Ævintýr | maagin morsian

Muste (osa 19)

A/N: Heimoi! Sainkin tämän luvun valmiiksi aiemmin kuin ajattelin, joten olkaapa hyvä. Haaveenani olisi julkaista seuraava osa vielä ennen uutta vuotta, mutta mikäli se ei onnistu, tahdon kiittää teitä kuluneesta vuodesta. On ollut tosi antoisaa kirjoittaa tätä tietäen, että tekstillä on lukijoita. Toivottavasti pysytte matkassa ensi vuonnakin, silloin tämä olisi nimittäin tarkoitus saada valmiiksi. Kiitos - niin, ja hyvää joulua myös! Äänestäminen ja kommentoiminen olisivat minulle luonnollisesti kaikkein paras joululahja. :)

**

Kolme viikkoa Ýmissin tapahtumien jälkeen Valve ei ole vieläkään sellaisessa kunnossa, että voisi pysytellä jalkeilla pitkiä aikoja kerrallaan. Väsymys kalvaa häntä huonoina päivinä yhä kuin kuume, vaikka kouristukset ovatkin lakanneet. Valven mukaan se johtuu kahden erilaisen taikuuden, hänen omansa ja mädän vääristämän, jatkuvasta taistelusta hänen sisällään. Ikitammesta vuotanut pimeä ehti hyökätessään juurtua syvälle.

"Sinun ei tarvitse silti huolehtia", Valve sanoo minulle huomatessaan vaitonaisuuteni puhuessamme asiasta. "Haava on umpeutunut jo lähes kokonaan. Mikäli mätä olisi minua vahvempi, se olisi voittanut kauan sitten. Enää tarvitsee vain odottaa sen hiipumista."

Hänen on kuitenkin välillä vaikea noudattaa omaa neuvoaan. Sitä mukaa kun Valven vointi kohenee, kasvaa myös hänen kärsimättömyytensä: on selvää, ettei maagi ole tottunut olemaan aloillaan näin pitkään. Se vaikuttaa myös hänen taikuuteensa, joka tuntuu jatkuvien hiljaisten päivien seurauksena olevan täynnä levotonta energiaa, minulle tuntemattomia sävyjä. Turhautuminen pitää loitolla aaveet ja muut houreiset hetket, mutta samaan aikaan pelkään, että Valve uuvuttaa itseään liiaksi.

Tilannetta ei helpota, että syy mädän käyttäytymiseen on edelleen mysteeri. Tiedän Valven lukeneen aiheesta kaiken, minkä on vain pystynyt saamaan kalvaslinnassa käsiinsä. Lukusalin teokset eivät kuitenkaan kerro mitään, mitä hän ei jo tietäisi.

"Minä tunsin sen kuolevan, Alisa", maagi sanoo eräänä ilta, voimatta peittää turhautumistaan selaillessaan jälleen uutta kirjaa kynttilän kajossa. "Silti mätä nousi ylös uudelleen, vielä aiempaakin vahvempana. Edmundin joukkojen haavoittama tai ei, pelkkä Ikitammen oksien katkaiseminen ei pitäisi pystyä aiheuttamaan mitään sillä tavalla voimallista."

Auttaisin häntä jos vain voisin, mutten tiedä, miten. Vaikka Valve uppoutuu tutkimustyöhön, mätä varjelee salaisuuksiaan tiukasti.

Kolmannella viikolla alkavat saapua myös erilaiset yhteydenotot, kirjeet. Osa niistä löytää tiensä linnaan lintujen kuljettamana, osa Närrin kaltaisten viestinviejien, jotka ovat korppikuninkaan maille saapuessaan aluksi vähäsanaisia ja hermostuneita. Vain muutama heistä on varmuudella ihminen: loput ovat erilaisia taikaolentoja, jotkut ihmismäisempiä kuin toiset.

Kaikilla on silti sama päämäärä – saada välittää erilaisin keinoin toivomus pikaisesta toipumisesta kalvaslinnan kunnioitetulle maagille.

Valve rypistää otsaansa nähdessään ensimmäiset huomionosoitukset. "Sana on ryhtynyt leviämään. Ennen pitkää myös hovi on selvillä Ýmissin-matkastamme, elleivät he jo tiedä siitä."

Opin pian pitämään enemmän lintujen tuomista kirjeistä. Kyyhkyset ja varpushaukat eivät tuijota minua avoimen uteliaasti välittäessään viestejään, hämmästyneenä siitä, että tulen niitä vastaan linnan sisäänkäynnillä. Normaalisti kirjeiden ja viestien vastaanottaminen on yksi Eddan tehtävistä, ellei Valve ole tekemässä sitä itse. Yksikään vierailija ei tunnu odottavan tapaavansa nuorta ihmistyttöä, vaikka uskon suurimman osan kuulleen sopimuksesta maagin ja kuninkaan välillä.

Sillä, pitävätkö he minua Valven morsiamena vai palvelijana, ei ole loppujen lopuksi suurta merkitystä: olemassaoloni on etenkin monelle taikaolennolle ihmetyksen aihe.