Ævintýr | maagin morsian

Saattue (luku 78)

A/N: Hei vain, ja kiitos kaikille jälleen kerran kaikista kommenteista ja äänestämisestä! ❤ Joudun kertomaan tässä perinteiset kootut selitykset, eli jaoin taas kerran luvun kahteen osaan, huoh. Seuraavan osuuden olen kuitenkin kirjoittanut jo editointia vaille valmiiksi, ja julkaisen sen kunhan viimeinenkin luku on valmis.

**

Kotikyläni rajalle asettuneet kuninkaanmiehet eivät ole hovin viestintuojia vaan sotilaita.

Välimatkan päästäkin erotan heidän yllään olevan raskaan varustuksen, vyötäröille kiinnitetyt miekat viiltoina hämärässä. Yksi miehistä pitelee korkealla yläpuolellaan lyhtyä, joka leimuaa ja kipinöi kuin vihainen julistus.

Aatos kertoi äidille sotilaiden olevan varmoja, että maagin morsian piileskelee entisessä kotikylässään.

He ovat väärässä; minä en piileksi. En enää. Kävelen kylän päätietä pitkin huppu suojana kasvoillani mutta suoraselkäisenä ja päättäväisenä, yrittämättä väistää edessäni odottavaa ihmisjoukkoa. Kuninkaanmiesten ilmestyminen on havahduttanut lähes koko kylän. Vaikka väkeä ei ole kutsuttu kylätalolle, he ovat saapuneet sinne silti ja liikehtivät levottomina havuseppeleiden luona. Yksi kerrallaan he huomaavat minut.

Hän todella on täällä. Alisa. Yllättyneet kuiskaukset kerääntyvät yhteen kuin pahat aavistukset. Kasvot ovat kaikki minulle tuttuja, mutta silti he lausuvat nimeni epävarmasti, kuin se olisi heille vieras.

"Alisa", äiti sihahtaa selkäni takana. Pelko horjuttaa hänen ääntään. Hän yritti saada minut pitämään kiinni alkuperäisestä suunnitelmastani, Valven vaunuista ja Agnesin suosta. Aiemmista vakuutteluistaan huolimatta hän ei luota hoviin lainkaan. "Niin on paljon turvallisempi kannaltasi", hän sanoi.

Äidin huolenpito tuntuu samaan aikaan sekä kipeältä että lohdulliselta. En voi kääntyä enää takaisin. Minä kuulin kauhun myös Aatoksen äänestä; näen sotilaiden miekat ja tulen. Se, että kuninkaanmiehet tahtovat minut mukaansa, tarkoittaa että Valve on jo hyökännyt hoviin, löytänyt luultavasti Reinan.

Se taas tarkoittaa - Se tarkoittaa -

Painan pelon sydämeni kätköihin ja etsin otteen punoksesta. Hämärän versot liikahtavat, mutta heikosti, raskaasti. Aiemmin tuntemani varmuus on hiipuva hehku, jota en saa pideltyä kämmenelläni. Jokin on muuttunut. Vai kuvittelenko minä vain niin, kuninkaanmiesten ja heidän miekkojensa vuoksi?

Tuttu käsi tarttuu minua harteista ja pakottaa pysähtymään. Käännähdän katsomaan äitiin. Hänen sormensa kaivautuvat olkapäähäni säikähtäneesti, hiukan liian lujaa. Hänen huulensa ovat miltei valkoiset.

"Alisa. Ole kiltti äläkä mene."

Tuuli tuivertaa lunta välissämme, haroo äidin palmikkoa ja yrittää vetää hupun pois kasvoiltani. Minä annan sen tehdä niin. Tunnen selässäni kyläläisten tuijotuksen, heidän uteliaisuutensa ja heidän pelkonsa. Mielessäni käy, että äiti on sanonut nuo sanat minulle kerran aiemmin: kirkkaan keväisenä päivänä juuri ennen kuin lähdin Seremoniaan.

Minä tartun hänen käteensä, lempeästi, ja kohotan sen pois harteiltani.

"Minun on tehtävä tämä, äiti. Olen pahoillani. Mutta minä palaan kyllä. Lupasin näyttää Malvalle taikuutta, enkä aio tuottaa hänelle pettymystä."

Äiti puristaa suupielensä yhteen. Näen hänen katseensa käyvän kylätalon väkijoukossa, kuninkaanmiehissä kauempana heidän takanaan. Hän nyökkää jäykästi.

"Katsokin, että esittelet sen loitsusi myös minulle."

En halaa häntä, vaikka tahtoisin. On parempi, etteivät muut kyläläiset näe meitä liian läheisinä. "Lupaan sen."