Ævintýr | maagin morsian

Sopimus (osa 13)

A/N: Heimoi immeiset! Älyttömän iso kiitos taas kerran kaikille Ævintýriä äänestäneille ja kommentoineille - se on piristänyt minua aivan suunnattoman paljon, mikään ei oikeasti tunnu mukavammalta kuin nähdä että joku on kommentoinut tai äänestänyt, tai peräti tehnyt molemmat! Tässä olisi jälleen uusi luku, kertokaa toki mitä mieltä siitä olette. :)

Ævintýrille ja allekirjoittaneen kirjoitushöpinöille on muuten nyt myös instagram, instagram.com/raadelmantarinat, käykää toki seuraamassa, jos kiinnostaa! Sinne tulee ensimmäisenä tieto lukujen edistymisestä sekä muuta aiheeseen liittyvää tai liittymäntöntä.

**

En saa mielestäni mädän tuhoamaa puuta. Sulkiessani silmäni voin yhä nähdä tammen sisuksista pulppuavan verenkaltaisen mustan, kuulla, kuinka maailma sen ympärillä hiljalleen lahoaa. Vielä kauan jälkeenpäinkin epämääräistä kauhun tunnetta on vaikea pitää poissa.

Tuijotan kädessäni olevaa juomalasia kuin ihmetellen, mistä se on siihen ilmestynyt. Pohjalla on läpinäkyvää, vaimean makealta maistuvaa nestettä - haavemettä, naispuolinen maahinen kertoi minulle juomaa kaataessaan. Jo pienikin siemaus muuttuu vatsassani miellyttäväksi kuplinnaksi, mutta juuri sen takia ­en halua juoda sitä liikaa. Tahdon pitää ajatukseni kirkkaina.

Valve seisoo minusta hiukan sivummalla, ulos ikkunasta melkein hajamielisesti tuijottaen. Maahisten poistuttua olemme jääneet kaksin huoneeseen, joka on tarkoitettu jonkinlaiseksi seurustelutilaksi Harman vieraille. Välillämme vallitsevassa hiljaisuudessa ei ole vaikea kuulla, että jossain oven takana valmistellaan parhaillaan juhla-ateriaa. Kalvaslinnan maagin ja tämän morsiamen tuoman onnen kunniaksi, Harma sanoi väelleen samalla kun jakeli ohjeita siitä, millaisia ruokalajeja päivällisellä kuuluisi tarjota.

"Kuinka he voivat ajatella juhlimista juuri nyt?"

Ääneni on kireämpi kuin haluaisin. Kysymys saa Valven kääntymään ikkunan luota minua kohti.

"Se on Väen tapa - kai muistat Närrin ja omenat? He haluavat tehdä tällaiset asiat ennen mitään muuta. Tunnin tai kahden viivästys ei vaikuta mädän tuhoamiseen millään tavoin."

Nyökkään maagin sanoille, vaikka ne eivät minua juuri rauhoitakaan. Ikkunan takaa avautuu lyhtyjen valaisema piha-aukea, jolla leikkii joukko maahislapsia. Näkymä on kaukaa katsottuna kuin minkä tahansa ihmiskylän kaduilta: naarmuiset polvet, naurusta siristyneet silmät ilkikurisilla kasvoilla. Käynnissä on ilmeisesti jonkinlainen piiloleikki, jonka säännöt vaihtuvat kaiken aikaa.

Ajattelen sitä, jotta minun ei tarvitsisi ajatella Valvea loitsimassa pois aiemmin näkemäämme pimeää. Voin tuntea hänen tutkivan katseensa ihollani.

"Onko kaikki kunnossa, Alisa?"

Maagin ääni on hiljainen, pehmeä. Minun on käännettävä päätäni, jotta Valve ei näkisi kasvoillani häilähtävää ilmettä. Vielä kaiken tämän ajan jälkeenkin olen tottuneempi etäiseen kohteliaisuuteen: en tiedä, mitä tehdä hänen lempeydellään.

Siksi sanon:

"Mitä Harma oikein tarkoitti sinun ja hovin välisellä sopimuksella?"

Kysymys saa aikaan teräväreunaisen hiljaisuuden, jonka vain kaukaa oven takaa kantautuva askelten ääni rikkoo. Valven suupieliin on ilmestynyt kireä juonne, mutta minä olen päättänyt olla perääntymättä. En tahdo enää olla meistä se, joka ei ymmärrä mistään mitään. Jos jätän kysymättä asiasta nyt, toista tilaisuutta ei ehkä tule hetkeen.

Hetken me vain tuijotamme toisiamme. Juuri kun alan epäillä, että Valve aikoo sivuuttaa sanani kuin ei olisi kuullutkaan niitä, hän huokaa syvään.