Ævintýr | maagin morsian

Tekosyitä (osa 24)

A/N: Kiitos mielettömän paljon kommenteista ja äänestämisestä, jälleen kerran! Vielä on heinäkuu, en ole siis myöhässä tai mitään, öh... Pahoittelut. Töissä on pitänyt kiirettä. Pyrin viimeinkin järjestämään tällä viikolla aikaa myös muiden wattpad-teksteille, ja luen ja kommentoin niitä toivon mukaan viikonloppuna!

**

Eddan kanssa käymäni keskustelu viipyy mielessäni vielä kauan sen jälkeen, kun olen lähtenyt keittiöstä. Eivät pelkästään hänen viimeiset sanansa, niihin kätkeytynyt alakulo, vaan kaikki taikuuteen ja Valveen liittyvä. Se, että Eddan mukaan Valve pelkäsi kertoneensa minulle maagiudesta väärin.

Mietin kysymystä uudelleen kävellessäni. Kertoiko hän? Ehkä. Ehkä minä olen sen takia nyt niin epävarma ja kireä. Mutta tiedän asiaan liittyvän muutakin, sellaista millä ei ole maagin puheiden kanssa mitään tekemistä. Se alkoi jo silloin, kun Valve kosketti hiljaisuutta sisälläni - ehkä jopa aiemmin.

Ajattelen jälleen hänen hymyään. Oli hämmentävää kuulla, että Valvella oli ollut aluksi ongelmia oman taikuutensa kanssa.

Minä kuljen pitkästä aikaa täysin päämäärättä, aiempaa hitaammin askelin. En silti ylläty löytäessäni itseni lopulta kirjastoon johtavalta käytävältä. Viime päivinä olen käynyt siellä vain ohimennen: pyyhkimässä pölyjä, sytyttämässä takkaan tulen. Muut askareet ovat pitäneet minut kiireisenä, ja ison osan ylimääräisistä hetkistä olen viettänyt Valven luona.

Kuulostelen oven takana jonkin aikaa, mutten erota askelia. Ehkä se on vain hyvä.

Huone on autio astuessani sisään. Silmäilen kattoa hipovia hyllyrivejä ja kävelen sitten peremmälle, nurkkaukseen, jossa olen viipynyt useasti ennenkin. Sen luona olevat kirjat eivät ole yhtä hermostuttavan vanhoja kuin Valven suosimat, niiden kannet ajan haalistaman sijasta ehjiä ja sen vuoksi kutsuvampia.

Ennen kaikkea muuta ne ovat täynnä kuvia.

Kuljetan sormiani kirjojen selkämysten poikki, kunnes tavoitan etsimäni. Alun perin huomioni kiinnitti teokseen sen kannen kirjainten syvänvihreä, melkein epätodellinen väri. Sivuilla olevat kuvat ovat mustavalkoisia, mutta niitä on paljon, ja mitä mielikuvituksellisimmista aiheista: piirroksia keijuista ja louhikäärmeistä ja olennoista, joiden nimistä minulla ei ole aavistustakaan.

Missä tahansa muualla pitäisin kirjaa satukokoelmana, mutta kalvaslinnassa on vaikea olla varma. Jos tavalliset maalaistytötkin voivat löytää sisältään tuosta vain taikuutta, miksei myös tulen ja tuhkan keskellä eläviä louhikäärmeitä olisi olemassa?

Otan kirjan hyllystä ja alan lehteillä sivuja hitaasti, kuvien maailmaan vaipuneena. Jokaisen piirroksen yksityiskohta on tehty tarkasti ja huolella, louhikäärmeen katseen nälkäisestä loimusta aina veden varjoissa piileskelevän otuksen kiiltävään ihoon. Kuulemieni tarinoiden perusteella uskon sen olevan näkki.

Moniin muihin huoneen kirjoihin verrattuna taikaolennoista kertovassa teoksessa on vain hiukan kirjoitusta. Olen tottunut ohittamaan nopeasti kaikki vähäisetkin sanat, mutta nyt huomaan kääntäväni katseeni niihin. Kirjainten hienovarainen koristeellisuus tuo mieleeni Valven käsialan.

Tuijotan näkin vieressä olevaa kirjainjonoa pitkän aikaa silmät sirrilläni. Minä tiedän, mitä siinä pitäisi lukea, tai ainakin kuvittelen niin. Mutta vaikka kuinka keskityn, yritän saada sanoihin tolkkua, mitään ei tapahdu. Tekstin merkitys on minulle yhä täysi arvoitus, aivan kuin kyseessä olisi salaisuus, joka on tarkoitettu vain harvoille ja valituille.

Vesiolento tarkastelee minua sivulta ilmeettömin silmin. En edelleenkään tiedä, esittääkö se näkkiä vai ei.

Rintakehääni puristaa sama tunne kuin Valven työhuoneessa. Mitä oikein kuvittelin? Että yksi keskustelu Eddan kanssa, Valven rohkaisu, auttaisivat mahdottomassa? Että puheet sisälläni olevasta taikuudesta saisivat minut oppimaan myös lukemisen taidon tuosta vain?