𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

59. Luku. Vakavissaan vai ei?

En ollut koskaan ajatellut, että velhotkin voisivat olla aatelisia, mutta ilmeisesti he voisivat. Seisoin vierashuoneessani kokovartalopeilin edessä ja tarkastelin kuvajaistani. Kaikki näytti olevan kunnossa. Näytin juuri sellaiselta, miltä minun pitäisikin. Sitä paitsi, minun olisi totuteltava mekkojen pukemiseen muulloonkin kuin tanssiaisia varten, jos minusta joskus tulisi koko velhomaailman tuntema muotisuunnittelija. Se nimittäin oli haaveeni. Mitä jos päätyisin kävelemään punaiselle matolle? Okei, tuo on kyllä jästien keksintö. Mutta silti! Nyt se taitaa olla 100% varmaa, olen sekopää.

"Ava. Dana saapui. Siis, jos häntä saa kutsua etunimellä", Emma ilmoitti tullessaan huoneeseeni.

"Kiitos tiedosta. Tulen aivan pian alas", vastasin.

Olin miettinyt pitkään kenet ottaisin mukaani kruunajaisiin ja lopulta olin tullut siihen tulokseen, että ottaisin Danan. Jos pääsisin hänelle töihin, olisi hyvä tuntea hänet paremmin. Ja jos totta puhutaan, tutustuisin muutenkin mielelläni Danaan. Hän vaikuttaa ihanalta ihmiseltä.

"Ava! Tuo mekkosi on kerrassaan ihastuttava!" Dana henkäisi, kun astuin Potterien eteiseen, joka suoraan sanottuna tulvi ihmisiä.

"Kiitos Dana. Sinunkin mekkosi on upea. En tajua, miten oikein teet sen, mutta luomuksesi ovat ihmeellisiä", vastasin ja hymyilin.

"Ovatko kaikki nyt tulleet?" Eden kysyi ja nyökkäsin.

***
Istuimme paikoillemme Schreaven palatsin kruunajaissalissa. Fredrik oli varannut meille paikat eturivistä. Itse kruunajaistilaisuus oli harvinaisen tylsä osio, enkä keskittynyt kunnolla, mutta juhlat sen jälkeen...ne olivat suoraan sanottuna uskomattomat.

Koko linna oli koristeltu lattiasta kattoon ja valtavan ruokasalin pitkä pöytä oli täynnä toinen toistaan herkullisemman näköisiä ruokia. Ruokasalia vastapäätä oli juhlasali, missä soitettiin valssimusiikkia ja sinne me suuntasimmekin heti ensimmäisenä. Osittain siksi, että Fredrik meni sinne.

Sali, vaikka siellä oli varmasti lähemmäs neljäsataa ihmistä, ei ollut lähellekään täynnä. Sirius pyysi minua heti saliin astuttuaan tanssimaan, enkä minä tietenkään voinut kieltäytyä. Miksi olisin? Vaikka hän olikin typerä ääliö, joka ei osannut sanoa oliko kanssani vakavissaan vai ei, minä pidin hänestä vieläkin. Oikeastaan...en haluaisi myöntää tätä kenellekään - ainakaan vielä - mutta minä rakastan häntä.

"Ava...minä olen miettinyt...", Sirius aloitti hermostuneena ja kohotin katseeni hänen täydellisiin kasvoihinsa.

"Mitä sinä olet miettinyt?" kysyin jännittyneenä.

"Sitä olenko vakavissani kanssasi", Sirius vastasi ja vakavoiduin kokonaan.

Nyt se tulisi. Hän sanoisi, ettei pystyisi olemaan kanssani vakavissaan, mikä tarkoittaisi sitä, että minun olisi yksinkertaisesti vain jätettävä hänet. Jo se, että hän ei kykene olemaan vakavissaan murskaisi sydämeni. Miksi siis enää särkeä sitä lisää olemalla hänen kanssaan?

"Minä...", Sirius aloitti, mutta keskeytin hänet.

"Mennään ulos", kuiskasin yrittäen pitää murtuneen äänensävyn piilossa.

Sirius katsoi minua huolestuneena, kun kävelimme ulos juhlasalista. Kuljimme hetken aikaa käytävää eteenpäin, kunnes pysähdyimme erään ikkunan eteen. Aurinko oli laskemassa jo kukkuloiden taakse luoden kultaisia säteitä laaksoon, missä Shadowfen oli. Maisema oli kaunis, tilanne ei todellakaan ollut.

"Minä olen miettinyt tätä koko ajan siitä lähtien, kun lupasin miettiä", Sirius aloitti uudelleen ja rykäisi, minä estin kyyneliä pyrkimästä silmiini - en saanut itkeä, en vielä.