you're beautiful | BTS ~ FIN

17.

*kiitos jälleen kaikista kommenteist. Te ootte auttanu mua jaksaan kirjottaa tätä, oon sanaton❤️*

*Taehyungin näkökulma*

Istuin rannalla Jungkookin kanssa. Tarkemmin sanottuna poika makasi päälläni, ja suutelin häntä. Jungkook hymyili suudellessaan minua takaisin, ja upotin sormeni hänen pehmeisiin hiuksiinsa. Huohottaen kierimme rantahiekassa, ja vihdoin irrottauduimme suudelmasta nauraen. Jungkook kietoi kätensä tiukemmin ympärilleni, ja kuunteli hiljaa sydämenlyöntejäni.

"Haluun olla aina sun kaa" poika kuiskasi.

"Mäkin sun" vastasin hymyillen.

"Mä rakastan sua" sanoimme vahingossa yhtä aikaa, ja nauraen painauduimme uuteen suudelmaan.

-

Heräsin hikoillen sohvalta todellisuuteen. Olohuoneen digikello näytti 15:47. Päätin nousta hakemaan lasin vettä, saadakseni ajatukseni selkenemään. Jungkookin hautajaisista oli kulunut nyt muutama viikko, enkä ollut vieläkään siinä kunnossa että voisin edes vilkaista makuuhuonetta. Siellä oli liikaa hirveitä muistoja. Edes kuvitelma makuhuoneen sisustuksesta sai minut luomaan kuvan hirttyneestä pojasta, aivan kuin se olisi osa sisustusta. Tunsin kuinka  kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Muistelin juuri näkemääni unta, ja minusta tuntui kuin tuhat veistä paloittelisi sydäntäni. Tekisin mitä vaan, aivan mitä tahansa että saisin taas suudella Jungkookia vielä kerran. Tekisin ihan mitä tahansa.
Keittiön pöydällä oli lappu, joka ilmoitti muiden lähteneen käymään kaupassa. Hei eivät olleet raaskineet herättää minua, mutta en minä olisi kyllä mihinkään kauppaan lähtenytkään. Pelkkä sohvalta nousu tuntui hirvittävältä urakalta, josta ei kuitenkaan saisi minkäänlaista palkkaa.
Hetken kuluttua katseeni osui puolivahingossa makuuhuoneen oveen. Sinne näki suoraan keittiöstä, ja yhtäkkiä minut valtasi outo tunne. Halusin käydä tuossa huoneessa. Aivan kuin Jungkook olisi jättänyt osan itseään siihen huoneeseen.
Varovasti painoin ovenrivan alas, ja kurkistin sisään. Kaikki oli aivan niinkuin ennenkin, vain minun ja Jungkookin vuode makasi koskemattomana. Kävelin puolihorroksessa, varmasti zombilta näyttäen sängylle, ja puristin käteni sen pehmeään peitteeseen. Hetken siinä istuttuani kyyneleet tulvivat jälleen silmiini, ja vedin nopeasti Jungkookille kuuluneen tyynyn syliini. Itkien rutistin ja tuuditin sitä, hengittäen Jungkookin tuoksua. Se tuoksui rakkaudelta ja kodilta, eli kaikelta mitä hänen lisäkseen tarvitsin.
Käänsin katseeni kohti omaa koskematonta tyynyäni. Äkkiä huomasin, että sen alta pilkotti jotain. Kirjeen reuna.
Vedin taitellun paperinpalan tärisevin käsin esiin tyynyn alta, ja hetken rohkeutta kerättyäni avasin sen. Kirjeen sisältö kuului näin:

                     Rakas Taehyung

Oon jo kuollu kun sä luet tätä kirjettä. Oon niin pahoillani. Kaikest. Oon pahoillani etten pystyny pitämää puoliani. Oon pahoillani et en enää jaksanu elää. Tiedän että mun valinta oli itsekäs, itsekkäin mahollinen. En vaan enää pystyny tähän, kaikki tuntu niin hirvittävältä. Jokainen asia sattu mun sydämeen niin paljon, et  halusin repiä sen irti mun rinnasta. Olit ainoo asia joka piti mut viel järjissäni, loppuun asti. Baekhyunin ilmestyminen oli viimeinen niitti. Se poika nöyryytti mua. Taas. Päätin et tää oli nyt mun tarinan loppu. Tää tuntuu kauheelt, mut ei läheskään yhtä kaueelt kun se et jatkaisin elämääni. Jos sul on kaks kauheeta vaihtoehtoo, pitää aina valita vähemmän kauhee. Täs tapaukses vähemmän kauhee oli kuolema. Se ei ainakaan nöyryytä mua, ja siellä oon turvassa. Tosin en oo missään yhtä turvassa kun sun käsivarsil, mulle tulee niin ikävä sua. Nää on syitä joiden takia mietin kahdesti haluunko oikeesti tätä. Sä oot se syy miks melkein jäin. Mut Baekhyun rikko mut niin pahasti, ettei mua ois voinu koskaan korjata. Ei millään. Edes sä. Mulle tulee niin ikävä sua. Sun hiusten tuoksua, sun hymyä, sun kannustavia sanoja. En tiiä miten selviin ilman sua. Muista kuitenkin, et elämä ei oo tehty meille kaikille. Mulle se ei vaan sopinu. Se ei pukenu mua, se ei sopinu mun päälle niinkun se ruma pusero ostarin alennusmyynneis.
Kun luet tätä mun hautajaiset on todennäkösesti jo ollu. Toivon et pääsisit täst yli, ja saisit parasta mahollista tukee. Älä epäröi ottaa kaikkee mahollist tukee vastaan. Pyydä sitä. Se on sun oikeus. Oisin mieluusti antanu sulle itteni, mun kehon ja vielä paljon enemmän. Meiän aika ei vaa riittäny siihen, ehkä niin oli suunniteltu.
Älä jää suremaan mua kulta, me tavataan vielä joskus. Lupaan. Maailma jatkaa radallaan pyörimistä, niinhän? Oon nyt tähti taivaalla, kun katsot ylös voit nähdä mut siellä. Ja vaikka ois päivä ja et näkiskään, oon silti siellä kattomassa sua. Rakastan sua ikuisest.
Mun aika ei riitä kirjottamaan henkilökahtaist kirjettä kaikille muille, mut kerro niille ettei ne saa syyttää itteään. Kerro Jiminille, ettei ole syytä itkeä. Tää ei ollu kenenkään muun kun mun syytä, mä valitsin tän. Anteeks et valitsin itsekkäästi, mutta näin oli vaan tapahduttava. Vielä kerran, oon niin pahoillani.

Rakastan sua.

-Sun Jungkookie

Kirje putosi kädestäni lattialle. Holtittomasti täristen painoin kasvoni käsiini, ja tuijotin sormieni lomasta lattiaa. En tiennyt mitä ajatella. En tiennyt mitä sanoa. Olin täysin shokissa. En ollut odottanut että sanoilla olisi minuun tuollainen vaikutus, mutta minkäs teet. Aina oppii jotain uutta.
Minusta tuntui kuin sydämmeni särkyisi taas. Tavallaan Jungkook oli niin lähellä, mutta niin kaukana. Nostin kirjeen lattialta, ja luin sen monta kertaa uudelleen. Muste levisi kyyneleideni takia joiltain kohdin, ja sanat muuttuivat epäselviksi musteläikiksi. Pyyhin kyyneleeni, yrittäen olla vahingoittamatta kirjettä enempää. Siinä samassa ovi aukeni, ja joku astui huoneeseen.

Heips! Kirjotin tän osan tosiaan umpiväsyneenä, joten pahoittelen mahdollisist kirjotusvirheistä ja lyhyestä luvusta❤️