𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

41. Luku. Kun yksi asia menee hyvin, toinen menee huonosti.

Regulus

"Oletko kunnossa?" kuulin tytön äänen kysyvän vierestäni.

Kohotin katseeni ja näin Bella Farleyn. Hän oli luokkatoverini, muttei juuri koskaan tullut puhumaan kanssani. Tiesin kyllä miksi. Bellalla ei ollut ystäviä. Hän oli ujo, eikä uskaltanut puhua kenenkään kanssa. Olin kyllä saanut tietooni, että Bellalla oli kaksi isoveljeä ja yksi isosisko, mutta he kaikki olivat jo lähteneet Tylypahkasta. Muuta en tytöstä tietänytkään.

"Kiinnostaako sinua muka oikeasti kuulla? Etkö ole kuullut? Olen tätä nykyä verenpetturi, niin kuin veljeni", murahdin ja katsoin ikkunasta ulos.

Bella istui viereeni vihreälle sohvalle ja tarkasteli minua. Tiesin sen, koska tunsin hänen katseensa itsessäni.

"Tottakai minua kiinnostaa. Etkä sinä ole verenpetturi. Toimit oikein, kun väitit serkullesi vastaan. Sitä paitsi, koko verenpetturuushömpötys on mielestäni typerää", Bella totesi.

"Sinä tiedät mitä tapahtui?" hämmästyin.

"Tietenkin. Kaikki täällä Tylypahkassa tietävät siitä. Bellatrix käytti anteeksiantamatonta kirousta. Hänen pitäisi joutua Azkabaniin - tai siis...miksi hän edes on yhä Tylypahkassa? Hänenhän olisi kuulunut lähteä täältä jo edellisenä vuonna", hämmästyin, kun Bella tuli puhumaan minulle noin avoimesti.

Missä oli se samainen ujo Farleyn tyttö, jonka olin ennen tuntenut? Tai no, enhän minä edes tuntenut Bellaa.

"Hän jäi luokalleen. Samoin Lestrange", mutisin ja jostain syystä tunsin mielihyvää siitä, kun ajattelin Bellatrixin vanhempien ilmeitä, kun he olivat kuulleet, ettei Bellatrix ollut läpäissyt kokeita.

"Ai. Vaikuttaa vähän suunnitellulta. Tai siis, hänen täytyy olla taitava noita, jos hän osaa tehdä kidutuskirouksenkin", Bella huomautti ja nyökkäsin.

"Joten. Oletko kunnossa?" Bella kysyi uudestaan.

"En. Avan sisko pyysi minua mukaan Mungoon äskettäin. Tilanne kuulemma pahenee. En voinut lähteä mukaan vaikka haluaisin. Se vain pahentaisi tilannetta entisestään", huokaisin.

"Sinä taidat todella välittää Avasta."

"Minä rakastan häntä."

"Sinulla on vaikeaa, mutta sinun pitää muistaa syödä. Toivo elää yhä. Älä anna itsesi uskoa, että Ava kuolee. Hän selviää kyllä. Tule."

En tiedä miten, mutta Bella sai minut taivuteltua mukaansa. Tuo tyttö taitaa olla fiksumpi kuin olin koskaan edes voinut kuvitella. Kävelin Bellan perässä Suureen saliin ja huomasin, että kaikki katsoivat minua. Kaikki olivat kuulleet siitä. Kaikki tiesivät, että minä olin paikalla, kun tuo tapahtui, että syy oli minun. Nielaisin vaivautuneena seuratessani Bellaa Luihuisten pöytään ja huokaisin itsekseni.

"Et mennyt mukaan?" Narcissa hämmästyi.

"En. Tilanne on jo tarpeeksi paha", mutisin.

"Regulus. Meillä on asiaa", kuulin äänen takaani ja käännyin ympäri.

Siinä seisoivat Kelmit - lukuun ottamatta veljeäni - Lily, Alexandra, Isabella ja Hale. Katsoin heitä epäluuloisena, mutta seurasin kuitenkin Avan ystäviä ulos Tylypahkan tilauksille. Bella tuli mukanani. Hän näytti todella haluavan pitää minusta huolta, kun olin musertunut. Ajatus lohdutti minua ja huomasin hymyileväni itsekseni.

"Mitä?" kysyin ja nojasin Tylypahkan kiviseinään Bellan katsoessa vuorotellen minua ja Rohkelikkoja - sekä tietysti Halea.

"Me...tiedät, ettemme me tule kovin hyvin toimeen kanssasi, mutta...kuulimme, miten sanoit, että olet Dumbledoren puolella. Onko se totta?" James uteli.