𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

28. Luku. Mistelin vankina.

Kello lähestyi puolta yötä, eikä kukaan juhlavieraista ollut lähtenyt Suuresta salista mihinkään, vaikka monikin alkoi jo olla väsynyt. Kaikki ilmeisesti pelkäsivät keskiyöllä tapahtuvaa suurta mistelikirousta odottaen jännittyneenä kumman kohtalon saisi - vangin vai pelastajan.

"Minua väsyttää", valitin Regulukselle nojatessani hänen olkapäähänsä samalla, kun tanssimme hitaaseen tahtiin muutamien muiden parien joukossa.

"Ehkä sinun pitäisi mennä nukkumaan", Regulus virnisti olematta lainkaan pahoillaan vuokseni.

Mulkaisin häntä turhautuneena ja etsin katseellani Kelmejä. James ja Lily istuivat salin reunalla pienen pöydän ääressä seuranaan Isabella ja tämän kavaljeeri. Alexandraa ja Siriusta en löytänyt mistään, mutta Remuksen ja Jadan sen sijaan bongasin tanssilattian laitamilta. Emma ja Lucas seisoivat vähän matkan päässä heistä jutellen hiljaisella äänellä jotain, mitä en voinut kuulla. He näyttivät onnellisilta ja - koska rakastin kaikkea parisuhdeasioita silloin kun ne eivät koskeneet minua - ajattelin, että he olisivat täydellinen pari. He näyttivät niin suloisilta yhdessä.

"Kuule Regulus. Ehkä minun pitäisi sittenkin mennä nukkumaan. Tuskin pysyn enää edes pystyssä", sanoin haukotellen.

"Kai sinä muistat Kelmien "pienen" kepposen?" Regulus huomautti ja huokaisin syvään.

"Todellakin, varsinkin kun muistutit minua siitä. Yritätkö vihjailla jotain vai miksi sinun pitää muistuttaa siitä koko ajan?" kysyin ja jouduin kallistamaan päätäni hieman taaksepäin voidakseni katsoa häntä suoraan silmiin.

"En. En niin mitään", Regulus huokaisi, mutta kuulin aavistuksen verran pettymystä hänen äänessään.

"Öh...sanoinko jotain väärin?" kysyin hämmentyneenä.

Regulus pudisti päätään vetäen minut perässään pois tanssilattialta. Katsoin häntä otsa rypyssä ja yritin ymmärtää, mistä hänen äkillinen hiljaisuutensa johtui. En kai minä ollut sanonut mitään kummallista. Enhän?

"Ehkä sinun tosiaan pitäisi mennä nukkumaan Ava. Siis jos kerran olet väsynyt", Regulus sanoi.

"Ei, kyllä minä voin jäädä tänne kanssasi", kieltäydyin ja suoristin olemattomat rypyt mekostani.

Kohotin katseeni Regulukseen ja väläytin hänelle pienen hymyn. Regulus ei kuitenkaan hymyillyt, vaan katseli jonnekin olkani yli. Vilkaisin ensin häntä ja sitten takanani olevaa kelloa. Melkein kaksitoista.

Yhtäkkiä muistin, että minun piti olla keskiyöllä tähtitornissa. Eden halusi puhua ja minä olin luvannut tulla paikalle. Yritin keksiä äkkiä jonkun tekosyyn päästäkseni pois Reguluksen luota.

"Kuule...minun pitää käydä...tai siis...", aloitin ja pälyilin ympärilleni salissa.

Juhlaväki alkoi kerääntyä lähelle lavaa odottamaan, että kello löisi kaksitoista. Suljin hetkeksi silmäni ja mietin yhä keinoa, kun kuulin Reguluksen ehdottavan, että liittyisimme muiden seuraan. Hän lähti johdattamaan minua väkijoukkoa kohti, mutta sitten keksin mitä tekisin.

"Regulus", aloitin vaimealla äänellä.

Poika kääntyi katsomaan minua kysyvästi otsa pienesti rypyssä. Nielaisin ja toivoin, että näyttäisin vakuuttavalta.

"Minulla on vähän huono olo. Minun on varmaan parempi...", viitoin Suuren salin oville päin.

Regulus katsoi minua huolestuneena, mutta nyökkäsi sitten.

"Haluatko, että saatan sinut Rohkelikko torniin?" hän kysyi ja oli jo lähdössä, mutta estin häntä.

"Ei ei. Haluan vain käydä haukkaamassa happea. Palaan aivan pian", sanoin ja odottamatta hänen vastaustaan lähdin ripein askelin pois salista.