you're beautiful | BTS ~ FIN

97.

*Taehyungin näkökulma*

Hoseok silitti selkääni, ja hymyillen nojasin häneen. Pojan keho oli lämmin ja minulla oli turvallinen olo hänen vierellään. Hitaasti Hoseokin pitkät sormet kulkivat selkääni pitkin, aiheuttaen minulle lämpimän ja hyvän olon. Minusta tuntui niin hyvältä. Käännyin katsomaan Hoseokia, ja hän hymyili minulle hiljaa.

"Mitä sä mietit?" Poika kysyi uteliaasti.

"Mua ja sua."

Hoseok hymyili vielä lempeämmin, ja silitti poskeani.

"Hitto, unohdin mun kännykän ulos" Hoseok totesi yhtäkkiä.

Minua alkoi naurattaa. Kuka unohtaisi tällä säällä puhelimensa ulos? Ehkä juuri Hoseok. Ulkona ei nyt sentään satanut lunta, mutta yöt olivat kylmiä ja pimeitä. Siis täydellinen sää jättää puhelin pakkaseen.

"Käyn hakemas sen."

"Oota, tuun sun mukaan" nauroin, ja Hoseok auttoi minut lattialta jaloilleni.

Eteisessä vedimme uudelleen kengät jalkaamme, ja takit niskaan. Minulla oli mukavan lämmin Hoseokin mustassa toppatakissa, rakastin käyttää hänen vatteitaan. Hoseokilla oli kaksi takkia, joten hyvällä omatunnolla omin niistä  lämpimämmän.

"Eihän sulle tule kylmä?" Poika kysyi huolestuneena, ja pudistelin päätäni.

"Mulla on sun takki."

Hoseok pyöritti silmiään ja avasi ulko-oven. Astuimme käytävään, ja sieltä kirpeään yöpakkaseen. Kävelimme käsi kädessä sille penkille jossa vähän aikaa sitten istuimme, ja Hoseok nosti mustan kännykkänsä penkin päädystä.

"Miksen osaa pitää huolta mun tavaroista?" Hän nauroi, pyyhkiessään jäätä puhelimestaan.

"No mutta osaat pitää huolta musta" hymyilin.

"Et oo tavara."

Tönäisin Hoseokia kylkeen lempeästi, ja hän tuhahti.

"Näsäviisastelija."

Käännyin kävelläkseni takaisin sisälle, mutta Hoseok tarttui käteeni.

"Jäädään vielä hetkeks?"

Pojan anova katse ei jättänyt minua rauhaan, joten huokaisten istuin hänen vierelleen kylmälle penkille. Katselimme tähtiä, ja nojasin Hoseokin lämpimään kylkeen.

"Täällä on niin kaunista" poika huokasi, ja nyökkäsin.

"Rakastan katsoo tähtiä. Ne on musta niin kauniita" hän jatkoi, ja hymyilin.

"Muistan kun silloin joskus pelkäsin nukahtaa, ja valvoin koko yön katsellen tähtiä. Muistin niiden nimiäkin."

Katsoin Hoseokia hämmentyneenä.

"Oikeesti?"

"Joo. Mutta en mä enää muista, kun mun ei tarvi valvoa yksin tai pelätä nukahtamista. Mä oon sulle niin monesta asiasta kiitollinen."

Katselin Hoseokin hämärässä hymyileviä kasvoja, ja punastuin.

"Mä oon sulle. Sä pelastit mun hengen."

Hoseok kietoi kätensä ympärilleni, ja hymyilin. Kuulin kuinka hiljaisessa yössä pojan sydän hakkasi tuhatta ja sataa.

"Oot auttanu mua muuttumaan. Mä en enää koskaan aio juoda tai satuttaa ketään. Varsinkaan sua, ja lupaan olla rehellisin ihminen koskaan."

Katselin Hoseokin lempeitä mutta tosissaan olevia kasvoja, ja hymyilin.

"Et sä mua oo satuttanu. Et sä satuttais ketään tahallaan, oot niin hellä ja lempee ihminen. Etkä oo ikinä valehellu mulle, paitsi ehkä silloin kun kysyn et onko sulla paha olla ja valehtelet etten huolestuis. Mut kyllä mä tiedän milloin susta tuntuu pahalta" totesin.