Ævintýr | maagin morsian

Aaveita (osa 18)

A/N: Heippa, kiitos taas hirmuisesti äänestämisestä ja kommentoimisesta! Tässäpä taas uusi osa, toivottavasti tykkäätte. Seuraava luku tulee todennäköisesti vasta joulukuun puolella nanowrimon takia.

**

Valven lupauksen mukaisesti voin krafjan vuodattamisen jälkeen paljon paremmin. Vaikka herään seuraavaan aamuun väsyneempänä kuin yleensä, silmieni alla tummat varjot, en ole enää samalla tavalla heikko ja voimaton. Olen siitä sanoinkuvaamattoman helpottunut: tiedän, että toimettomuus pukisi minua huonosti.

Toimeliaisuus onkin tarpeen, sillä ilman Valvea ja Eddaa kalvaslinnassa on paljon tehtävää. Puutarhanhoidon ja muiden tuttujen askareiden lisäksi otan vastuulleni keittiön ja ruoanlaiton, sekä monia muita asioita, jotka juoksuttavat minua pitkin poikin linnan käytäviä.

Ulkona liikkuessani korpit seuraavat minua herkeämättä, väistymättä missään vaiheessa viereltäni. Huomaan, etten kaihda niiden seuraa kuten alkuaikoina: lintujen äänekäs eloisuus on tervetullutta vaihtelua linnan hiljaisuuteen, joka on vielä aiempaakin läpitunkevampi.

Totun uuteen arkeeni nopeasti. Työtä on yhdelle ihmiselle paljon, mutta olen vain iloinen siitä, että minulla on tekemistä. Kotityöt vievät ajatukseni edes hetkittäin pois Valvesta ja Eddasta, joiden vointia murehtisin muutoin herkeämättä. Käyn molempien luona säännöllisin väliajoin, vaikka näen kyllä, että tilanne vaivaa etenkin Eddaa. Tuodessani lääkettä ja syötävää taloudenhoitaja pystyy hädin tuskin kohtaamaan katsettani, aivan kuin hoidettavana olemisen häpeä olisi hänelle liikaa. Lohduttaviksi tarkoittamani sanat Edda kuuntelee useimmiten vaitonaisena, tiukasti yhteen puristunein huulin.

Valve sen sijaan ei työnnä apuani pois. Hän antaa minun puhdistaa päivittäin haavansa, joka ei vaikuta millään umpeutuvan. Aivan liian usein sen reunoista pursuaa mädänkaltaista mustaa, joka saa hänet kouristelemaan kuin korkeassa kuumeessa. Kohtaukset näyttävät rajuilta mutta menevät nopeasti ohi, eivätkä Valven mukaan aiheuta muuta kuin raskaan uupumuksen. Silti minun on vaikea jättää häntä yksin niiden jälkeen.

Päivien saatossa olen huomaavinani, että Valven ja Eddan vointi on jollain tapaa sidoksissa toisiinsa: kun maagi on tavanomaista väsyneempi, niin on myös hänen taloudenhoitajansa. Päätän kysyä asiasta sitten, kunhan molemmat voivat paremmin.

Minussa itsessäni ei ole enää merkkejä krafjasta - ei oikeastaan. Siirtoloitsun aiheuttama väsymys on kokonaan poissa, eikä taikuus enää vihlo kivuliaasti luitani. Toisinaan olen kuitenkin tuntevinani haalean häivähdyksen valoa silmäkulmassani, koskettamassa kämmeneni sisäpintaa muutoin täysin hämärässä huoneessa. Sydämeni lyö aina silloin hiukan tavallista nopeammin.

Ne ovat kuitenkin vain ohikiitäviä, silmänräpäyksen kestäviä hetkiä: kaikuja tapahtuneesta, päättelen, enkä sano asiasta Valvelle mitään. Minun ei ole tarpeen huolestuttaa häntä niin kauan, kun oloni on muutoin hyvä.

Mädän hyökkäyksen jäljiltä Valvella on hyviä ja huonoja päiviä. On päiviä, jolloin hän jaksaa hädin tuskin avata silmiään, yllään niin kaikennielevä väsymys, että se tekee maagin katseesta vuoronperään harhailevan ja lasittuneen. Niin käy yleensä aina pahojen kouristusten jälkeen.

Tällöin Valve tuntuu uneksivan jopa silloin, kun on hereillä: hoitaessani hänen haavojaan hän kutsuu minua toisinaan nimillä, joita en ole kuullut koskaan ennen. Moira, Rowan, Nessa... Kaukainen sävy maagin äänessä saa minut uskomaan, että nimien omistajat ovat aaveita menneisyydestä. Mikäli Valve jälkeenpäin muistaa puhuneensa heistä, hän ei koskaan mainitse asiasta minulle mitään.

Pelkään niitä houreisia hetkiä kouristusten jälkeen kaikkein eniten. Ne tuovat liiaksi mieleeni isän, juuri ennen kuin kuume vei hänet.

On kuitenkin myös hyviä, selkeämpiä päiviä, ja vähän kerrallaan niitä kertyy huonoja enemmän. Sateisena aamuna kaksi viikkoa Ýmissin tapahtumien jälkeen Valve istuu lukemassa sängyssään, kun tuon hänelle aamiaista. Pistän merkille, että maagi vaikuttaa virkeämmältä kuin pitkään aikaan.