𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

55. Luku. Suunnattoman, mahdottoman ja sanoinkuvaamattoman helpottunut Sirius.

Kävelin hitaasti eteenpäin labyrintissa. Vähän väliä katsoin ympärilleni ja seurailin puolihuolimattomasti menneisyyteni tapahtumia, jotka toistuivat yhä uudelleen. En kuitenkaan jäänyt katsomaan mitään niistä kovinkaan pitkäksi aikaa, etten vain harhautuisi polultani.

Aloin jo lähestyä labyrintin keskiosaa, kun eteeni ilmestyi kuva minusta tähtitornissa mekko päällä. Tuo olin minä joulutanssiaisten jälkeen. Olin lähtenyt tähtitorniin kuullakseni, mitä asiaa Edenillä oli minulle. Näin, miten Sirius ilmestyi kuvaan. Toinen minäni loi silmäyksen yläpuolellaan leijuvaan misteliin ja katsoi sitten murhaavasti Siriusta.

"Kiitos vain kovasti. Olenkin aina halunnut juuttua vartiksi tähtitorniin - varsinkin talvella, kun lämpötila täällä on - 20°C", hän tokaisi ivallisella äänellä.

"No ei ollut minun syyni, että tulit tänne ennen kahtatoista", Sirius totesi ja käveli toisen minäni luokse nojaten tähtitornia ympäröivään kaiteeseen.

"Minulla ei ollut vaihtoehtoja", kaksoisminäni tokaisi ja katsoi ärtyneenä Siriusta.

"Olisiko mitenkään mahdollista, että auttaisit minut irti? Minua väsyttää aivan kamalasti ja haluan nukkumaan", hän huomautti vähemmän hienovaraisesti ja Sirius käänsi pikaisesti katseensa kaksoisolentooni.

"Et sinä halua, että suutelen sinua", poika tokaisi yllättävän kylmällä äänensävyllä.

Kaksoisolentoni säpsähti sitä ja katsoi mietteliäänä Siriuksen kasvoja, joilla oli pohdiskeleva ilme. Toinen minäni huokaisi ja laski katseensa maahan.

"Sirius ihan oikeasti. Tämä on vain leikkiä, ihan niin kuin Peter sanoi. Sitä paitsi, juuri nyt minä haluaisin nukkumaan", hän mutisi.

Sirius loi vielä yhden epäilevän katseen häneen ennen kuin siirtyi tytön eteen. Hän seisoi vain muutaman tuuman päässä kaksoisolennostani ja muistin, miten olin pystynyt tuntemaan hänen hengityksensä kasvoillani.

"Oletko nyt aivan varma?" hän kysyi.

"Sirius kiltti. Minä olen ihan jäässä ja väsynyt. Älä jaarittele turhaan", toinen minäni huokaisi ja ennen kuin hän ehti sanoa mitään muuta, Sirius suuteli häntä.

Kaksoisolentoni sulki silmänsä. Musitin, miten minun oli tehnyt mieli vastata suudelmaan, mutten ollut uskaltanut tehdä minkäänlaisia siirtoja suhdekuvioideni suhteen. Tunteeni eivät olleet lähellekään selkeät tuolloin, enkä ollut halunnut toimia hätäisesti. Sirius vetäytyi kauemmas toisesta minusta ja hänen kasvoillaan oli pieni virne, kun hän katseli kaksoisolentoani.

Yhtäkkiä muistin taas missä olin ja pinkaisin juoksuun. Miten olinkaan saattanut jäädä katsomaan tuota muistoa noin kauan? Kuka tietää, jos olin jäänyt hetkeäkään pidempään, olisin varmaan mennyttä. Ryntäsin pari kertaa harhaan labyrintissä, kunnes lopulta tulin viimeiseen muistooni, joka minulla oli ennen tapaturmaa.

Näin itseni seuraavan Regulusta pitkin Tylypahkan käytäviä.

"Regulus odota!" kaksoisolentoni huudahti.

"Meillä ei ole enää mitään puhuttavaa Ava!" Regulus tiuskaisi takaisin.

Muiston minä ja Regulus saapuivat marmoriportaikolle ja huomasin ilmeestäni, että kipu valtasi minut ja heti sen perään kaksoisolentoni horjahti hieman.

"Regulus?"

"Älä yritä Ava. Minä en enää halua puhua kanssasi", Regulus vastasi kylmästi.

"En minä sitä. Minä...minä en voi hyvin", toinen minäni sopersi ja kaatui kivuliaan näköisesti portaikkoon.

Regulus kääntyi ympäri ja näin kauhun hänen kasvoillaan. Poika ryntäsi kaksoisolentoni luokse ja yritti puhua hänelle, mutta turhaan.

"Älä katso sitä Ava! Sinun pitää jatkaa matkaasi! "