𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

10. Luku. Jadan pelastusjoukot.

Kävelin Jamesin perässä muodonmuutoksen luokkaa kohti. Siitä oli tullut yksityistuntieni virallinen luokkahuone. Onnekseni James ei ollut kysynyt mitään eilisestä tai elämästäni Kaliforniassa - eikä kyllä kukaan muukaan. Tänään meillä olisi tuntini jälkeen elämäni ensimmäiset huispausharjoitukset. Olin siitä innoissani ja Regulus oli luvannut lainata minulle luutaansa taas, mistä olin kiitollinen. Toivoin, että voisin saada oman luudanvarren mahdollisimman pian, jottei minun tarvitsisi aina lainata sellaista joltain muulta.

"Yritämme tänään päästä mahdollisimman pitkälle toisen lukuvuoden asioissa, joten tunti on tavallista pitempi. Lisäksi McGarmiwa käski minun pyytää sinua valitsemaan valinnaisaineet, jotka alkavat yleensä kolmannella", James sanoi - englantilaisille tuttuun - puheliaiseen tapaansa.

"Okei", vastasin lyhyesti ja hypähdin istumaan pulpetille muodonmuutoksen luokassa.

James alkoi opettamaan minulle ensin toisen vuoden loitsuja, sitten muodonmuutoksia ja vielä liemiä. Tunnin jälkeen olin aivan uupunut siitä oppimisen määrästä ja olisin vain halunnut mennä nukkumaan, mutta se ei tullut kuuloonkaan. Minun pitäisi mennä vielä huispausharjoituksiinkin.

"Milloin ensimmäinen huispausottelu on?" kysyin Jamesilta, kun kävelimme kohti luutavajaa.

"Lokakuussa. Se on Luihuisia vastaan", James vastasi ja avasi luutavajan oven.

Haimme luudat vajasta ja suuntasimme kohti huispauskenttää. Vähän ajan päästä muu joukkue ja harjoituksia katsomaan tulevat ystäväni liittyivät seuraamme. Koko porukka käveli huispauskenttälle ja siellä Lily, Isabella, Remus ja Peter kiipesivät katsomoon ja me muut nousimme luudillemme.

Harjoitukset sujuivat hyvin kaikkien osalta ja James oli enemmän kuin tyytyväinen joukkueeseensa. Hän piti jonkinlaisen ylistyspuheen meille pukuhuoneessa, mikä oli ainakin Alexandran mukaan harvinaista.

"Olit aivan loistava tänään Ava", Melanie Wright - yksi joukkueen jahtaajista - kehui ja kiitin häntä.

"Te kaikki olitte mahtavia", James sanoi varmaan tuhannenen kerran ja me - minä, Alexandra ja Melanie - pyöritimme silmiämme.

"Et ollut itsekään hullumpi", hymähdin samalla lähdimme Alexandran, Jamesin ja Siriuksen kanssa ulos pukuhuoneesta.

Lily, Isabella, Remus ja Peter odottelivat meitä ulkona ja me menimme heidän luokseen.

"Mikä teillä oikein kesti?" Lily kysyi meiltä ja katsoi hiuksiaan harovaa Jamesia turhautuneena.

"Etkö voisi jättää noita hiuksiasi rauhaan?" tyttö huokaisi ja pudisteli päätään.

"Siihen aiempaan kysymykseesi Lily, meillä kesti, koska Sarvihaara halusi pitää ylistyspuheen meille", Sirius virnisti.

"No ihan miten vain. Mennään nyt tekemään jotain kivaa... JAMES LOPETA NIIDEN HIUKSIESI HAROMINEN!" purskahdimme nauruun, kun Lily menetti malttinsa.

"Anteeksi Lily", James virnisti ja Lily mulkaisi poikaa ärtyneenä ennen kuin lähti edeltä kohti linnaa.

Me muut seurasimme perässä. Ajatukseni harhailivat taas kerran Nicolakseen ja hänen sanoihinsa, kuten olin huomannut ajatusteni usein tekevän. Mietin missä Nicolas oli juuri nyt ja mitä hän teki. Oliko hän kotonaan - missä se sitten ikinä sijaitsikaan - vai oliko hän kenties suorittamassa jotain Kuolonsyöjätehtäväänsä. En vieläkään voinut uskoa, että Nicolas ja Miranda-täti olivat suunnitelleet sen. En voinut uskoa, että vanhempieni kuolema oli suunniteltu - tai oikeastaan ihmiset, joita olin vain luullut vanhemmikseni.

"Mitä mietit Ava?" vieressäni kävelevä Sirius kysyi, kun kiipesimme portaita ylös kohti Rohkelikkotornia.

"Sitä, mitä Nicolas ja Miranda-täti kertoivat Dumbledoren kansliassa", kuiskasin, koska en halunnut muiden kuin Siriuksen kuulevan keskusteluamme.