Ævintýr | maagin morsian

Kuume (osa 43)

A/N: On ollut ihanaa lukea reaktioitanne ja ajatuksianne aiemmasta luvusta, kiitos ihan hirmuisesti palautteesta ja äänistä, kuten aina! <3 Toivottavasti pidätte myös tästä osasta.

**

Se ei ollut sittenkään unta.

Avatessani aamulla silmäni minä olen yhä Valven sängyssä, hänen huoneessaan. Katson kattoa enkä enää tiedä, mitä mieltä asiasta olla. Pystyn ajattelemaan vain, että Valve todella kantoi minut yläkertaan kirjastosta asti, nukkuessani hänen käsivarsillaan. En uneksinut sitä, kuten en myöskään hänen kasvoillaan olevaa punaa. Sitä, miten hän sanoi jää.

Sisälläni lainehtii tunteiden sekasotku, liian painava ja monimutkainen, jotta sitä pystyisi selvittämään. Tajuan sen johtuvan osaksi siitä, etten voi kovin hyvin. Tapahtumat Valven huoneessa olivat totta, mutta niin olivat myös puheet kuumeesta. Kylmä on kerääntynyt nukkuessani uudelleen ihoni alle, muuttunut säryksi ja entistä pahemmaksi uupumukseksi. Tärisen jopa peiton lämmössä.

Tiedän, että minun pitäisi lähteä omaan huoneeseeni, mutta jo pelkkä ajatus ylös nousemisesta on ylivoimainen. Jaksan hädin tuskin kääntyä toiselle kyljelleni.

Valve tekee omat johtopäätöksensä voinnistani saapuessaan paikalle hetkeä myöhemmin. Hän vilkaisee minua ovensuusta ja rypistää otsaansa, kääntyy kannoillaan. Pian hän palaa mukanaan Edda sekä tarjotin, jolla on höyryävää puuroa ja jotakin juotavaa.

"Teillä on kova kuume, Alisa-neiti", Edda sanoo kokeillessaan kädellään otsaani. Hänen kämmenensä karhea lämpö tuntuu lähestulkoon viileältä oman ihoni kuumuutta vasten. "Ilmankos olette olleet niin vaisu viime päivinä. Olette murehtineet itsenne kipeäksi."

Taaempana seisovan Valven kasvoilla käy levoton ilme. Minun päähäni ei kuitenkaan mahdu sillä hetkellä muuta kuin kaksi sanaa: kova kuume. Ääneen sanottuna se tekee kaikesta äkkiä äärimmäisen todellista. Enää ei ole mitään hyötyä uskotella itselleni, että kyse on pelkästä väsymyksestä.

Vedän värähtäen henkeä. Tunnen, kuinka vanha pelko löytää minut, kiertää terävät kyntensä sydämeni ympärille.

"Kai se menee kuitenkin ohi?" kysyn vaimealla äänellä, voimatta estää itseäni. Edda ja Valve katsovat minua molemmat yllättyneinä. Se on heistä Edda, joka vastaa lempeästi:

"Totta kai. Tarvitaan vain lepoa ja huolenpitoa, niin olette pian entisellänne."

Edda kuulostaa varmalta, mutta silti minä en pysty täysin karistamaan ahdistustani. Nielaisen vaivalloisesti yrittäessäni muodostaa lisää sanoja: myös kurkkuni on sairauden myötä kipeänkarhea. "Minun pitäisi varmaan mennä omaan huoneeseeni..."

"Sille ei ole tarvetta, mikäli et tahdo niin", Valve sanoo. Hän kohtaa hämmästyneen katseeni vakaasti, vailla merkkiäkään yöllisestä vaivaantuneisuudesta. Mielessäni käy, että hänen tyyneytensä on kaiketi omanlaisensa keino rauhoitella minua. "Lienee parempi, ettet liiku, jos se ei ole välttämätöntä. Voit kyllä levätä täällä, Alisa."

"Mutta -" Tajuan, ettei minulla ole yhtään kunnollista vastalausetta, joten lysähdän syvemmälle sängyn uumeniin. Valve kääntyy puhuttelemaan Eddaa:

"Minulla on työtehtävä etelässä. Lähden sinne nyt ja tulen takaisin niin pian kun voin. Huolehdithan hänestä sillä välin?"

"Kyllä minä ja Alisa-neiti selviämme, isäntä", Edda sanoo, pystymättä täysin peittämään yllättyneisyyttään. "Teidän ei tarvitse kiirehtiä takaisin suotta."

"Palaan mahdollisimman pian", on Valven itseensäselvän oloisesti lausuttu vastaus. Hän vilkaisee vielä kerran suuntaani, nyökkää minulle ja Eddalle hyvästiksi ja poistuu sitten huoneesta.