𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

66. Luku. Häät ja raskaus.

Muahhhahhahhaaaa. Luulitteko jo, että tää loppuu kohta? No ei todellakaan lopu! Eihän Narcissa ja Lucius oo vielä ees naimisissa, vaikka mun suunnitelmien mukaan niitten pitäis mennä naimisiin kesäkuussa. Olkaapa hyvät, tän sarjan todennäköisesti ensimmäiset häät, joista kirjotan - ja niitä on luvassa ja paljon. Siis seuraavassa osassa. No niin, lopeta jo se yksinpuhelu. 

Minua jännitti aivan älyttömän paljon. Oli kesäkuun kahdeskymmenes päivä ja tänään Narcissa ja Lucius menisivät naimisiin. Mikäkö tässä minua sitten jännittää? No se, että Narcissa kutsui paikalle minut ja koko ystäväporukkani, jota Blackin suku ei sattunut minulle tuntemattomista syistä sietämään. Sitä paitsi, Bellatrix saattaisi olla siellä. 

Narcissa oli pyytänyt morsiusneidoikseen minut ja Bellan - huolimatta siitä, että minun tapauksessani tehtävä olisi vaarallinen ottaen huomioon, että Blackit voisivat tehdä minulle mitä tahansa. He voisivat kiduttaa, tappaa...mitä vain. Sirius ja Regulus olivat molemmat yrittäneet estää minua ottamasta morsiusneidon tehtävää vastaan, mutten halunnut kieltäytyä. Jos Narcissa uskoi, että pärjäisin, sitten minä pärjäisin. Hän halusi minut morsiusneidokseen ja minä täyttäisin hänen toiveensa, vaikka henki menisi samalla. Ainakin kuolisin urheasti - ehkä. 

Olimme ystävieni kanssa makuusalissamme ja muut tytöt auttoivat minua valmistautumaan. Lähtisin nimittäin pian Narcissan luokse, sillä häiden alkuun olisi kohta enää tunti ja meidän pitäisi olla paikalla aiemmin kuin juhlavieraat. Kun seisoin keskellä makuusalia kammattavana ja meikattavana, en voinut olla huomaamatta, että Jada näytti tavallista kalpeammalta. En tiennyt, mistä se johtui, mutta päätin ottaa selvää. 

"Onko kaikki hyvin Jada?" kysyin huolestuneena. 

Ystäväni kohotti katseensa morsiusneidon mekkoni helmasta ja nyökkäsi, mutta pudistikin heti salamana päätään ja syöksyi kylpyhuoneeseen. Vilkaisimme muiden kanssa hämmentyneinä toisiamme. Päätin mennä ystäväni perään ja löysinkin hänet polvillaan kylpyhuoneen lattialta. Kyykistyin Jadan viereen ja katsoin häntä huolissani. 

"Oliko tämä vain jokin äkillinen huonon olon puuska vai onko tätä kestänyt jo kauemmin?" kysyin varovaisesti, sillä pelkäsin, että kyse oli jostain vakavammasta. 

"Huhtikuun lopusta asti", Jada kuiskasi käheästi. 

"Mitä? Oletko käynyt matami Pomfreyn luona?" kysyin ja Jada nyökkäsi. 

"Onko...onko se jokin vakava tauti?" kysyin epätoivon hiipiessä ääneeni, mutta helpotuksekseni Jada pudisti päätään. 

"Ei. Enkä minä sitä paitsi ole kipeä muuten kuin aamuisin", hän totesi hiljaa. 

"Aamuisin...Jada...oletko sinä...?"

Jada purskahti itkuun, mistä tiesin että olin osunut oikeaan. Halasin ystävääni ja pyysin häntä kertomaan kaiken mitä hän tiesi. Jada ei suostunut kertomaan paljon. Hän vain sanoi, että tajusi huhtikuun lopussa voivansa pahoin aamuisin ja meni käymään matami Pomfreyn luona. Sairaanhoitaja kertoi ystävälleni, että tämä oli raskaana ja nyt Jada oli aivan onneton. Hän salasi jotain, mutta enemmän minua ihmetytti se, etten ollut huomannut mitään aiemmin. Ettei kukaan meistä ollut huomannut Jadan aamupahoinvointia. 

"Mene sinä vain Narcissan luokse Ava. Hän tarvitsee sinua. Minä taidan jäädä koululle", Jada mutisi. 

"Mutta...!"

"Mene. Tulen perässä jos kykenen."

"Hyvä on. Mutta lupaa minulle, että kerrot muillekin tytöille totuuden, jos he kysyvät. Älä turhaan huolestuta heitä", vaadin ja Jada nyökkäsi. 

***
Autoimme Bellan kanssa Narcissaa valmistautumaan häihinsä. Hääpuku - jonka muuten minä olin tehnyt alusta loppuun asti - oli pitkä ja melko yleellinen, mutta kuitenkin yksinkertainen. Okei, myönnetään ettei Narcissa alunperin halunnut mitään mahtipontista mekkoa, mutta minä hieman innostuin. Tämä oli ensimmäinen hääpuku, jonka olen koskaan tehnyt ja huomasin heti pitäväni kaikista eniten niiden tekemisestä.