you're beautiful | BTS ~ FIN

65.

*Yoongin näkökulma*

Istuin sängyllä hämmentyneenä, ja silitin sammuneen pojan vaaleita hiuksia. Ne olivat pehmeät, mutta eivät yhtä pehmeät kuin Jiminillä. Jimin. Tajusin olleeni pois kotoa jo liian monta tuntia, ja hieman hätääntyneenä kaivoin puhelimeni taskustani.

9 uutta viestiä

Jimin<3: Yoongi
Jimin<3: tuu kotiin
Jimin<3: oon pahoillani
Jimin<3: Yoongi älä jätä mua yksin
Jimin<3: Yoongi mä rakastan sua
Jimin<3: Yoongi

Namjoon: missä sä oot
Namjoon: vastaa mulle.

18 vastaamatonta puhelua henkilöltä 'Jimin<3'

3 vastaamatonta puhelua henkilöltä Namjoon

Nielaisin. Talo oli hiljainen, joten varovasti painoin Namjoonin nimen vieressä olevaa vihreää luuria. Nostin puhelimeni korvalleni, ja kuuntelin sen tasaista tuuttausta, joka ilmoitti puhelun löytävän perille. Se ehti tuutata ehkä kaksi kertaa, ennenkuin siihen vastattiin.

"Yoongi missä helvetissä sä oot."

Olin hiljaa, ja kuuntelin kuinka Namjoon odotti kärsivällisesti vastaustani.

"Kello on yksi yöllä. Me luultiin et sulle on sattunu jotain. Me ollaan oltu niin huolissamme, oon ihan helvetin vihanen sulle."

"A-anteeks, mä-" sopersin, kunnes tajusin kuulostavani äärimmäisen itkuiselta ja känniseltä.

"Oon ihan kunnos" kuiskasin.

Luurin toisessa päässä oli hiljaista.

"Ootko sä juonu" Namjoon kysyi hiljaa.

Nyökkäsin, olin liian sekaisin tajutakseni ettei hän voinut tietää minun nyökkäävän. Olin sen jälkeen ihan hiljaa.

"Tuu kotiin. Jimin tarvii sua."

Sitten hän sulki puhelimen, ja jäin istumaan paikalleni, kuunnellen puhelun lopusta ilmoittavaa tuuttausta. Kyyneleet valuivat poskilleni, en edes tiennyt miksi. Purskahdin itkuun, ja itkin hetken käsiäni vasten.

Vihdoin sain kerättyä itseni, ja nousin ylös. Peittelin Chanyeolin sänkyyn, ja sipaisin hänen vaaleat hiuksensa pois hänen silmiltään. Kirjoitin nopeasti puhelinnumeroni lapulle, ja jätin sen keittiön pöydälle hänen löydettäväkseen. Kompuroin ulos ovesta, ja yhä huonovointisena astuin rappukäytävästä ulos. Siellä ei satanut enää lunta, mutta oli kylmä. Tiesin jotenkin missä olin, ja lähdin suunnistamaan kohti kämppääni. Jonkun ajan kuluttua pysähdyin, ja oksensin tien viereen. Purskahdin uudelleen itkuun, ja mietin mitä teen. Ei Jimin antaisi minulle anteeksi. Vaikka selittäisin. Oksensin uudelleen, ja pyyhin suupieleni hihaani. Olin ällöttävä, tiedän. En vain jaksanut ajatella mitään, ja olin niin lähellä sammua kylmään lumihankeen. Tajusin kuitenkin ettei kroppani kestäisi sitä, ja jos nyt sammuisin, kuolisin kylmään. Kävelin horjuen, yrittäen pysyä tajuissani.

Lopulta, yli tunnin kävelyn ja oksentelun jälkeen, saavuin tutulle pihalle. Koko kroppani oli umpijäässä, ja kävelin tuttuun rakennukseen lämmittelemään itseäni. Seisoin käytävässä hiljaa, nojaten seinään ja tuijottaen sitä tiettyä ovea. Meidän ovea. Siellä olisi Jimin, enkä uskaltanut kohdata häntä. Hiljaa annoin kyynelten valua poskilleni, ja vedin hupun päähäni. Minua hävetti. Ihan helvetisti.

Lopulta kuitenkin keräsin itseni, ja kaivoin avaimet taskustani. Varovasti kävelin oven eteen, ja avasin sen niin hiljaa kuin kykenin. Pujahdin hämärään eteiseen, ja räpyttelin silmiäni. Tajusin katsovani Jiminiä suoraan silmiin. Poika kompuroi ylös lattialta, ja kirjaimellisesti juoksi syliini. Hän kietoi kätensä ympärilleni, ja nyyhkytti ääneen. Minä seisoin paikoillani, en halannut häntä, en itkenyt. Kyyneleet valuivat poskilleni, ja minusta tuntui niin pahalta.

"Yoongi mä luulin et sä oot tehny jotain itelles" poika nyyhkäisi niin hiljaa, että kuulin sen juuri ja juuri.

Kaiken vittuiluni jälkeen Jimin yhä rakasti minua, ja pelkäsi puolestani. Hän halasi minua tiukasti, ja pujotti sormensa hiusteni lomaan. Poika ei välittänyt siitä että haisin ihan alkoholille, hän puristi minut itseään vasten lujemmin kuin koskaan. Silloin en enää halunnut ajatella seurauksia, ja painoin varovasti kylmästä siniset huuleni Jiminin omille, pehmeille ja lämpimille huulille. Se tuntui niin paljon oikeammalta kuin Chanyeolin rajut suudelmat, joissa oli mukana paljon muutakin. Irrotin huuleni hänen omiltaan, ja painoin ne taas hyvin kevyesti niille uudelleen. Huuleni hädin tuskin koskettivat hänen omiaan, ja Jimin sulki silmänsä. Laskin käteni hänen lantiolleen, ja hitaasti aloin liu'uttaa niitä hänen täydellisen muotoiselle takapuolelleen. Hiljaa Jimin inahti, ja suuteli minua.

"Sä oot juonu" hän lopulta kuiskasi.

Nyökkäsin, ja painoin pojan hellästi seinää vasten. Suutelin hänen pehmeitä huuliaan, yrittäen sanattomasti pyytää anteeksi. Käteni olivat yhä hänen takapuolellaan, ja Jimin huokaisi hiljaa.

"Mä en tiedä mitä mä teen sun kanssa" hän lopulta totesi hiljaa, kuulostaen surulliselta.

Katsoin häntä kysyvästi, ja kirosin sitten hiljaa. Olin unohtanut peittää kaulani, enkä uskaltanut edes arvata miltä se näytti Chaneyolin 'käsittelyn' jälkeen. Hiljaa liu'utin käteni Jiminin poskelle, ja silitin sitä.  Olin niin helvetin vihainen itselleni. Painoin Jiminin niin hellään suudelmaan kuin kykenin, yrittäen välittää tunteeni hänelle. Olin vain Jiminin. Rakastin vain häntä.

"Enkö mä ollu sulle tarpeeks" Jimin kysyi hiljaa.

Hän näytti niin pieneltä, petetyltä ja onnettomalta. Yksinäinen kyynel valui hänen poskelleen, ja pyyhkäisin sen pois. Hitaasti painoin Jiminin pienet kädet seinää vasten, ja suutelin häntä uudelleen, vähän rajummin.

"Sä et saa multa anteeks seksillä."

Päästin Jiminin käsistä irti, ja annoin itseni vajota lattialle kyykkyyn. Purskahdin itkuun, ja peitin kasvot käsilläni. Mitä minä oikein kuvittelin tekeväni? Jimin katsoi minua hiljaa, ja kyykistyi sitten viereeni.

"Mitä tapahtu?" Hän kysyi hiljaa.

Pudistin päätäni.

"Kerro mulle kaikki, voin ehkä antaa anteeks. Rakastan sua yhä."

Nostin kasvoni hiljaa käsistäni, ja katsoin Jiminiä. Hänkin itki, ja katsoin pojan kyynelten maalaamia poskia.

"Oikeesti?"

"Joo."

Hymyilin arasti Jiminille, ja kyyneltensä läpi poika hymyili minulle takaisin.