Ævintýr | maagin morsian

Vastaanotto (osa 70)

A/N: Moikka, kiitos jälleen kaikista kommenteista ja äänestämisestä sekä siitä, että luette! ♥ Tässäpä olisi hoviosuuden toiseksi viimeinen luku.

**

Kuningas Edmundin vastaanotto on hulppea valojen ja värien juhla.

Minun on vaikea uskoa, että tilaisuus pidetään valtaistuinsalissa, sillä edelliseen vierailuuni verrattuna tunnelma ei voisi olla erilaisempi. Kaikkialla on lämpimästi palavia kynttilöitä ja taidokkaasti tehtyjä koristeasetelmia, pöytiä täynnä ruokaa. Se pehmentää paikan jyrkkää kauneutta, tekee siitä ylellisen mutta samalla myös suopeamman.

Uhkaavan hiljaisuuden sijasta tilan ovat vallanneet hilpeään sävyyn käytävät keskustelut sekä sieltä täältä kantautuva nauru. Juhlaväen puheenaiheet kohoavat ilmaan kevyinä kuin höyhenet. Salin edustalla miesjoukko taiteilee soittimistaan esiin pehmeää musiikkia. Sävelet sekoittuvat hienovaraisesti vastaanoton muihin ääniin, eivät koskaan vie seurustelulta liikaa tilaa.

Näennäisesti kaikki on viihtyisää, hienoa.

On kuitenkin myös asioita, jotka eivät ole muuttuneet. Lasimaalaukset kertovat yhä voitokkaita tarinoitaan salin seinillä. Vartijat ovat paikalla, vaikkakin kadonneina vastaanoton huomaamattomiin nurkkauksiin. Ja huoneen päässä, valtaistuimellaan aurinkovaakunan hohteessa, istuu Edmund ja tarkkailee minua.

Tunnen hänen huomionsa painon, kun kuljen juhlijoiden seassa ja etsin paikkaa, jossa saisin olla hetken rauhassa muiden katseilta. Teennäinen hymyily särkee poskipäitäni. En usko, että Edmund ilahtuisi todellisista tunteistani, siitä kuinka vähän arvostan tätä tilaisuutta, jonka hän on kunniakseni järjestänyt. Yritän pitää ajatukseni poissa kasvoiltani parhaani mukaan.

Juhlien huoleton ilmapiiri ympäröi minua kuin liian voimakas hajuste. Olen äärimmäisen tietoinen eleistäni, jokaisesta ottamastani uudesta askeleesta. Kädessäni on lasillinen viiniä, jota olen hädin tuskin maistanut. En ole luultavasti milloinkaan nähnyt yhtä paljon ruokaa samassa tilassa, mutta onnistun vain näykkimään minulle tarjoiltuja leivoksia. Välillä niitä tuovat luokseni tarjoilijat, välillä muut vieraat, jotka tyrkkivät lautasia eteeni ja kertovat ylitsevuotavan makealla äänellä, miten teidän on aivan pakko kokeilla näitä, maagin morsian.

He tuskin huomaavat minun kuulevan, kuinka innokkaasti he lausuvat kaksi viimeistä sanaa.

Vastaanoton alussa Edmund piti juhlaväelle puheen. Se oli samanlainen kuin hänen juhlansa, sydämelliseksi ja hyväntahtoiseksi verhottu. Valtaistuimella ei istunut minua laskelmoivasti tarkastellut mies, vaan hurmaava nuori kuningas, joka tahtoi valtakuntansa ottavan vieraansa vastaan avosylin.

"Olen iloinen, että niin moni teistä on päässyt paikalle juhlistamaan tämän vuodenkierron viidettä vastaanottoa. Toivottavasti nautitte hovini yltäkylläisyydestä. Olemme tehneet kovasti työtä saavuttaaksemme tämän kaiken."

Lisää mahtipontisia sanoja yhteistyöstä ja valtakunnan loistokkaista päivistä, kunniasta. Paikallaolijat kuuntelivat sitä kaikkea keskittyneesti. Näitä ihmisiä Edmund ei halunnut hallita pelolla, minä ajattelin heitä tarkkaillessani. He olivat liian hyväosaisia siihen.

Sitten hän pääsi puheensa viimeiseen osaan.

"Eräs vieraistamme tekee tästä vastaanotosta meille erityisen ikimuistoisen", Edmund sanoi ja katsoi muun juhlaväen yli suoraan minuun. Vereni tuntui muuttuvan jääksi. Hän kohotti viinillä täytetyn pikarinsa minua kohti, ilme aiempaa vakavampana. Lasimaalausten valo kiilui hänen tummissa silmissään.

"Valitettavasti näiden loistokkaitten päivien yllä lepää myös varjo. Me kaikki tiedämme, mihin pohjoisen maagi pimeällä taikuudellaan pystyy. Hän, kuten kaikki kaltaisensa, kylvää tuhoa ja kaaosta ympärilleen äärimmäisen salakavalasti. Edes tämä kuningaskunta ei ole kyennyt kokonaan välttymään siltä."