𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

62. Luku. Herra Tuuliviiri.

Kun huhtikuu vaihtui viimein toukokuuksi, minulla ei ollut enää aikaa miettiä monimutkaisia suhdeongelmiani. Viimeinen Tylypahkan muotinäytökseni lähestyi lähestymistään ja minulla oli kädet täynnä töitä asuja ommellessa. Lisäksi oli enää suunnilleen kuukausi S.U.P.E.R. - kokeisiin ja minun pitäisi lukea todenteolla koko tämä kuukausi. Mikäli aioin pärjätä aurorikoulun pääsykokeissa, minun pitäisi panostaa vielä hieman opiskeluun.

"Huomenta Lily. Näytät hyväntuuliselta", tervehdin, kun Lily liittyi seuraani aamiaiselle.

"Tänään on hyvä päivä", Lily vastasi hymyillen niin leveästi, että varmasti Himalajan lumimiehetkin näkivät sen.

"Mikä tässä päivässä niin hyvää muka on? Aivan tavallinen, kiireinen maanantai", ihmettelin.

"Minä päätin selvittää minun ja Jamesin suhteen nyt. Se on aivan liian monimutkainen", Lily vastasi kohauttaen samalla olkiaan.

"Ai niinkö tosiaan?" Jamesin tuttuakin tutumpi ääni kysyi ja Lily kääntyi hymyilemään tuolle silmälasipäiselle pojalle, joka katsoi takaisin epävarmana siitä, miten suhtautua asiaan.

"Tietysti. James, meidän pitää puhua", Lily vastasi ja nousi ylös.

Kun tyttö lähti James perässään ulos salista, näin hermostuneen ilmeen Lilyn kasvoilla. Mitä tahansa hän aikoikaan Jamesille sanoa, se jännitti häntä. Olin siitä varma.

"Huomenta Ava. Voisimmeko me puhua hetken aikaa kahdestaan?" toinen tuttu ääni kysyi selkäni takaa ja käänsin katseeni Regulukseen, joka katsoi minua huultaan purren.

"Tietenkin. Ja älä suotta hermoile, en minä pure", hymyilin ja seurasin ystävääni ulos Suuresta salista.

Istuimme lattialle yhdessä tyhjässä käytävässä ja minä käännyin katsomaan tarkemmin Reguluksen kasvoja. Hän oli valvonut. Huomasin sen tummista renkaista hänen silmiensä ympärillä. Ja oliko hän itkenyt? Hänen silmänsä näyttivät punaisilta.

"Mistä sinä halusit puhua?" kysyin, vaikka todellisuudessa tiesin jo, mitä hän aikoisi sanoa.

"Minä kosin Bellaa. Ihan omasta tahdostani. Minusta tuntuu, että rakastan häntä. Tottakai minä yhä rakastan sinuakin, mutta minusta tuntuu, että olen päässyt yli siitä, etten voi saada sinua. Minusta meidän pitäisi unohtaa kokonaan...se, mitä meidän välillämme on ennen ollut. Kaikki mikä viittaisi siihen, että olemme pitäneet toisistamme muuna kuin ystävänä", Regulus puhui suoraan ja olin kiitollinen, ettei hän alkanut kierrellä ja kaarrella turhanpäiten.

"Minä ymmärrän täysin Reg. Meitä ei ole tarkoitettu toisillemme. Minut ja Sirius on. Sinä kuulut Bellalle ja hänelle sinä myös menet. Toivottavasti hän pitää sinusta hyvää huolta", kuiskasin ja halasin tuota tummatukkaista poikaa.

"Siinäkö se? Etkö suutu minulle? Loukkaannu?" Regulus äimistyi.

"En, Regulus. Sinulla on oikeus rakkauteen. Minä en aio estää sinua rakastamasta tyttöä, jolle sinut on tarkoitettu."

"Ava...sinä olet liian hyvä minulle. Miksi sinä annat kaiken anteeksi? Vaikka teen niin monta asiaa väärin?"

"Ei Reg. Sinä olet liian ankara itsellesi", vastasin ja hymyilin äidillisesti.

"Pysythän sinä silti aina tukenani, vaikka olemmekin vain ystäviä?" kysyin samalla, kun nousin ylös Reguluksen tehdessä samoin.

"En voisi edes kuvitella tekeväni toisin. Ja emme ole vain ystäviä. Älä vähättele tätä", Regulus vastasi halaten minua vielä kerran ennen kuin väläytti minulle kiitollisen hymyn, joka kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, ja poistui paikalta.