𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

64. Luku. Feeniksin kilta.

Toukokuun viimeinen viikko koitti ja minulla meni paljon aikaa muotinäytökseni viimeistelyyn. Myönnetään, saatoin olla hieman vaativa pieniäkin yksityiskohtia kohtaan. Loppujen lopuksi kaikki kuitenkin sujui ongelmitta. Olin tyytyväinen, koska tämä olisi ensimmäinen muotinäytökseni, jossa olisi paikalla kaiken maailman muotikriitikot ja toimittajat. Tänään oli päivä, jolloin minusta - Ava Juliette Springfieldistä - voisi tulla oikea muotisuunnittelija. Kaikki tosin riippui yhdestä henkilöstä - Danasta.

"Suuressa salissa on kaikki valmista. Vieraat päästetään ihan kohta sisään", Eden kertoi, kun hän, Emma, Jada, Lily, Alexandra ja Isabella - mallini - tulivat studiooni.

"Loistavaa. Kiitos, että olette auttaneet", huokaisin hymyillen ja sulloin viimeisetkin asukokonaisuudet laatikkoon, jossa kuljettaisin ne alas Suureen saliin.

"Tottakai me autamme", Lily totesi hymyillen hieman jännittyneen näköisenä ja loihdin juuri sulkemani laatikon ensin kiinni ja sitten ilmaan.

"Eiköhän mennä", sanoin ja lähdin muut tytöt perässäni alas Suurta salia kohti.

Suuri sali oli täynnä ihmisiä, mutta tiesin sen oikeastaan vain äänen perusteella. Oli ilta ja lumottu katto oli sysimusta ja täynnä tähtiä. Päiden yläpuolella normaalisti leijuvat kynttilät oli sammutettu ja huone oli pilkkopimeä. Kävelimme kenenkään huomaamatta lavan taakse, missä oli pukeutumishuone.

"Tästä se alkaa", kuiskasin jännittyneenä, loihdin ääneni kovemmaksi ja astuin lavalle.

Sillä samaisella hetkellä kohdevalaisimet - tai miksikä niitä nyt kutsuttiinkaan - menivät päälle ja osoittivat suoraan minuun. Raikuvat aplodit täyttivät Suuren salin heti ja saivat minut tuntemaan oloni julkkikseksi. Katsoin hieman kauhuissani yleisöäni, jossa oli arviolta ainakin pari sataa muuta kuin Tylypahkalaista. Odotin, että aplodit loppuivat ja aloin sitten puhua, vaikka perhoset lepattelivatkin jännityksen takia mahassani.

"Kiitos kaikille, jotka ovat tulleet katsomaan tätä näytöstä. Vannon, ettette tule katumaan tänne tuloa hetkeäkään. Pidemmittä puheitta, aloitetaan ennen kuin mallini käyvät kiukkuisiksi odottelun vuoksi."

Palasin takaisin lavan taakse ja katsoin silmät suurina ystäviäni, jotka loivat ihmettelevät katseet minuun.

"Miksette kertoneet, että vieraita on noin paljon?" tivasin hiljaa.

"Me luulimme, että tiesit", Eden kuiskasi ja hoputti Alexandraa menemään lavalle, koska yleisö odotti jo.

Istahdin tuolille hetkeksi ennen kuin sain voimani takaisin ja autoin tyttöjä pukeutumisessa. Vaatteidenvaihdon piti nimittäin olla nopeaa, koska loppujen lopuksi malleja ei ollut paljon. Työskennellessäni en kuitenkaan voinut olla ajattelematta Dana Charltonia - tunnettua muotisuunnittelijaa ja -kriitikkoa - joka oli tuolla muun yleisön seassa. Pitäisikö hän asuistani?

***
Muutaman tunnin kuluttua näytös oli ohi ja kiipesin takaisin lavalle kiittämään yleisöäni, mallejani sekä poikia, jotka olivat avustaneet lavan ja katsomon kokoamisessa - ja vähän muussakin. Pikkuhiljaa vieraat alkoivat valua ulos Suuresta salista. Tosin eivät kaikki. Moni jäi istumaan paikalleen ja arvelin, että heillä oli jotain sanottavaa minulle. Tunnistin monet jääneistä Tylypahkan oppilaiksi tai sukulaisiksini, mutta mukana oli myös pari toimittajaa kuvausryhmineen kaikkineen - sekä Dana.

"Se oli aivan älyttömän upea näytös", Jamesin serkku Alexis kehui tullessaan siskonsa Savannan ja serkkunsa Mackenzien kanssa luokseni.

"Kiitos."

"Minulla olisi yksi toive", Alexis aloitti ja loi epäröivän katseen seuralaisiinsa, jotka nyökkäsivät rohkaisevan näköisinä.

"Kerro pois", kehotin uteliaana kuulemaan, mitä Alexis haluaisi.