Ævintýr | maagin morsian

Avunpyyntö (osa 9)

A/N: Heissan, tässäpä olisi uusi luku! Kiitos jälleen suunnattoman paljon antamistanne äänistä ja kommenteista, ne merkitsevät edelleenkin hirmuisen paljon - sekä ennen kaikkea vaikuttavat positiivisesti tarinan julkaisutahtiin! Kiitos, kiitos, kiitos. ♥Toivottavasti saan kirjoitettua seuraavan osan valmiiksi jo tässä kuussa. Kertokaa toki jatkossakin, mitä mieltä olette, ja äänet ovat myös aina mukava yllätys - mikäli teksti sen mielestänne ansaitsee, tietenkin! 

**

Närri ei vaikuta tulevan toimeen kalvaslinnan hiljaisuuden kanssa. Kävellessämme pääkäytävää pitkin tämä hätistelee äänettömyyttä pois jatkuvilla huomautuksilla, joista suurin osa vaikuttaa täysin merkityksettömiltä; ne koskevat niin linnan sisustusta kuin epätavallisen viileää säätä, ihmisten parissa kuultuja huhuja siitä, että seuraavasta tämänpuoleisesta talvesta on tulossa ankara.

"Suloinen Edda-serkku on kaiketi edelleen palveluksessanne? Siitä onkin aikaa, kun olemme viimeksi tavanneet..."

En ymmärrä puheista paljoakaan, joten olen helpottunut siitä, että Närri osoittaa sanansa enemmän Valvelle kuin minulle. Maagin vastaukset ovat lyhyitä, mutta niiden sävy on tyynen asiallinen: hän on sisätiloihin tultuamme häivyttänyt kylmyyden täysin pois äänestään.

Silti minusta tuntuu, että hänen liikkeensä ovat tavallista kireämpiä. Kuljen muutaman askeleen Valven ja Närrin jäljessä, ja voin helposti nähdä, kuinka terävään sävyyn maagin katse välillä mittailee keskustelukumppaniaan. Ehkä Närri ei siksi halua pysytellä hiljaa.

En voi olla huomaamatta, ettei maahinen sano silti enää sanaakaan minusta.

Valve opastaa meidät linnan ruokasaliin, joka on minulle tuttu lähinnä yksinäisistä aamiaisista ja päivällishetkistä. Huonetta hallitsevan pöydän päähän on ilmestynyt tarjotin, jolle on aseteltu kauniisti erilaisia hedelmiä: punaisina hehkuvat omenat ovat linnan puutarhasta peräisin, kaikki muu Valven matkoiltaan tuomaa. Tunnistan kokonaisuudesta selvästi Eddan kädenjäljen.

Närrin katse hakeutuu hedelmiin samaan aikaan omani kanssa. Maahisen silmiin ilmestyy ahnas, tyytyväinen pilke.

"Mainiota, mainiota..."

Tämä astelee sumeilematta tarjottimen luo ja alkaa valikoida maisteltavakseen persikkaviipaleita. Rypistän otsaani suoraviivaiselle käytökselle, kunnes tajuan, että kyseessä on jotakin, johon Närri on tottunut: maahinen ei ole kalvaslinnassa ensimmäistä kertaa. Valve seuraa ilmeettömästi, kuinka pikkumies ryhtyy syömään hedelmiä autuaan näköisenä.

Minä huomaan jättäytyneeni etäämmälle heistä, oven läheisyyteen – odotan sopivaa hetkeä lähteä. En jaksa uskoa, että läsnäoloni on toivottu riippumatta siitä, mistä Valve ja Närri aikovat keskustella, ja olen valmistautunut katoamaan paikalta vähin äänin.

Valve kääntää kuitenkin katseensa puoleeni, aivan kuin hän olisi tietoinen suunnitelmastani. Jokin ilmeessäni saa maagin kallistamaan päätään, tekemään kädellään huomaamattoman eleen itseään kohti: tajuan, että hän toivoo minun jäävän.

Tietenkin. Närrin aiempien sanojen vuoksi.

Kävelen hitain askelin Valven vierelle yrittäen olla näyttämättä, etten ole tehnyt niin usein. Olen varma, että maagi huomaa empivät liikkeeni, kun taas Närri ei suo suuntaani vilkaustakaan: pikkumies on syventynyt rouskuttamaan kiireettömästi Eddan viipaloimia omenia, aivan kuin hänellä olisi siihen käytössään kaikki maailman aika. Viivyttely tuntuu olevan ristiriidassa sen kanssa, että hän on antanut ymmärtää saapuneensa Valven luo tärkeän asian takia.

Lopulta maahinen laskee omenan siemenkodan lähes tyhjäksi syödylle tarjottimelle.

"Ah, sepä oli maistuvaa", Närri sanoo tyytyväisenä kääntyessään takaisin Valven ja minun puoleen. "Välittäkää kiitokseni myös Edda-serkulle."