you're beautiful | BTS ~ FIN

37.

En voi uskoo et tää on jo 37. osa. Kiitos aivan älyttömästi kaikille jotka tätä jaksaa lukea❤️

VAROITUS: tässä luvussa kerrotaan melko yksityiskohtaisesti seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jos aihe on sinulle arka tai vieras, tai oot alle 12 en suosittele lukemaan tätä lukua. En missään nimessä ihannoi tai kannusta seksuaalista väkivaltaa, se on ehdottoman väärin.❤️

*Taehyungin näkökulma*

Puristin käteni Hoseokin lämpimän kehon ympärille, ja itkin hysteerisesti häntä vasten. En kyennyt lopettamaan, ja kyyneleet kastelivat pojan paidan litimäräksi. Tunsin kuinka happi pakeni keuhkoistani, ja näköni sumeni entisestään kyyneleistä.

"Taehyung se on okei. Mä en oo vihanen. Oot kunnossa, mäkin oon kunnossa. Se on nyt pääasia. Taehyung rakastan sua, älä itke." Hoseok hymisi hiljaa.

Minusta tuntui järkyttävältä. Vaikka rakastin Hoseokia, se ei tuntunut samalta kuin Jungkook. Jungkookin läheisyys oli erilaista, oikeaa. Tuntui kuin Hoseok pitäisi minut vain säälistä, ja silloin kun todella rakastuisin häneen poika vain hylkäisi minut. Heittäisi pois.

Hätääntyneenä ajatuksesta tarrasin Hoseokiin vielä lujemmin. Poika vinkaisi kivusta, ja tajusin käyttäväni kaikki voimani hänen rutistamiseen. Hellensin otettani, mutten lakannut itkemästä. Hoseok silitti päätäni, ja suuteli hiljaa otsaani.

Siinä me istuimme lattialla melkein tunnin, minä itkin ja Hoseok lohdutti minua. En välillä ymmärtänyt, kuinka hän jaksoi minua. Minua ja saatanan sekaisin olevaa päätäni.

-

Noin tunnin päästä olin kerännyt tarpeeksi voimia noustakseni ylös. Taehyung laittoi minulle voileivän, ja söin sen hyvin vastahakoisesti. Kieltäydyin aluksi kokonaan syömästä, ja itkien työnsin ruokaa kauemmas itsestäni. Hoseok rukoili minua syömään, ja lempeästi hän mursi leivästä pieniä palasia syöttäen ne minulle. En halunnut aiheuttaa Hoseokille enempää murheen aihetta, joten söin kiltisti koko leivän. Oksentamatta.
Olin niin ylpeä itsestäni kun Hoseok pyyhki kyyneleeni hymyillen, ja kumartui suutelemaan minua. Nauraen hän irrottautui minusta, ja pyyhkäisi hiukseni silmiltäni. Näin kuinka hänen silmänsä loistivat, ja hymyilin itsekkin. Ehkä tästä vielä selvittäisiin. Ehkä.

-

Jonkin ajan kuluttua Hoseok ehdotti että lähtisimme ulos. Hänen piti täyttää jotain lappuja, ja minä en halunnut jäädä yksin hiljaiseen taloon. Tosin en ollut yksin, Yoongi ja Jimin olivat kyllä täällä. Mutta heitä en herättäisi.

*Hoseokin näkökulma*

Ehdotin Taehyungille jonkin aikaa sitten, että hän lähtisi mukaani käymään ulkona. Poika mietti hiljaa hetken, kunnes päätti lähtä mukaani. Ehkä raitis ilma tekisi hänelle hyvää, ja saisin jopa nähdä hänen suloisen hymynsä vielä tänään.

Olin niin helvetin väärässä.
-
Hymyillen kävelin Taehyungin perässä eteiseen, ja vedin tennarit jalkaani. Ne olivat joskus olleet mustat ja uudet, mutta nyt ne näyttivät lähinnä harmailta. Taehyungin lenkkarit taas olivat melko uudet, ja mietin että minunkin täytyisi pian ostaa uudet kengät. Vedin toisen hupparin hupparini päälle, ja taehyung katsoi minua kysyvänä.

"Mennäänkö?" Hän melkein kuiskasi.
Nyökkäsin ja avasin oven, päästäen Taehyungin ulos ennen itseäni. Kävelimme viileässä ilmassa käsi kädessä, lintuja ja taivasta katsellen. Taehyungin nenä vuosi hieman itkemisen jäljiltä, ja pyyhkäisin hänen posekaan hellästi sormellani. Taehyung pumastui, ja käänsi katseensa pois.

"Ei sun tarvi hävetä" hymyilin, ja puristin hänen kättään hellästi. Taehyung oli hieman hiljainen, mutta nyökkäsi kuitenkin selvästi onnellisempana. Kävelimme soraista tietä kohti koulun pihaa, ja katselimme ympärillemme tarkemmin. Ympärillä ei ollut ihmisiä, lukuunottamatta kaukana olevaa mustiin pukeutunutta hahmoa. Emme kiinnittäneet häneen huomiota, ja jatkoimme kävelyä.