𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝕍𝕦𝕠𝕤𝕚 𝕧𝕖𝕝𝕙𝕠𝕛𝕖𝕟 𝕡𝕒𝕣𝕚𝕤𝕤𝕒

21. Luku. Mysteeri nimeltä Eden.

"Ava!" kuulin tuttuakin tutumman äänen huutavan jostain läheltä, mutta kuitenkin kaukaa.

"Eden? Missä sinä olet?" kysyin ja kävelin ympyrää hämärässä huoneessa.

Siellä ei ollut ikkunoita, mutta jostain tuli kuitenkin himmeää valoa. Huoneen peitti ohut sumukerros, minkä vuoksi en nähnyt kunnolla eteeni.

"Ava auta!" Edenin ääni kuului lähempää, mutten vieläkään nähnyt häntä.

"Missä sinä olet?" toistin, mutten saanut vastaukseksi muuta kuin vertahyytävän kirkaisun.

Säikähdin ääntä ja olin vähällä saada sydänkohtauksen. Pälyilin ympärilleni ja yritin löytää Edenin. Sumu alkoi hälvetä ja katseeni osui lattialla makaavaan kuolleeseen tyttöön - Edeniin.

"Eden!" parkaisin ja yritin juosta Edenin luokse, mutta tuloksetta.

Jalkani olivat kuin liimatut huoneen lattiaan. Rimpuilin hetken paikallani, kunnes tunsin jonkun tarttuvan käsivarsiini.

"Päästä irti!" huudahdin, vaikken nähnytkään kuka minuun oli tarttunut.

***
"Ava herää", havahduin Lilyn ääneen ja ponkaisin istumaan.

Katselin ympärilleni makuusalissa, joka sai vähäisen valonsa aamuauringon säteistä. Lily seisoi sänkyni vieressä katsoen minua huolestuneena.

"Sinä näit painajaista", hän sanoi ja istui sänkyni reunalle.

Lysähdin takaisin makuuasentoon muistaessani uneni. Siitä lähtien, kun olin nähnyt mörön muuttuvan kuolleeksi Edeniksi, ajatukseni eivät olleet saaneet rauhaa menneisyyden muistoilta. Eden oli tunkeutunut jopa uniini.

"Kuka on Eden?" Lily kysyi varovaisesti ja tarkasteli varmasti kalpeita kasvojani otsa pienesti rypyssä.

"Öhm...ei kukaan tärkeä", mumisin ja suljin silmäni hetkeksi.

"Onhan kaikki varmasti okei? Olet ollut melko vaisu eilisestä yksityistunnistasi asti", Lily huolestui, mutta en vastannut mitään.

Nousin ylös ja vaihdoin vaatteeni. Sen jälkeen harjasin ja letitin hiukseni ja käännyin katsomaan Lilyä.

"Mennäänkö jo aamiaiselle?" kysyin ja hetken epäilevästi minua tarkkailtuaan Lily suostui.

Kävellessämme kohti Suurta salia mietin, miten paljon elämäni oli muuttunut näin lyhyessä ajassa. Mietin sitä aika usein. Vanhempani olivat kuolleet reilut kaksi kuukautta sitten ja sen jälkeen oli ehtinyt tapahtua sitä sun tätä. Yllätyksiä oli ollut vaikka muille jakaa.

"Oletko jo miettinyt sitä asiaa tarpeeksi?" kysyin ja Lilyllä kesti tajuta, mitä tarkoitin.

"Ai sitä...no siis...en", hän myönsi ja huokaisin turhautuneena.

"Lily! Jos sinulla kerran on vähänkin tunteita Jamesia kohtaan, niin mikset vain toimi? Kaikkihan sen näkee, että te sovitte toisillenne", huomautin.

"Mutta kun en halua. Minun ei kuulunut mennä ihastumaan siihen törppöön", Lily intti.

"Kuka on ihastunut ja keneen?" utelias pojan ääni kysyi ja Lily valahti kalpeaksi.

Käännyimme yhtä aikaa ympäri ja huomasin Lilyn rentoutuvan, kun hän näki kuka oli kyseessä. Lucas katsoi meitä virnuillen ja kohotti kysyvästi kulmiaan.

"Mistä lähtien olet alkanut kuulostaa Jamesilta?" kysyin hämmästyneenä, koska olin varma, että ääni oli ollut Jamesin.

Lucas vain kohautti olkiaan ja ehdotti, että jatkaisimme matkaa, koska näytimme typeriltä seisoessamme keskellä käytävää tekemättä mitään.