennustaa, että Jiminin ehdotus erosta voisi johtaa tähän. Se ehkä laukaisi psykoosin, tai sen mikä ikinä olikaan. En edes halunnut kuvitella missä kunnossa Yoongi oli tällä hetkellä. Kuulin juttuja hänen tilanteestaan, ja minulle tuli jo ajatuksistani paha olo.

Havahduin mietteistäni Hoseokin karheaan ääneen.

"Huomenta aurinko"

Minua hymyilytti ihan hirveästi, näinkin pieni asia Hoseokin suusta sai perhosia mahaani ja punan poskilleni.

"Sä tulit sittenki" mumisin.

"En mä vois antaa sun herätä yksin."

Hoseok silitti hiuksiani, ja suuteli minua sitten hellästi. Kiedoin arpiset käteni hänen kaulalleen, ja hymyillen vastasin suudelmiin. Sitten painoimme otsamme vastakkain, ja olimme vain siinä. Jalkamme olivat sotkeutuneet toisiinsa ja Hoseokin kädet olivat lanteillani. Poika oli liu'uttanut ne hellästi paitani alle, saadakseen koskettaa paljasta ihoani. Ollakseen lähempänä minua. Hoseok oli jo aiemmin kysynyt olinko okei asian kanssa, ja totta kai minä olin. Hän oli aina niin varovainen kehoni kanssa, ja se sai minut rakastamaan Hoseokia aina vain enemmän.
Painoin pääni Hoseokin kaulaan, ja hän hautasi kasvonsa hiuksiini.

"Sä tuoksut niin hyvältä."

Hymyilin, ja onni kupli sisälläni. Hoseok sai ahdistuksen sisälläni katoamaan melkein kokonaan. Hänen käsivarsillaan minusta tuntui että kaikki järjestyy.

"Mä rakastan sua" mumisin, ja yritin kömpiä lähemmäs poikaa.

Nauraen Hoseok nousi istumaan, ja käteni irtosivat hänen kaulaltaan. Pettyneenä vinkaisin, ja laskin pääni takaisin tyynyyn.

"Laitanko sulle jotain aamupalaa?" Hoseok kysäisi ystävällisesti.

"Jos sä oot listal."

Tajusin kuinka väärältä se kuulosti, ja purskahdin nauruun. Hoseok punastui vähän, ja pyöräytti sitten silmiään hymyillen.

"Totta kai mä oon."

Sitten hän kumartui päälleni, ja suuteli minua. Unohdin siksi hetkeksi oikeasti kaiken, tunsin vain Hoseokin. Se tuntui turvalliselta ja hyvältä. Tiesin kuitenkin että Hoseokia ahdisti. Häntä ahdisti aivan valtavasti, vaikka mikään ei ollut hänen syytään. Halusin yrittää auttaa, halusin kertoa hänelle jotain mikä saisi hänen olonsa paremmaksi. Tartuin Hoseokin paitaan käsilläni, ja vedin hänet taas makaamaan viereeni. Ei minua kiinnostanut aamupala, jos sain olla Hoseokin kanssa kahden. Taino, Jin ja Namjoon nukkuivat samassa huoneessa tälläkin hetkellä.

"Hoseok ootko sä okei?" Kysyin lopulta.

Katsoin pojan vaaleanruskeita silmiä, yrittäen etsiä sanatonta vastausta kysymykseeni. Hoseok nyökkäsi, ja silitti poskeani.

"Oon mä, älä huolehi musta."

Kurtistin kulmiani, ja tartuin Hoseokin käteen.

"Mä nään et sä et oo okei, nään et sua ahistaa."

Hoseok katsoi minua hiljaa, ja nyökkäsi.

"Kyllä mua ahistaa, mut tiedän et kaikki järjestyy. Enkä vois olla onnellisempi ku mul on sut, ja kun sana olla sun lähellä." 

Olin niin onnellinen, etten osannut vastata.

"Rakastan sua" sopersin hiljaa, ja laskin kädet Hoseokin lantiolle.

Hänen kehonsa oli maskuliinisempi kuin minun, ja pidin siitä. Se oli lihaksikkaampi ja miehekkäämpi, ja minusta tuntui niin pieneltä hänen rinnallaan. Tunsin oloni turvalliseksi kun Hoseok makasi vierelläni, hän varmasti suojelisi minua.

"Mäkin rakastan sua, aurinko" Hoseok virnisti.

Mietin hiljaa, että eikö Hoseokin pitäisi olla aurinko. Hänen koko olemuksensa ja ulkonäkönsä olivat kuin luotu auringoksi.

"Sun pitäis olla aurinko" sanoin hiljaa, ja tunsin kuinka Hoseok värisi kosketukseni alla.

"Höpsis" hän mumisi, ja pyyhkäisi hiukseni silmiltäni.

"Sä oot mun aurinko."

Sitten hän painoi jälleen hellän suudelman huulilleni, ja minua hymyilytti. Minun rakas Hoseokini.

-

*Jiminin näkökulma*

Heräsin säpsähtäen. Selkääni sattui, ja oioin raajojani haukotellen. Olin nukkunut yön katkonaisesti sairaalan penkillä, en ollut suostunut lähtemään kotiin. Se tuntui niin hiton väärältä. Vaikka Yoongi olisi rakastunut siihen Chanyeoliin, minäkin rakastin häntä. Halusin edes yrittää saada hänet muistamaan jotain meistä. Olin eilen illalla selkeästi hyvästellyt hänet, mutta yöllä päätin toisin. En voinut mitään nopeille mielialavaihdoksilleni, ne vain tulivat. Ihan kuin olisin murrosikäinen teini, mielialani heittelivät laidasta laitaan. Tiesin että joku oli käyttänyt Yoongia hyväksi, ja hänen paranemiseensa menisi aikaa. Olin valmis uhraamaan sen ajan, jos se poika haluaisi vielä nähdä minut. Ehkä voisin tutustua häneen uudelleen, rakastua häneen uudelleen. Yoongi voisi selittää minulle kaiken. Tai yrittää. Voisin tehdä hänelle kaakaota, ja jutella asiat läpi niinkuin aikuiset. Voisin yrittää näyttää hänelle, että on muitakin tapoja ratkaista asiat kuin sanaton koskettaminen. Voisin yrittää oikeasti ymmärtää Yoongia.
En oikeastaan tiedä mitä yritin selittää itselleni, olin yhä vaan niin hiton rakastunut Yoongiin. Halusin pyyhkiä kaikki ne likaiset jäljet hänen iholtaan ja mielestään, halusin kertoa hänelle kuinka tärkeä hän oli.
Oikeastaan en vain uskaltanut. Minua pelotti yhä Yoongin väkivaltaisuus ja arvaamattomuus. Entä jos hänellä olisi pahoja vieroitusoireita, ja hän purkaisi ne ihmisiin ympärillään? Entä jos Yoongi ei pääsisi kotiin enää koskaan? En tiennyt oikeasti kuinka paha hänen tilanteensa oli. Halusin kyllä tietää, mutten tiennyt.
Siinä yöllä selkä kipeänä penkillä pyörien olin kuitenkin päättänyt yhden asian. Kun näin Yoongin ensimmäisen kerran tien vieressä, rakastuin jo silloin. Olin niin rakastunut, että jalkani eivät oikeasti koskettaneet maata. Rakastin Yoongia päivä päivältä enemmän, ja rakastuin siihen joka päivä uudelleen. En tekisi niin ilman syytä, kenenkään ihmisen eteen jota en oikeasti rakastaisi. Rakastin Yoongia niin paljon, hänen pehmeitä hiuksiaan ja matalaa ääntään. Rakastin hänen kömpelöitä käsiään, joille hän ei löytänyt paikkaa pienestä kehostani. Jotenkin ne löysivät kuitenkin aina tiensä lantiolleni, ja sieltä ties mihin. Rakastin Yoongin tapaa ylittää itsensä, mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle minun vuokseni. Rakastin yli kaiken kuulla häneltä ne kolme pientä sanaa, minä rakastan sinua. Ne tekivät minut niin hiton onnelliseksi. Olin päättänyt etten antaisi Yoongin mennä, ainakaan ilman minua. Päätin että en luopuisi siitä pojasta ikinä. Halusin vielä joku päivä sanoa hänelle 'tahdon'.