Ævintýr | maagin morsian

Pimeä I (osa 15)

A/N: Heissan, tässäpä olisi jälleen jatkoa! Muistutuksena vielä, että heinäkuun aikana ilmestyi kaksi uutta lukua, mikäli joku ei sitä huomannut. Kiitos taas hirmuisesti äänestämisestä ja kommentoinnista, niiden voimin tätä tarinaa on paljon mukavampi kirjoittaa!

**

Virvatulten haalea hehku tervehtii meitä saapuessamme jälleen Ikitammen luo.

Tällä kertaa Harma saattueineen jää seuraamaan sivusta, kuinka Valve mittailee pimeän peittämää puuta askelillaan. Hänen taikuutensa ei vielä koskaan ole ollut näin selkeää, äänekästä – metsänpimeän tuttu humina leikkaa aukean aavemaista hiljaisuutta kuin veitsi. Tunnen sen sekoittuvan sydämeni lyönteihin seisoessani Saarton vierellä, kädet puristuneina nyrkkiin.

Kaikki Valvessa huokuu sillä hetkellä hänen taikuutensa voimakkuutta, korppikuninkaan valtaa. Silti minä en pysty karkottamaan pahoja aavistuksia päästäni. On kuin ne olisivat saaneet mielessäni uuden terävämmän muodon, Harman aiempien sanojen takia. Väen suojaloitsuista huolimatta mätä vaikuttaa vallanneen ympäriltään aina vain enemmän tilaa.

"Uskon, että puhdistus tulee olemaan suhteellisen vaivaton. Mätä ei ole yltänyt syvälle juuriin asti", Valve sanoo Harmalle Ikitammea vielä jonkin aikaa tarkasteltuaan. Hänen katseensa viivähtää lyhyesti minussa. "Jos jotakin odottamatonta kuitenkin tapahtuu, tiedätte mitä tehdä."

Harma hymisee myöntävästi. Mikäli Väen johtaja on huolestunut, tämä ei osoita sitä millään tavoin. "Turvatkoon metsämme henget sinua ja tehtävääsi. Jäämme sinulle paljosta velkaa."

Vastaukseksi Valve vain kumartaa syvään, kääntyen sitten minun puoleeni.

"Se on ohi ennen kuin huomaatkaan", hän sanoo hiljaa, tarkastellen jäykkää olemustani. "Älä huoli."

Minä nyökkään: en halua, että Valve miettii kaikista mahdollisista asioista minun pelkoani. Vaikka hermostuneisuuteni on varmasti yhtä selkeää kuin taikuus hänessä, en anna sen kuulua äänestäni sanoessani lujasti:

"Ole varovainen."

Valven kasvoilla häivähtää nopea, aavistuksenomainen hymy. "Tietenkin."

Hänen silmiensä harmaa on alkanut jo tummua taikuuden painosta.

On kuin mätä aistisi, että sitä kohti lähestyy jotakin vaarallista. Ilma tuntuu äkkiä aiempaa raskaammalta, vaikealta hengittää: puun haavoista kumpuava haju on niin läpitunkeva, että se saa jopa Saarton vierelläni yskimään. Rahiseva ääni, jota pidin aiemmin mädän hengityksenä, on nyt muuttunut korviavihlovaksi kirskunnaksi.

"Se varoittaa Valvea tulemasta lähemmäs", Harma sanoo kireästi.

Valvelle mätä voisi kuitenkin aivan yhtä hyvin olla mykkä. Maagin puuta lähestyvät askeleet ovat vakaita, varmoja, hänen olemuksensa tyyni kuten aina. Vaikka meitä ympäröivät varjot ovat täynnä pahaenteisiä kuiskauksia, Valven taikuus ei missään vaiheessa vaimene.

Huomaan, että hän lausuu kävellessään sanoja: ääneti vai ääneen, en ole varma. Ne ovat kuitenkin selvästi osa jonkinlaista loitsua, soljuvaa kuin laulu. Minä pikemminkin tunnen kuin näen, kuinka Valve solmii sisällään olevasta mahdista jotakin mätää voimakkaampaa. Se, mikä oli aiemmin veitsi, on nyt metsän hämärästä ja sen varjoissa virtaavasta kirkkaasta vedestä taottu miekka, joka viiltää vaivattomasti tiensä pimeän läpi.

Ja se toimii – vastoin kaikkia pahoja aavistuksiani ja Harman epäilyksiä, se toimii. Loitsun iskeytyessä myrskyn lailla puuta vasten pimeyden kurkusta kantautuu kammottava korahdus, joka kuulostaa hetken aivan haavoittuneelta eläimeltä. Mädän koko olemus vavahtelee, vääristyy: Valven on selvästi onnistunut vahingoittaa sen sisältä jotakin elintärkeää.