Ævintýr | maagin morsian

Verinoidat (osa 32)

A/N: Heimoi! Kiitos hirmuisen paljon ihanista kommenteista, joita viime luku ja muutkin ovat saaneet - minulla on ehdottomasti parhaat lukijat. <3 Tässäpä olisi jälleen uusi luku, jossa on hyvin perusteellisesti puhetta ja selitystä (veri)taikuudesta. Julkaisu hermostuttaa vähän, mutta jospa aihe on kuitenkin ihan mielenkiintoinen. (Aiemmin ilmoitetusta poiketen Alisa ei myöskään juuri ehdi setviä tunteitaan ihan vielä. Mutta se tapahtuu kyllä!)

Huom: tämä luku käsittelee veritaikuutta, joten verenvuodatuksesta on puhetta eri muodoissa, ja samassa yhteydessä esiintyy myös yksittäinen maininta itsensä vahingoittamisesta. Ei mitään erityisen graafista, yksityiskohtaista tai muutenkaan järkyttäväksi tarkoitettua kuvailua, mutta ilmoitanpa kaiken varalta kuitenkin.

**

Seuraavana päivänä minä jään lukemisen oppitunnin jälkeen Valven työhuoneeseen saadakseni kuulla häneltä veritaikuudesta ja noidista.

Vaikka yritän väittää itselleni muuta, tiedän odottavani sitä hiukan hermostuneena. Tämä merkitsee jälleen uutta askelta taikuuden tiellä. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi kuulla enemmän. Maryan tapaaminen muistutti minua siitä, että uusi ja outo maailma, jossa elän, on minulle yhä kovin tuntematon. Tahdon oppia ymmärtämään sen eri puolia, niin valoa kuin varjojakin.

Samaan aikaan minun on kuitenkin vaikea karkottaa muistoa vierauden tunteesta, jonka Merkassa koin. Olet jo täysin kietoutunut kalvaslinnan ja sen isännän taikuuteen, ja siitä salaa iloinen. Päivä päivältä ajaudun yhä syvemmälle. Entä jos minä jonakin päivänä kuljen ihmisten keskellä ilman, että koen kuuluvani samaan maailmaan kuin he?

Tukahdutan huokauksen. Ja, silti. Osa minusta toivoo, että taikuus todella olisi ainoa syy tämänhetkiseen levottomuuteeni.

Katselen, kuinka Valve järjestelee minua vastapäätä työpöytäänsä oppituntimme jäljiltä. Hän on kerännyt kirjat siisteiksi pinoiksi asetellakseen ne myöhemmin takaisin hyllyihin, ja tekee parhaillaan samaa paperiarkeille. Musteen sotkemat liuskat ovat kiistatta minun aikaansaannostani. Pois heittämisen sijasta Valve säilöö ne yhtä huolellisesti kuin kaiken muunkin.

Tänään Valvella ei ole velvoitteita linnan ulkopuolella, joten hän on pukeutunut koruttomammin, sitonut hiuksensa löyhästi kiinni niskaan. Koruttomuus ei hänen tapauksessaan tarkoita vaatimatonta. Yksinkertaisinkin vaate vaikuttaa sopivan hänelle, tuovan esille piirteitä, joita en ole jostakin syystä huomannut aiemmin.

Räpyttelen silmiäni, kuin ajatuksen yllättämänä, ja lasken katseeni visusti syliini. Olen suorastaan helpottunut Valven siirtäessä huomioni toisaalle sanomalla äkkiä:

"Ennen kuin puhumme noidista, tahtoisin kysyä sinulta erästä asiaa."

"Niin?" minä sanon kysyvästi. Valven äänessä on tunnusteleva, lähes varovainen sävy. Tajuan syyn siihen, kun hän jatkaa lyhyen hiljaisuuden jälkeen:

"Kerroit minulle, että lähdit Merkassa seuraamaan kohtaamaasi ihmismiestä, koska tiesit hänen olevan Närri. Mikä sai sinut vakuuttuneeksi, että lumouksen takana oli juuri hän? Tämä ei ole minkäänlainen testi", Valve lisää nähdessään varautuneen ilmeeni. "Haluan vain vilpittömästi tietää."

Jään miettimään kysymystä. Muistoni siitä nimenomaisesta hetkestä ovat epäselviä, peittyneet kaiken myöhemmän alle. En silti tiedä, pystyisinkö selittämään tapahtunutta, vaikka se olisi säilynyt kirkkaana mielessäni.

"Minä vain... tunsin sen. Hän vaikutti ja näytti ihmiseltä, mutta oli lyhyt, ohikiitävä tuokio, jolloin niin ei ollut. Ei täysin. Hänen taikuutensa ikään kuin... vuoti harhan läpi, ja silloin minä ymmärsin kuka hän oli." Vaikenen hetkeksi. "Närri oli silloin hermostunut. Ehkä se vaikutti hänen lumoukseensa jotenkin."