Ævintýr | maagin morsian

Valve (osa 2)

"...Alisa."

En muista nukahtaneeni. Havahdun silti tokkuraisena ääneen, joka sanoo hiljaa nimeni, ja tajuan meidän pysähtyneen. Hän on laskenut kätensä olkapäälleni kuin ravistellakseen minut hereille.

Kosketus on niin kevyt, että hädin tuskin tunnen sitä. Kavahdan siitä huolimatta kauemmas, jolloin hän päästää välittömästi irti.

"Alisa - sehän on nimesi? Olemme perillä."

Jäämättä odottamaan vastaustani hän nousee poistuakseen vaunuista. Katson ulos ikkunasta, mutta näen pelkästään tummaksi muuttuneen taivaan. Hänen huolellinen tapansa lausua nimeni on jäänyt kaikumaan päähäni.

"Miten minun tulisi kutsua sinua?"

Jokin maagin ilmeessä paljastaa, että vasta kysymykseni saa hänet ajattelemaan koko asiaa. Pitkän hiljaisuuden jälkeen hän sanoo:

"Nimeni on Valve."

Ensimmäiseksi minä näen linnan. Se kohoaa puiden keskeltä kuin suoraan satukirjan sivulta vaikuttaen vanhemmalta kuin itse aika. Sammal kehystää rakennuksen jyrkkäpiirteisiä ääriviivoja. Huomaan, että siellä täällä seiniä ja ikkunapieliä reunustavat tammen oksat, aivan kuin metsä ja linna olisivat vuosien saatossa kiertyneet yhteen.

Maagi Valven kodissa ei ole mitään loisteliasta, ei ainakaan hovin mittapuulla. Se saa minut tuntemaan oloni hiukan paremmaksi, vaikka samaan aikaan myös aavistus pelkoa seuraa tiiviisti kantapäilläni kiirehtiessäni maagin perässä sisäänkäyntiä kohti. Silmäkulmastani näen, kuinka meitä kuljettaneet vaunut kääntyvät tulosuuntaansa ja katoavat hetken kuluttua pimeyteen.

En voi lakata ajattelemasta, ettei minua valmisteltu mitenkään siihen, mitä valinnan jälkeen tapahtuisi.

"Isäntä!"

Valve pysähtyy, ja minä hänen jäljessään. Saan vain vaivoin kätkettyä hämmästykseni nähdessäni olennon, joka lähestyy meitä. Ensisilmäyksellä se vaikuttaa melkein lyhytkokoiselta ihmiseltä, muttei selvästikään ole sitä. Linnaneteisen niukassa valossakin pystyn erottamaan kaarnamaisen ihon, samoin kuin teräväkärkiset korvat, jotka tuovat mieleeni maahisen. Silmät ovat suuret ja tummat, kuin kaksi sileää kiveä.

"Tässä on Edda", Valve sanoo. "Hän on linnan taloudenhoitaja."

Pyöreällä olennolla on todellakin yllään koruton mekko ja esiliina, joiden voisi ajatella kuuluvan taloudenhoitajalle. Olen näkevinäni terävien kulmahampaiden välähtävän sen hymyillessä. Ilme on kuitenkin aidon ystävällinen.

Tunnen itseni typeräksi tajutessani, etten ollut tullut edes ajatelleeksi, että maagilla voisi olla palvelusväkeä.

"Öh, hei."

Yritän olla kuulostamatta hermostuneelta kääntyessäni Valven taloudenhoitajan puoleen. Edda tarttuu ojennettuun käteeni omillaan ja katsoo minuun odottavasti. Ote on yllättävän lämmin, vaikka hänen ihonsa onkin karhea omaani vasten. Hapuilen huulilleni heikon hymyn.

"Olen Alisa. Tuota..." En tiedä, mitä muuta voisin itsestäni sanoa, joten annan ääneni hiipua. Niskaani kihelmöi tuntiessani Valven tarkkailevan liikkeitäni. "Toivottavasti minusta ei tule olemaan liikaa vaivaa."

"Voi, isäntä!" Edda sanoo ja vastaa hymyyni mustat silmät säihkyen. "Kuinka hyvätapaisen morsiamen te olettekaan itsellenne valinneet! Ja vielä niin tomeran näköisenkin!"

Vatsaani vääntää kuullessani sanan morsian. Valve sanoo vain:

"Mikäli kaikki valmistelut on tehty, näyttäisitkö hänelle hänen huoneensa."

Askelteni kaiku kiirii edelläni käytävällä. Seinille kiinnitetyt lyhdyt pitävät loitolla pahimman pimeän, mutta siitä huolimatta hätkähdän aina, kun lepattava valo väistyy varjojen tieltä. Hiljaisuuden sentään karkottaa vierelläni kulkeva Edda, joka ei lakkaa puhumasta hetkeksikään. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, missä linnan isäntä on.

"Ajatella, että kalvaslinna saa viimeinkin morsiamen, jota se on odottanut niin pitkään", Edda päivittelee. Olen kiitollinen siitä, ettei hän oleta minun vastaavan mitään. Käytävällä ei ole varsinaisesti kylmä, ja silti vilunväreet kulkevat lakkaamatta pitkin ihoani.

"Viihdytte varmasti, Alisa-neiti", taloudenhoitaja sanoo minulle luottavaisesti. "Isäntä saattaa olla itsepäinen, mutta teidän tulonne todistaa, että hän on hyväksynyt tilanteen. Älkää huoliko."

Rypistän kulmiani Eddan sanoille. En kuitenkaan ehdi kysyä, mitä hän tarkoittaa, sillä olemme tulleet käytävän päässä sijaitsevalle ovelle. Edda ottaa esiliinansa alta avainnipun ja työntää yhden avaimista lukkoon.

Ovi aukeaa niin, että näen suoraan huoneeseen: helpotuksekseni se ei ole suuren suuri. Astun varovaisesti sisään Eddan jäädessä ulkopuolelle. Annan katseeni kiertää huonekaluissa, katossa, seinän ruusukuviossa. Jokin siinä kaikessa saa minut tuntemaan oloni vähemmän turvattomaksi.

"Huoneeseesi on langetettu yksinkertainen suojaloitsu."

Säpsähdän kuullessani selkäni takaa Valven äänen. Käännyn ja näen hänet seisomassa Eddan vierellä.

"Sisään ei pääse, ellet salli sitä."

"Et edes sinä?"

Sen sijaan, että vastaisi kysymykseeni, Valve ainoastaan sanoo:

"Kutsu aamulla Eddaa herättyäsi."

Oven sulkeutuessa Valven perässä minut valtaa sysimusta uupumus. Sängylle ei ole montaa askelta, ja siitä huolimatta vaivun polvilleni lattialle kuin kaiken voimani kadottaneena. En löydä sisältäni muuta kuin hiljaisuutta.

Heräävätköhän Malva ja äiti seuraavaan aamuun huomaten, että heidän elämänsä on hiukan aiempaa parempi?

Haluan uskoa siihen, vaikkei minulla ole aavistustakaan, miten Valve aikoo käytännössä toteuttaa lupauksensa. Tunnen sydämen rintakehässäni painavan, kun vain ajattelenkin kaikkea tänä päivänä tapahtunutta. Valintaseremoniassa minua maagia kohti vetänyt jokin on surun rinnalla enää pelkkä etäinen muisto, niin epäselvä, että puoliksi uskon kuvitelleeni sen.

Odotan kyyneliä, mutta niitä ei tule. Hiuksissani on edelleen vaimea kuolleiden kukkien tuoksu.

**

Herään enkä hetkeen tiedä, missä olen. Sängyn sijasta makaan lattialla hiussuortuvien valuessa sotkuisena vyyhtenä kasvoilleni. Ensimmäinen selkeä muistikuva, josta saan kiinni, on harmaasilmäinen maagi sanomassa hiljaa nimeni hämärän yli.

Pala palalta loputkin muistot terävöityvät. Nousen vaivalloisesti pystyyn välittämättä uupumuksesta, jonka tunnen yhä luissani, ja hapuilen tieni seinänvierustalle ottaakseni jostakin tukea. Ikkunasta paljastuva valonhäivä saa minut ajattelemaan, että normaalisti olisin tähän aikaan jo tekemässä tilan töitä.

Mitä minun on maagin linnassa määrä tehdä? En halua miettiä sitä liikaa, ja silti kysymys on pääni sisällä häiritsevän äänekäs. Hän on koko aikana hädin tuskin puhunut minulle.

Ajatukseni keskeytyvät kuullessani ovelta vaimean koputuksen.

"Alisa-neiti?"