Ævintýr | maagin morsian

Maaginkunnia (osa 79)

A/N: Hei vain, nyt olisi sitten toiseksi viimeisen luvun aika. Kiitos kommenteistanne ja äänistänne, kuten aina. ❤

Toivottavasti käytte myös vilkaisemassa Instagram-tilini fanitaide-kohokohtaa, sillä sinne on ilmestynyt uusi upea kuvitus Alisasta. Kiitos paljon taitelijalle! Ylipäätään olen palannut todella paljon saamaani fanitaiteeseen ja kommentteihinne loppua kirjoittaessani. Mukavaa kevättä!

**

Vaikka kuninkaanlinnaa peittää raskas, pahaenteinen hiljaisuus, sen käytävät eivät ole autioituneet. Palvelusväkeen kuuluvat miehet ja naiset kävelevät omassa siivessään epävarmoin askelin, kasvoillaan toinen toistaan eksyneempi ilme. Heidän liikkeistään paljastuva pelko saa minut miettimään raskas tunne sisälläni, mitä he oikein ovat kuulleet hovin tapahtumista.

Saarni kulkee joukkiomme edellä, minä ja hänen kaksi sisartaan takanaan. Kumpikaan heistä ei ole siirtoloitsua käyttänyt tai minulle sähissyt noita. Seelan ja Helven taikuus peittyy pakkaskukkien tuoksun alle, mutta he ovat molemmat varmaryhtisen valppaita. Turvallisen välimatkan päässä heistä astelee mies hovin seurueesta, mukanaan minua hakemassa ollut sotilas. Miekka tämän kädessä oli saanut Saarnin vain hymyilemään pisteliään huvittuneesti.

Aatelismiehen suupielet vapisevat – noitien vai muun syyn takia, minun on mahdotonta sanoa. Hän näyttää voipuneelta tavalla, jota en osaa lainkaan sovittaa mielikuvaani hoviväestä. Huomatessaan, että yritän etsiä vastauksia kysymyksiini hänen silmistään, hän kääntää katseensa muualle.

Palvelusväen kerros on minulle samalla kertaa tuttu ja vieras. Kuuntelen askeltemme epätasaista kajahtelua ja tajuan äkisti, että viime kerralla kuljin tätä samaa käytävää Simonin kanssa. Simon. Muisto pysäyttää minut aloilleni, sydämessäni nopeasti leviävä kauhu.

"Simon", sanon noitien kääntyessä katsomaan minua. "Onko teillä tietoa hovissa työskentelevästä miehestä nimeltä Simon? Hän oli mukanani, kun Reina... Reina hyökkäsi hänen kimppuunsa. Hän määräsi vartijat viemään Simonin jonnekin, sen jälkeen kun oli käyttänyt taikuuttaan..."

Simonin tuskainen ääni kaikuu päässäni. Suuhuni kohoaa kuvotus. Hän auttoi minua oman henkensä uhalla, yritti pitää minut turvassa Reinalta loppuun saakka. Kuinka en kysynyt hänestä jo aiemmin?

Koska on tapahtunut aivan liian paljon. Se on totuus, mutta se ei lainkaan vaimenna syyllisyyttäni.

"Minun on saatava tietää, mitä hänelle on käynyt."

"Maagi Valven vaimolla on meille todellakin paljon vaatimuksia", toinen Saarnin saattueen noidista huomioi. Hän sanoo sanansa vain hiukan ystävällisemmin kuin minua tytönhupakoksi pihamaalla nimittänyt noita.

"Hys, Seela", Saarni hymähtää. "Hänellä on niihin oikeus."

Minulle hän sanoo:

"Hovissa työskentelevä mies nimeltä Simon on piirimme vastuulla. Löysimme hänet puhuttaessamme vartijoita, jotka työskentelivät Reinan alaisuudessa. Hänen roolinsa on äärimmäisen tärkeä, kun selvitämme, mitä hovissa on viimeisten kuukausien aikana tapahtunut."

"Hänellä... hänellä ei siis ole hätää?" Muistan, millaiselta Simon näytti Reinan vääristyneen taikuuden hyökkäyksen jälkeen. Hänen vammansa, umpeen painuneet silmänsä...

"Hän toipuu, Alisa Eljaksentytär. Saat siitä sanamme."

Huojennus tuntuu sisälläni vieraalta. Se on viedä voiman jaloistani, mutta puren hampaani yhteen ja jatkan eteenpäin.

Palvelusväen kerroksen päättyessä saattuettamme on vastassa entistä kolkompi hiljaisuus. Toisin kuin odotin, valtaistuinsaliin johtavalla käytävällä ei seiso yhtään vartijaa. Ainoa elonmerkki on lattialle hylätty miekka. Sen ympärille on varissut kesänväristen kukkien terälehtiä, nyt jo moneen kertaan tallattuja ja repaleisia. Ne ovat samoja kukkia kuin Edmundin vastaanotolla.