you're beautiful | BTS ~ FIN

55.

Anteeksi että tässä on kestäny taas näin kauan. Mulla on jälleen paljon kokeita, ja käytän lähes kaiken mun vapaa-ajasta niihin lukemiseen. Mietin myös uuden tarinan alottamista, mulla ois siihen nyt inspiraatiota. Kuitenkin ajattelin hoitaa tämän ensin loppuun, koska oon tosi huono kirjottamaan montaa kirjaa yhtä aikaa. Joka tapauksessa, tässä teille nyt uus luku vihdoin, toivottavasti tykkäätte!❤️

*Taehyungin näkökulma*

Halasin Hoseokia. Hänen lämmin tuoksunsa rauhoitti minua, vaikka mieleni oli yhä täynnä ahdistusta.

"Hei, tässä on tän kuvakirjan viimeinen kuva. Kato" poika sanoi hiljaa hymyillen.

Nostin katseeni, ja suuni levisi hymyyn. Siinä Hoseok istui sohvalla. Sillä samalla sohvalla, jolla minä olin niin monta kertaa istunut. Niin lukemattoman monta päivää, etten osannut edes laskea niitä. Hänen persikanvärinen tukkansa oli sekaisin, ja poika oli kääriytynyt vilttiin. Hänen kirkkaat silmänsä olivat märät kyynelistä, ja poika hymyili. Onnesta. Sylissään hän puristi minun tyynyäni.

"Tää oli se päivä, jolloin sain tietää et pääset jouluksi kotiin. Ja että saan hakea sut sit ite. Olin nii onnellinen, etten voinu lopettaa itkemistä koko päivänä."

Katsoin Hoseokia silmiin, ja hymyilin. Poika oli niin suloinen, etten voinut ymmärtää sitä. En vain voinut.

"Hoseok, oot ihana."

"Mäkin rakastan sua."

Suutelin poikaa pehmeästi hymyillen. Hoseokin käsi oli osittain paitani alla, ja siveli paljasta ihoani. Se tuntui minusta hyvältä, ja kun Hoseok kysyi haluanko hänen lopettavan, pudistin päätäni. Halusin tuntea rakastamani ihmisen niin lähellä itseäni kuin mahdollista.

Yhtäkkiä makuuhuoneen ovi tempaistiin auki, ja vaaleahiuksisen pojan hymyilevät kasvot ilmestyivät ovenrakoon.

"Syömään!" Poika virnisti.

"Jimin! Ootko koskaan kuullu koputtamisesta, oltais voitu vaikka..."

Hoseok keskeytti lauseensa ja punastui.

"Oisitte voinu vaikka mitä?"

"Ei mitään."

"Nyt kun kerran ette "tee mitää", nii voitteko tulla syömää? Ruoka on pöydäs ja se jäähtyy, ja meillä on jälkkäriäki-"

"Joo joo, me tullaan oota nyt" keskeytin Jiminin.

Poika vilkaisi meitä huvittuneena, ja katosi ovensuusta. Pudistin päätäni hymyillen, ja nousimme sängyltä ylös. Silloin tartuin Hoseokia kädestä, ja painoin katseeni maahan.

"Kulta?" Hän kääntyi, ja katsoi minua kysyvästi.

"E-ei mä vaan... kiitos et annoit mulle ton kirjan. Oon niin onnellinen, se on ihanin lahja minkä oon koskaan saanu" sopersin hiljaa.

Hoseok hymyili, ja nosti katseeni ylös painamalla sormensa leualleni.

"Ole hyvä vaan. Tosin Jin ja Namjoon teetti noi kuvat ja laitto ne kansioon, en ois pystyny siihen ite. Siks siellä oliki jotain kuvia joiden olemassaolosta en tienny. Ja joiden en ois välttämättä halunnu olevan siel, oon pahoillani siit yhestä kuvasta."

Tiesin hänen tarkoittavan sitä kuvaa, jossa minä ja Jungkook istuimme sohvalla. Hymyilin myötätuntoisesti, ja kiedoin käteni Hoseokin kaulalle.

"Ei se mitää. En mä halua kullata muistoja, vaikka tekisin mitä ei ne muutu. Mä oon vaan onnellinen että saan olla täs, ja että ollaan kunnos"