𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

50. Luku. Rakkaus on liian sekavaa.

"Miksen minä voisi pelastaa Anturajalkaa ja Ava Regulusta?" James kysyi.

"Olen pahoillani James. En tiedä, miksi ihmeessä heihin on asetettu tuollainen loitsu - tai kuka sen teki - mutta tähän tepsii vain tosirakkauden teko nimenomaan tytön ja pojan välillä", matami Pomfrey vastasi.

"Tässä ei ole mitään järkeä! Miksi maailmassa edes on tälläistä taikuutta ja miksi sitä haluttaisiin käyttää?" Eden puuskahti.

"Sinun on valittava Ava", professori Dumbledore sanoi hiljaa ja se tuttu pilke oli kadonnut hänen silmistään, mistä tiesin, että tilanne todella oli niin paha kuin annettiin ymmärtää.

"Kauanko minulla on aikaa miettiä valintaani?" kysyin hiljaa.

"Auringon laskuun asti", matami Pomfrey vastasi ja katsoi minua säälivästi, kun käänsin selkäni ystävilleni ja syöksyin ulos sairaalasiivestä.

Tarvitsin aikaa miettiä. Minun piti saada olla hetken aikaa yksin. Vastoin odotuksiani kyyneleet eivät tulvahtaneet silmiini rynnätessäni kohti tähtitornia. Kapusin pitkät portaat ylos Tylypahkan korkeimpaan torniin ja istuin tähtitornin lattialle. Suljin silmäni ja annoin ajatuksieni juosta vapaasti. Muistelin sitä päivää, kun olin tavannut Kelmit ensimmäisen kerran.

"Anteeksi? Voinko istua tänne, kun muualla vaikuttaa olevan täyttä?" kysyin, kun olin avannut oven.

Pojat kääntyivät katsomaan minua aivan kuin arvioisivat minua, mutta sitten vaaleanruskeatukkainen poika, jonka kasvot ja kädet olivat täynnä arpia, nyökkäsi. Mielessäni huokaisin helpotuksesta ja istuin silmälasipäisen pojan viereen tarkastellen poikia paremmin.

Arpinaaman lisäksi paikalla oli se silmälasipäinen poika, jolla oli mustat, joka suuntaan sojottavat hiukset, yksi pulleahko, vaaleatukkainen poika, joka näytti hieman hiireltä ja vielä tummatukkainen - ehdottomasti koko joukon komein - poika, jonka hiukset valuivat hurmaavasti silmille.

"Oletko sinä uusi? En muista nähneeni sinua aiemmin", samainen arpinaama kysyi.

"Öh...joo olen. Minut siirrettiin tänne", mutisin vastaukseksi.

Loistava suoritus Ava. Annoit itsestäsi todella itsevarman vaikutuksen. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tästä hyvästä.

"Mistä päin tulet?" rillipää kysyi uteliaan näköisenä.

"Öhm...tuota, Amerikasta", kerroin jälleen kerran änkyttäen.

Naurahdin hieman itsekseni. Nyt kun oikeasti ajattelin asiaa, olin jo tuolloin pitänyt Siriusta aivan uskomattoman upeana. Ja hän oli jo silloin virnuillut minulle sillä typerällä itserakkaalla tavallaan. Jotkut ne eivät sitten koskaan muutu.

Okei. Päätös on vaikea, mutten halua menettää molempia, joten minun on tehtävä tämä. Sirius vai Regulus? He ovat yhtä hyvännäköisiä, joten siinä mielessä hankalaa. Tärkeintä ei ole kuitenkaan ulkonäkö. Ongelma on se, että he molemmat ovat omalla tavallaan ihania - luonteeltaan. He ovat joskus ärsyttäviä, kummatkin, mutta se ei ole estänyt minua rakastumasta heihin. Mitä tehdä, kun olet rakastunut kahteen poikaan yhtä aikaa - ja vieläpä veljeksiin?

Sirius...Regulus...Sirius...Regulus. Mitä eroa heissä on? Okei, Sirius on vanhempi ja hän on Rohkelikko, Regulus nuorempi ja Luihuinen. Mitä muuta eroa heillä on? Vai onko mitään? Sirius on huolettomampi...tai onkohan sittenkään...ehkä. Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa?

***
Astuin sisälle sairaalasiipeen. Kello oli neljä iltapäivällä ja aurinko oli alkanut jo hieman laskea. Huomasin heti, että kukaan muu ei ollut liikkunutkaan pois sairaalasiivestä. Kaikki kääntyivät katsomaan minua ja ilmeeni nähdessään he laskivat surullisina katseensa. Minä olin tehnyt päätökseni.