𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

9. Luku. Kelmien salaisuuksia?

"Mitä sinä täällä teet? Dumbledoren mukaan sinun ja Miranda-tädin piti tulla vasta ensilauantaina", ihmettelin ja katsoin veljeäni silmiin.

"Tapaamista aikaistettiin. Minulla on menoa ensiviikolla", Nicolas totesi heilauttaen huolettomasti kättään.

"Kuolonsyöjien asioitako?" kysyin hiljaa ja Nicolas hätkähti.

Hän näytti tajuavan, että olimme keskellä Suurta salia ja jokaikinen oppilas tuijotti meitä, koska kohensi ryhtiään ja katsoi minua tuimasti.

"Mennään Ava. Professori Dumbledore haluaa meidät toimistoonsa nyt heti", Nicolas sanoi matalalla äänellä ja tarttui käsivarteeni.

"Hetkinen nyt. Ei niin nopeasti. Sirius tulee mukaan", tokaisin ja Nicolas, Kelmit ja tytöt katsoivat minua hämmästyneenä.

"Sirius Black", Nicolas tuhahti tarkastellessaan viereeni noussutta poikaa.

"Poikaystäväsikö?" veljeni loi minuun kysyvän katseen, mutta pudistin päätäni.

"Ei todellakaan. Pikemminkin hän aiheuttaa minulle vielä varhaisen kuoleman. Sitä paitsi, mitä se edes sinulle kuuluu", tokaisin kylmästi.

"Minä olen saanut sen käsityksen, että sisarukset kertovat asioistaan toisilleen, mutta ihan miten vain", Nicolas vastasi katsoen vuoronperään minua ja Siriusta.

"Mikset sitten kerro minulle mitään puuhistasi?" tivasin ja veljeni käytös alkoi tympiä minua.

"No sitä minä tänne tulin tekemään, vaikka en kyllä yhtään ihmettele, jos olisitkin luullut meidän tulevan tänne viettämään teekutsuja", Nicolas näpäytti.

Tartuin Siriusta kädestä ja aloin raahaamaan poikaa kohti rehtorin kansliaa haluamatta enää väitellä veljeni kanssa. Hän olisi kuitenkin voittanut minut tavalla tai toisella.

Nicolas seurasi perässä ja katseli ympärilleen aivan kuin olisi suunnitellut... En edes halunnut ajatella, mitä hän suunnittelisi. Luultavasti jotain sellaista, mistä minä en pitäisi. Käänsin katseeni Siriukseen, joka katsoi minua yhä hieman hämmentyneenä. Viestitin hänelle katseellani, että selittäisin tilanteen myöhemmin. Sirius nyökkäsi pienesti ja vilkaisi Nicolasta epäilevästi.

***
Parin tunnin keskustelun jälkeen, astuimme Siriuksen kanssa ulos rehtorin kansliasta. Miranda-täti ja Nicolas olivat lähteneet hormipulverin avulla jonnekin, luultavasti koteihinsa. Niin ainakin oletin Mirandan tehneen. Nicolaksesta en ollut niinkään varma.

"Kaikki hyvin?" Sirius kysyi ja nyökkäsin heikosti.

Kaikki mitä olin saanut viimeisen parin tunnin aikana kuulla, oli sekoittanut ajatukseni niin pahasti, että minun oli vaikea keskittyä mihinkään.

"No, nyt sait ainakin kuulla totuuden kaikesta", Sirius totesi yrittäen pitää yllä edes jonkinlaista keskustelua.

"Niin, ehkä se on hyvä asia. Muistakin, ettet saa kertoa tästä kenellekään. Et edes muille Kelmeille", murahdin ja Sirius nyökkäsi.

Kävelimme hiljaisuuden vallitessa kohti Rohkelikkotornia. Kello oli jo paljon, luultavasti yli kymmenen, mutta meillä oli rehtorin lupa kulkea täällä näin myöhään. Minä halusinkin vain päästä nukkumaan, koska en jaksanut tehdä enää mitään tänään.

"Ava?" Sirius aloitti varovaisesti ja sai minut katsomaan hämmentyneenä itseään.

Sirius ei koskaan puhunut tuolla tavalla - epävarmasti. Hän oli aina varma siitä mitä teki tai sanoi.

"Mmm?" mumisin ilmoittaakseni, että kuuntelin.

Sirius oli pitkään vaiti. Pysähdyimme Lihavan leidin muotokuva-aukolle ja katsoin epävarmana häntä silmiin. Sirius katsoi takaisin ilmeisesti etsien sopivia sanoja.