you're beautiful | BTS ~ FIN

44.

Tää on se luku, jonka kirjottamista oon oottanu siitä asti kun alotin tän stoorin.

*Hoseokin näkökulma*

Astuin bussista kylmään ulkoilmaan. Vedin huivini paremmin kasvojeni suojaksi, ja värisin kylmästä. Vielä ei satanut lunta, mutta maa oli jo aivan valkoinen eilisestä lumipyrystä. Katulamput valaisivat heikosti hämärää tietä, ja katselin jalkojani. Oli pimeää, luonnollisesti aivan kuin joulukuussa yleensäkkin. Nostin kohmeisin käsin puhelimeni taskustani, ja painoin seuraavan kappaleen soittolistaltani. Hiljaa hyräilin laulun hiljaista ja jopa surullista sävelmää.
Työnsin käteni takaisin taskuihini, sillä en halunnut niiden jäätyvän kokonaan.

Vihdoin saavuin hautausmaan portille, ja avasin sen varovasti. Ketään ei näkynyt pimeällä polulla, ja huomasin että oli alkanut vihdoin sataa lunta. Valkeat lumihiutaleet leijailivat alas maahan, liittyen toistensa joukkoon suuriksi kinoksiksi. Huokaisin, ja hengitykseni huurusi.
Pujottelin ohuilla ja jäisillä poluilla, etsien sitä tiettyä hautaa. Tiesin tismalleen missä se oli, mutta halusin tappaa aikaa. Potkin lumipalloja kenkieni kärjillä, ja raivasin tietänipuiden ylikasvaneiden oksien läpi.

Lopulta saavuin sen tietyn haudan luo. Kumarruin hiljaa sen vierelle, ja kaivoin taskustani pienen kynttilän. Laskin sen lumeen, ja kaivoin toisesta taskustani sytkärin. Sytytin siihen heikon liekin, ja varovasti suojasin sen tuulelta kämmenelläni. Sytytin pienen kynttilän, ja työnsin sytkärin takaisin taskuuni.
Huokaisten otin paremman asennon siinä kyykkiessäni, ja hymy levisi kasvoilleni.

"Tänään on se päivä. Oon kertonu tästä niin monesti, ja oon pelänny niin paljon. Mutta tänään se on."

Hiljaisuus.

Eihän kukaan tietenkään vastaisi minulle, en minä sitä odottanutkaan.

"Oon niin onnellinen."

Tunsin kuinka lämmin kyynel valui poskelleni, ja pyyhin sen pois.

"Mut mun on pakko mennä nyt. Hyvää joulua äiti."

Nousin hitaasti ylös, ja puistelin itseni lumesta. Katsoin puhelimeni kelloa, ja hymyilin. Nopeasti lähdin kävelemään takaisin bussipysäkille.

Bussia odotellessani kaivoin taskustani sätkän. Sytytin sen hiljaa, ja vedin savua keuhkoihini. Puhalsin sen hitaasti ulos, ja näin kuinka savu sekoittui hengitykseni huuruun. Muistan kuinka kaikki yrittivät selittää minulle polttamisen vaaroista, mutta en kuunnellut heitä. Tarvitsin jotain joka pitäisi minut rytmissä, järjissäni. Nyt he eivät jaksaneet enää välittää, kunhan menin ulos polttamaan. Kaikki muut paitsi Jimin. Itkien hän pyysi minua lopettamaan, mutta en voinut. Olin koulussa, mitä edes kuvittelin.

Bussini tuli vihdoin, melkein kymmenen minuuttia myöhässä. Olin kylmissäni, ja heitin jo kauan sitten sammuneen sätkän pysäkin penkin vieressä olevaan niille tarkoitettuun astiaan.
Astuin melkein tyhjään bussiin, ja maksoin itseni sisään. Siellä tuoksui tunkkaiselta, mutta pidin busseista. Istuin ikkunapaikalle aika taakse, ja laskin reppuni viereeni. Nojasin ikkunalasiin, ja se huurtui hengityksestäni. Radiossa rämisi joku vanha joululaulu, ja yritin keskittyä sen sanoihin. Hetken kuluttua luovutin, en kumminkaan saisi niistä selvää. Katselin kuinka lumihiutaleet leijailivat ikkunan ulkopuolella, ja sulivat sitten märkään asvalttiin.

-

Melkein nukahdin, kunnes tajusin katsoa ympärilleni. Seuraava pysäkki olisi minun, ja tunsin kuinka mahassani kouraisi. Aivan kuin siellä olisi perhosten lisäksi koko eläintarha vierailijoineen. Meinasin purskahtaa itkuun, ja kädet täristen nostin reppuni ylös. Vedin sen holtittomasti selkääni, ja nousin valmiiksi seisomaan. Meinasin oksentaa, minua jännitti niin hitosti. Katselin kynsiäni, ne olin purrut jo olemattomiksi. Huokaisin hiljaa, ja hautasin kasvot käsiini.