𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

20. Luku. Melkein normaali päivä.

Istuin yhden Rohkelikkojen oleskeluhuonetta valaisevan suuren ikkunan edessä tuolilla ja tuijotin ikkunan toisella puolella näkyvää pihamaata. Ensilumi oli satanut jo maahan, vaikka oli vasta neljäs päivä marraskuuta. Oleskeluhuoneessa oli viileää, koska edellisen illan takkatuli oli sammunut aikoja sitten. Minulla oli hieman kylmä huolimatta siitä, että olin pukenut päälleni paksun villapaidan farkkujen lisäksi.

"Huomenta Ava", kuulin hieman unisen äänen ja käännyin katsomaan Jamesia.

"Hei vaan sinullekin", vastasin ja katsoin taas ikkunalle.

"Onko jokin huonosti? Vaikutat surulliselta", James kysyi ja veti itselleen tuolin.

"Ei. Minä vain mietin...", mumisin epäselvästi - niin kuin aina.

"Mitä sinä mietit?" James kysyi ja katsoi minua sangen uteliaasti haroen samalla väsyneesti mustia sekaisin olevia hiuksiaan.

"En mitään erikoista. Menneisyyttäni, Jadaa, Emmaa, Lucasta, oikeastaan vähän kaikkea", vastasin ja vilkaisin Jamesia.

"Minä...voiko Fowleriin varmasti luottaa? Hänhän melkein tappoi sinut", James epäili ja huokaisin turhautuneena.

"Minä luotan häneen, joten te muutkin saatte luvan tehdä niin. Ja hänen nimensä on Lucas. Etunimen käyttö ei ole tappanut Lilyä, Alexandraa ja Isabellaa, joten se ei tapa teitä Kelmejäkään", totesin kylmemmin kuin olin aikonut ja James hätkähti.

"Anteeksi. Menen katsomaan onko muut tytöt jo heränneet. Nähdään Suuressa salissa."

Lähdin maleksimaan portaat ylös tyttöjen makuusaliin ja James lähti poikien makuusaliin herättämään muut pojat. Toivottavasti hän otti opikseen ja lakkaisi epäilemästä Lucaksen luotettavuutta.

***
Yrttitiedon luokassa tein yhteistyötä Jadan, Emman ja Lucaksen kanssa. Emmalla oli onneksi muun touhun ohessa aikaa opettaa meitä, koska olimme Jadan kanssa edelleen melko tietämättömiä yrttitiedon suhteen. Lucas oli koko tunnin omissa maailmoissaan ja epäilin sen johtuvan Andreaksesta.

"Vieläkö sinä harrastat vaatteiden ompelua?" Emma kysyi minulta ja nyökkäsin.

"Pidin täällä jo kerran oman muotinäytöksenkin", kerroin, vaikken oikeastaan olisi halunnut olla huomion keskipisteenä juuri nyt.

"Hei, minulle sinä et ole kertonut siitä yhtään mitään", Jada huomautti, muttei näyttänyt loukkaantuneelta - pikemminkin huvittuneelta.

"Ei se ollut mitenkään erikoinen juttu", mutisin.

"Eivätkö tylypahkalaiset pitäneet luomuksistasi?" Jada ällistyi, mutta korjasin nopeasti kyseisen harhaluulon.

"Totta kai pitivät."

"No...milloin pidät seuraavan muotinäytöksesi? Minäkin haluan päästä näkemään luomuksiasi", Emma innostui ja pudistin huvittuneena päätäni.

"Ehkä joskus joulukuussa", vastasin ja kohautin olkiani.

Yrttitiedon jälkeen osallistuin elämäni ensimmäiselle taikaolentojen hoidon tunnille. Kaikki ystäväni olivat myös valinneet taikaolentojen hoidon. Meitä opettava professori Patapalo määräsi meidät tutkimaan fletkumatoja ja sitä tylsempää asiaa en tiennytkään. Ne näyttivät koko ajan kuolleilta, joten ainoa havainto, mitä niistä pystyi tekemään oli: "Nukkuvat koko ajan."

"Voiko tylsempää tehtävää olla?" huokaisin.

"Mitä meillä on seuraavana?" Isabella kysyi vaihtaen puheenaihetta heti.

"Loitsuja", Lily ilmoitti ja vilkaisi rannekelloaan.

"Tunti loppuu", hän lisäsi ja aloimme kerätä tavaroitamme professori Patapalon antaessa meille läksyksi tehdä kolmen jalan pituinen essee fletkumatojen hoidosta.