𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

17. Luku. Eivätkö yllätykset lopu koskaan?

Jada

Istuimme Kelmien ja tyttöjen kanssa järven rannalla ja yritimme kaikin tavoin olla ajattelematta hengenvaarassa olevaa Avaa.

"Otteluun on enää yksi yö ja Ava on yhä tajuttomana", huokaisin ja tuijotin järvelle.

Voin pahoin aina, kun näin meren tai järven tai minkä tahansa vesialueen. Ne vain muistuttivat minua Emmasta. En halunnut ajatella häntä, etten alkaisi taas itkemään.

"Minä tiedän, että Ava herää ennen ottelua", James totesi ja näytti sen verran pelottavalta tällä hetkellä, ettei edes Sirius uskaltanut väittää hänelle vastaan.

"Toivotaan niin", Lily mutisi ääni hivenen väristen.

***
"Ava ei ehdi herätä ennen ottelua James. Sinun on etsittävä joku sijaistamaan häntä", huokaisin, kun istuimme Kelmien ja tyttöjen kanssa Suureen salissa ottelupäivän aamuna.

Otteluun oli enää viisitoista minuuttia ja James oli yhä sitä mieltä, että Ava vain ilmestyisi ovelle hetkenä minä hyvänsä.

"En minä halua pelata, jos Ava ei pääse mukaan. Häntä parempaa etsijää ei ole", poika huokaisi ja hakkasi päätään pöytään niin, että lautaset ja lasit olivat vähällä kaatua.

"James! Eikö sinulla ole yhtään myötätuntoa? Ava kärsii ja sinä vain ajattelet sitä voitatteko te Luihuiset vai ette!" Lily kivahti.

"Enkä ajattele! Minä en halua pelata, jos tiedän että Ava taistelee samaan aikaan elämästä ja kuolemasta. Tämän piti olla Avan ensimmäinen ottelu. Ajattele, jos hän kuoleekin nyt ja...", James vastasi samalla mitalla, mutta jätti lauseensa kesken.

"Lopettakaa riitely. James, mene etsimään Avan sijainen. Sinulla ei ole nyt vaihtoehtoja. Ava ei ole kuolemassa nyt, eikä vielä pitkään aikaan. Keskity sinä vain peliin", keskeytin.

James nousi ylös mulkaisten meitä kaikkia vihaisesti ja marssi jonkun neljäsluokkalaisen pojan luokse. Hän kysyi tältä jotain ja poika nyökkäsi. James palasi luoksemme, muttei istunut alas.

"Nyt meillä on etsijä", hän totesi ja kailotti sitten kovaan ääneen:

"Joukkue pukuhuoneeseen!"

Kuului inhottavaa kirskuntaa, kun tuoleja siirrettiin ja Sirius, Alexandra, Melanie Wright, Andreas Jackson, Steven Flores ja se poika - jonka nimeä en tiennyt - nousivat seuraten Jamesia pois Suuresta salista.

"Tästä ottelusta ei tule mitään, jos puolet sen jäsenistä on ihan maassa", Remus huokaisi ja hieroi väsyneesti ohimoitaan.

***
Ava

"Remus tarvitsee apuani."

Siriuksen sanat toistuivat päässäni yhä uudestaan ja uudestaan. Huomasin olevani ulkona ja täydenkuun kirkas loiste valaisi Tylypahkan tilukset. Muita tyttöjä ei kuitenkaan näkynyt missään. Yritin miettiä, minne he olisivat menneet.

"Jada! Lily! Alexandra! Isabella!" huhuilin ja pälyilin ympärilleni.

Huomasin kielletyn metsän reunassa liikettä ja lähdin siellä olevaa hahmoa kohti. Muistin, mitä tytöt olivat kertoneet aiemmin. Ihmissusia oli olemassa ja niitä eli mitä todennäköisimmin tuolla metsässä. Liikuin varovaisesti kohti tuota hahmoa pitäen katseeni tiukasti sen keltaisissa kiiluvissa silmissä. Hetkinen? Sanoinko keltaisissa?!

"Kuka siellä?" kysyin tuskin kuiskausta kovemmalla äänellä.

Rykäisin ja toistin kysymyksen uudestaan. Hahmo liikahti eteenpäin ja seisoi nyt kuun valossa. Näin sen selvästi ja tunnistin olennon ihmissudeksi. Susi lähti tulemaan minua kohti ja jähmetyin paikalleni. Tuhannet tunteet sekoittuivat päässäni - pelko, järkytys, kauhu, uteliasuus, jännitys... Yhtäkkiä susi loikkasi ja kirkaisin.