𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

5. Luku. Huispausta.

Istuimme maahan lähelle kiellettyä metsää, joka vaikutti yhtä aikaa mielenkiintoiselta ja pelottavalta. Sinne ei kuitenkaan saanut mennä, enkä ollut tullut tänne rikkomaan sääntöjä.

"Miksi juuri Luihuiset?" Sirius kysyi hieman kylmästi.

Säpsähdin äänensävyä ja katsahdin tuota poikaa hieman varuillani.

"Miksei?" vastasin pitäen ääneni yhtä lailla kylmän rauhallisena.

"Rohkelikot ja Luihuiset ovat verivihollisia. Niin se vain menee", James selitti katsoen minua varovaisesti.

"No ehkä se asia pitäisi sitten muuttaa", sanoin päättäväisesti.

"Ava älä ole tyhmä. Ei Luihuisista saa kilttejä, vaikka heidät puettaisiin vaaleanpunaisiin balettiasuihin ja käytettäisiin komennuskirousta. He ovat henkeen ja vereen Kuolonsyöjien ja Voldemortin puolella", Sirius murahti.

"Mistä voit tietää? Oletko kenties kysynyt heiltä?" kysyin haastavasti.

"No en tietenkään ole. Ei niille limanuljaskoille voi puhua", Sirius ärähti.

"Voipas, jos vain on vähäisintäkään halua tehdä niin! Minä itseasiassa puhuin heille tunnilla, eikä mitään kummempaa käynyt. Äläkä kutsu heitä limanuljaskoiksi", kivahdin.

"Älä sinä ala puolustamaan Luihuisia", Sirius vastasi raivostuneena.

"No ketä sitten? Sinuako?" huusin ja peitin äkkiä käsilläni suuni.

En ollut koskaan ennen huutanut noin lujaa, varsinkaan pojalle. Minua hävetti kamalasti.

"Anteeksi. Pitää mennä. James, jos olet vielä mukana siinä jutussa, niin voisitko mitenkään hommata paikkaa oleskeluhuoneen ulkopuolelta?" kysyin ja lähdin heti, kun James oli nyökännyt.

Tiesin, että muut tulisivat kyselemään Jamesilta asiasta ja toivoin, ettei poika kertoisi. Halusin tämän olevan yllätys kaikille - paitsi tietysti Jamesille.

***
Seuraavana päivänä minua ei olisi huvittanut mennä tunneille, mutten voinut jäädä poiskaan. Niinpä raahauduin juuri ennen tunnin alkua pimeyden voimilta suojautumisen luokkaan ja istuin paikalleni takariviin. En tiennyt pitäisikö minun olla iloinen vai harmistunut siitä, että tunti oli Luihuisten kanssa.

Opettajamme professori Sharrow - hänen etunimensä oli Ambrosia ja hän oli suurinpiirtein 25-vuotias nuori noita ja ammatiltaan aurori - astui sisään luokkaan. En ollut vielä saanut selville sitä, mikä aurori oikein oli, mutta ilmeisesti se oli aika arvostettu ammatti.

"Ongelmia ystävien kanssa?" opettajamme kysyi ja tajusin hänen seisovan vieressäni.

"Öhm...Erimielisyyksiä vain", mutisin ja opettaja lähti.

Regulus ystävineen valloitti paikat luotani ja pian tajusinkin istuvani Reguluksen vieressä. Katsoin poikaa kysyvästi.

"Piti varmistaa, ettei typerä veljeni tule häiritsemään sinua", Regulus totesi hiljaa niin lähellä minua, että säpsähdin.

"Aha. Ole kuitenkin hiljaa, yritän keskittyä tuntiin", mutisin ja kuuntelin, miten professori Sharrow selosti jotain S.U.P.E.R - kokeiden tärkeydestä - mitä ne kokeet sitten olivatkaan.

"Oletko jo oppinut loitsimaan?" Regulus kysyi virnistäen ilkikurisesti.

"Olen, mutta liian vähän omasta mielestäni", tuhahdin ja mietin miksi Regulus ei ollut kuudesluokkalaisten Luihuisten tunnilla, kun oli kerran Siriusta vuoden nuorempi.

"No. Toivottavasti seuraavat opettajasi ovat parempia kuin Potter ja veljeni", Regulus tokaisi ja katsoin häntä ihmetellen.

"Mistä tiedät, että he opettivat minua?" kysyin, mutta Regulus ei vastannut.