Ævintýr | maagin morsian

Oppitunteja (osa 26)

Me aloitamme lukemisen oppitunnit kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Valve kertoi minulle pohjoistornissa tähdistä ja menneisyydestään. Ajankohta oli oma valintani: tahdoin Valven käyttävän sitä edeltävät päivät lepäämiseen ja voimien keräämiseen, jotta mädän ote heikkenisi edes vähän. Ei ollut vaikea huomata, että myös Kiiran vuoksi langetetut suojaloitsut uuvuttivat häntä yhä.

Valve ei selvästi pitänyt ajatuksesta joutua jälleen toipilaaksi, mutta myöntyi lopulta. Näen nyt, istuessani vastapäätä häntä yläkerran työhuoneessa, että se oli oikea päätös. Kireys Valven olemuksessa on lieventynyt, eikä kipu seuraa enää nälkäisenä hänen jokaista liikettään. Pinotessaan pöydälle paperiarkkeja ja kirjoja hän vaikuttaa lähes täysin toipuneelta.

Se huojentaa suuresti mieltäni, vaikka samaan aikaan tarkastelenkin eteeni kohoavaa kirjapinoa kasvavan hermostuksen vallassa. Valven levätessä minä olen tehnyt uutterasti taloustöitä ja yrittänyt olla miettimättä tulevia oppitunteja. Sillä tavoin olen välttynyt pohtimasta, oliko kyseessä sittenkään hyvä idea.

Valven suupielet käyvät hymyssä hänen huomatessaan minun silmäilevän kirjoja aavistuksen epäluuloisesti.

"Nämä eivät suinkaan ole ensimmäistä oppituntia varten, älä huoli. Olen etsinyt lukusalista valmiiksi teoksia, joihin sinun kannattaa tutustua sitten, kun olet oppinut kunnolla kirjaimet."

Minä liikahdan hiukan vaivaantuneesti tuolillani, ja käsken sitten itseäni ryhdistäytymään. Mitä Malvakin oikein sanoisi? Kysyn niin tyynesti kuin vain kykenen:

"Aloitammeko siis tänään kirjaimista?"

Valve nyökkää. Hänen katseensa kulkee tutkivana ylitseni. "Sinulla ole mitään hävettävää, kai tiedät sen? On täysin ymmärrettävää, ettet osaa lukea. Se ei kuitenkaan myöskään tarkoita, ettet voisi oppia. Tärkeintä on, että uskot mahdollisuuksiisi itse."

On varhainen aamupäivä. Minä olen tullut Valven luo suoraan keittiöstä, ihollani yhä piirakkaa varten poimimieni omenoiden tuoksu. Valvesta taas huokuu muste ja taikuus. Ero välillämme tuntuu suunnattoman suurelta, ja silti hän puhuu ilman pienintäkään epäilystä.

Minä hengähdän syvään, tavalla, joka on puoliksi huokaus.

"Tiedän sen. Välillä vain unohdan. Tämä kaikki on minulle uutta. Mutta", lisään muistaessani aiemman keskustelumme, "aion kyllä tehdä parhaani."

"En epäile sitä." Valve ryhtyy järjestelemään papereita ja kirjoja pöydällä. Hän asettaa eteeni liuskan, johon on tehty huolellisella, selkeällä käsialalla pitkä kirjainten rivistö. "Tässä ovat aakkoset - avaimesi lukemisen oppimiseen. Tunnistatko mitään niistä jo etukäteen?"

Kumarrun kirjainten ylle ja tarkastelen niitä pitkään. Lopulta osoitan hiukan epäröiden jonon ensimmäistä kirjainta. "Tämä on... a, eikö niin?"

"Aivan. A niin kuin Alisa." Valve lausuu nimeni hitaasti ja pehmeästi, kuin tunnustellen erikseen jokaista sen osaa. "Se on hyvä alku."

Valve opettaa minulle yksi kerrallaan muutkin kirjaimet ja näyttää, kuinka ne kuuluu lausua. Hänen mukaansa on tärkeää oppia hahmottamaan, miten äänteet yhdistyvät tavuiksi ja siitä edelleen sanoiksi.

"Sanoista taas tulee yhdessä lauseita ja virkkeitä. Ennen pitkää huomaat, että pienet osaset muodostavat suuremman, eheän kokonaisuuden."

Siispä minä vietän aamupäivän luettelemalla ääneen erilaisia tavujonoja ja yrittäen sitten tunnistaa niitä sanoista, joita Valve on kirjoittanut ylös oppituntia varten. Huomaan pian, että onnistun siinä hyvin vain lyhyiden sanojen kohdalla - sellaisten kuin uni tai aamu. Huojennun naurettavan paljon joka kerta, kun näen a-kirjaimen: se on jotakin melkein tuttua kaiken vieraan keskellä.