Ævintýr | maagin morsian

Rajankulkija (osa 35)

A/N: Heimoi taas, iso kiitos jälleen kerran kaikista kommenteista ja äänistä! Ajatuksianne on aina tosi ilahduttavaa lukea ja ne piristävät paljon päivää. <3 Tässäpä olisi uusi luku.

**

Nyt kun hän tietää, mitä etsimme, Valven askeleet ovat uudella tavalla määrätietoiset. Minun on pidettävä oma kävelyni ripeänä pysyäkseni hänen perässään. Puut ovat kasvaneet metsän tässä osassa yhteen vielä aiempaakin tiiviimmin, kietoutuneet toisiinsa kiinni kuin syleilyyn. Se ei tee juurakkojen lomassa kulkemisesta yhtään helpompaa. Olen kuitenkin vain iloinen, että pääsemme kauemmas aukiosta ja näkistä.

Kättäni särkee yhä. Side sen ympärillä tukahduttaa kivun jyrkimmän terän, mutta olen silti äärimmäisen tietoinen ihoani halkovasta viillosta. Koukistan sormeni kokeilevasti nyrkkiin, ja huomaan huojentuneena, että pystyn tekemään niin vieläkin suhteellisen helposti. Riippumatta siitä, mitä Rajankulkijan luona tulee tapahtumaan, minusta lienee enemmän apua jos molemmat käteni toimivat edes jotenkuten kunnolla.

Olisi pitänyt kai ajatella sitä ennen kuin menin vuodattamaan vertani näkille. Irvistän. Totuus on, etten pysähtynyt lammella miettimään tekoani juurikaan. Päässäni takoi vain, että tämä kaikki on nyt osa elämääni, elämää jonka valitsin itse. Jos minusta on apua, haluan tehdä mitä voin. Puhuin totta sanoessani Valvelle niin.

En ole varma, kuinka kauan olemme kävelleet, mutta jossakin vaiheessa huomaan Valven hidastaneen hiukan tahtiaan. Hyödynnän tilaisuuden ja kysyn häneltä:

"Millainen olento on Rajankulkija? En ole kuullut sitä nimeä ennen."

"Kyseessä on yksi sen monista nimistä", Valve vastaa, käyttäen opettajanääntään. Se saa minut hymyilemään miltei huomaamattani.

"Rajankulkija on peura, jonka sanotaan syntyneen ensimmäisenä yönä, tähtien heräämisen hetkellä. Sen vuoksi se kantaa sarvissaan ensimmäisten tähtien valoa ja pystyy käyttämään vanhaa taikuutta. Niin jotkin tarinat ainakin kertovat. On myös versioita, joissa se oli maagi Rúnen seuralainen hänen ensimmäisinä elinvuosinaan, ja sai taikuutensa tältä kiitollisuudenosoituksena."

Valve vaikenee hetkeksi, kuin pohtiakseen kertomaansa. "Tarina tähdenvaloa hohtavista sarvista taitaa olla yleisin. On vaikea olla varma muusta, mutta ainakin Rajankulkijan taikuus on totta. Se ei ole tavanomainen peura."

Valven sanat ovat liikauttaneet mielessäni jotakin vanhaa, jo melkein unohdettua. Pysähdyn kesken askeleen tajutessani, miksi ne kuulostavat minusta niin tutuilta. "Olemmeko me menossa auttamaan hallavapeuraa?"

"Rajankulkijaa kutsutaan myös hallavapeuraksi. Olet siis kuullut siitä?" Valve vaikuttaa aavistuksen yllättyneeltä.

"Vähän. En tiennyt ensimmäisestä yöstä tai Rúnesta, mutta sen sarvien tähdenvalosta kyllä. Oikeastaan", lisään hetken mielijohteesta, yhä tiedosta hämmästyneenä, "eräs satu hallavapeurasta oli lapsena yksi suosikeistani. Isä luki sen minulle usein."

"Miksi se oli suosikkisi?"

"Miksikö?" Valven ilme on kiinnostuneen keskittynyt, kuin hän tahtoisi todella tietää. Yritän parhaani mukaan löytää kunnollisen vastauksen samalla kun ryhdyn astelemaan uudelleen juurakoiden yli. Isän kuoleman jälkeen olen muistellut satua vain harvoin. Se ei kuulunut niihin, joita minulla oli tapana kertoa Malvalle.

"Satu kertoi tytöstä ja tämän veljestä, jotka eksyivät marjoja poimiessaan metsään. Vaikka he kuinka yrittivät, tietä takaisin kotiin ei löytynyt. Todellisuudessa kyseessä oli noidan juoni, sillä lasten isä oli tietämättään loukannut tätä. Tuli yö, ja sisarukset kuulivat susilauman vaanivan aivan lähellä. Noita oli ottanut suden hahmon, ja yllytti nyt eläimiä saartamaan lapset. Juuri kun sudet aikoivat hyökätä, hallavapeura saapui paikalle ja hääti pedot pois. Tyttö tarjosi sille loppuja heidän poimimiaan marjoja kiitokseksi, vaikka oli itse nälästä ja kylmästä jo heikko. Hallavapeuran kävi lapsia sääliksi, ja niin se johdatti heidät takaisin kotiin. He seurasivat koko pitkän matkan sen sarvien valoa, joka oli noituuttakin vahvempi."