Ævintýr | maagin morsian

Valeriaana (osa 6)

A/N: Tarkoitukseni oli julkaista tämä osa vasta myöhemmin, mutten malta, kun te ihanat olette äänestäneet ja kommentoineet tätä niin ahkerasti! Kiitos, kiitos, kiitos! Toivottavasti saan pidettyä tarinan kiinnostavana jatkossakin. Kommentteja ja muuta palautetta otetaan myös aina ilolla vastaan . :)

Olen pitänyt keittiötä Eddan valtakuntana. Siksi hämmästyn nähdessäni kuinka vaivattomasti Valve hyllyjen välissä liikkuu, aivan kuin paikka olisi hänelle hyvinkin tuttu. Sen sijaan, että kutsuisi taloudenhoitajaansa, hän kurottautuu ottamaan itse alakaapeista jotakin tottunein liikkein. Pian keittiön täyttää kuivattujen yrttien tuoksu.

Kaikki siinä hetkessä tuntuu aavistuksen epätodelliselta: huoneen vaalea hämärä, Valven keskittynyt hiljaisuus. Minä nojaan vasten keittiön tulisijaa, jossa kytee vielä heikko liekki Eddan illallisvalmistelujen jäljiltä. Iholleni hohkavasta lämmöstä huolimatta käteni ovat edelleen kylmät.

Näytät surulliselta. Muisto Valven sanoista saa minut hieromaan vaivihkaa kasvojani, aivan kuin voisin siten poistaa niiltä painajaisen ja koti-ikävän jäljet. En halua tietää, kuinka paljon hän ilmeestäni oikein luki.

Lopulta katson kaikkialle muualle paitsi työhönsä uppoutuneeseen maagiin. Valven läsnäolo tekee minut liian tietoiseksi omista ääriviivoistani.

"Juo tämä."

Havahdun väsyneistä mietteistäni, ja näen Valven ojentavan höyryävää mukia minua kohti. Tartun siihen empien, varoen huolellisesti koskettamasta häntä. Epäluuloni kuitenkin vaimenee erottaessani mukista kantautuvan tutun, hiukan pistävän hajun.

"Onko tässä virmajuurta?" Kääntelen kuppia käsissäni nähdäkseni paremmin siinä olevan meripihkanvärisen nesteen. Hetken verran pystyn kuulemaan päässäni äidin äänen: virmajuuri auttaa huolien painamaan sydämeen.

Kysymys saa Valven kohottamaan kulmiaan.

"Virmajuurta...? Ah. Sieltä, mistä minä tulen, sitä sanotaan valeriaanaksi."

"Valeriaana", toistan puoliääneen. Sana tuntuu suussani vieraalta. Olen silti oudon varma, että olen kuullut sen joskus jossakin, ehkä Kalhaman markkinoilla. Etelämpää tulleet kauppiaat kutsuivat kasveja toisinaan nimillä, jotka olivat tuntemattomia meille pohjoisen väelle.

Etelän väki oli rempseää ja äänekästä. Vaikka kuinka yritän, en pysty kuvittelemaan Valvea yhdeksi heistä.

Maistan varovasti juomaa. Se on makeampaa kuin odotin, melkein kuumaa. Tunnen kuinka lämpö alkaa hehkua sisälläni heti ensimmäisten siemausten jälkeen saaden poskeni punoittamaan. Räpäytän yllättyneesti silmiäni.

"Joko tuntuu paremmalta?" Valve tiedustelee. Minä nyökkään – en ymmärrä, miten se on mahdollista näin nopeasti, mutta on kuin rintakehääni puristanut pimeän tunne hiljalleen hellittäisi. Oloni kevenee jokaiselle uudella hengenvedolla.

"Tässä ei taida olla pelkkää virmajuurta", sanon käheän hämmästyneellä äänellä. Juoman aiheuttama lämpö aaltoilee sormenpäihini, karkottaa kylmän tavalla johon tulisija ei pystynyt.

"Suomuuraimen kukat tekevät vaikutuksesta tehokkaamman."

"Suomuuraimen kukat? Ei taikuus?"

"Ei taikuus", Valve vastaa kuulostaen hetken melkein huvittuneelta. Maagin silmät ovat kuitenkin vakavat: tajuan hänen seuraavan kömpelöä tapaa, jolla liikutan Kiiran vahingoittamaa kättäni.

"Olen ihan kunnossa", kuulen sanovani Valvelle hiljaa, aivan kuten Eddalle aikaisemmin. Lasken mukin pöydälle ja laitan käteni puuskaan, jotta hän ei pääsisi tekemään niistä vääriä johtopäätöksiä. Osa minusta on kuitenkin ennen kaikkea hämmentynyt: en odottanut, että hän välittäisi.

"Ja silti et pysty nukkumaan. Kiira kai vaanii unissasi", Valve toteaa pehmeästi, katsellen kuinka puristan huuleni yhteen hänen tarkkanäköisyytensä yllättämänä. En ehdi muotoilla päässäni sopivaa vastausta, kun hän jatkaa:

"Olen pahoillani. Sinun ei olisi pitänyt joutua kokemaan mitään sellaista."

Tyynesti lausutuista sanoista huolimatta Valven äänessä on hetken jotakin melkein kireää, turhautunutta. Ei kuitenkaan minua kohtaan, tajuan äkkiä, tai edes Kiiraa. On velvollisuuteni pitää sinut turvassa. Hänen katseensa viivähtää jälleen haavoittuneessa olkapäässäni.

Vaikka Valve antoi ymmärtää, ettei voinut Kiiran hyökkäykselle mitään, se vaivaa häntä selvästi.

"Eihän se ollut sinun syysi", sanon epävarman hiljaisuuden jälkeen, omasta huomiostani häkeltyneenä. "Sanoit itse, ettet olisi pystynyt estämään häntä."

"Ei ole kyse siitä, mihin pystyn tai en pysty. Minun olisi pitänyt..." Valve vaikenee, kuin tietämättä kuinka jatkaa. Hämärän keskelle on jo alkanut hiipiä aamun kalpeaa valoa. Jokin maagin ilmeessä saa hänet näyttämään hetken nuoremmalta kuin ennen.

"Niin ei enää käy", hän sanoo lopulta, melkein enemmän itselleen kuin minulle.

Nyökkään, vaikka samalla en voi olla miettimättä, onko se todella lupaus, joka on mahdollista pitää. Meripihkajuoma tekee ajatuksistani pehmeitä ja kevyitä, täysin vääriä tähän hetkeen. En siitä huolimatta pysty karkottamaan Kiiran kuvaa täysin pois mielestäni.

"Heräsin hänen nauruunsa", tunnustan. Inhoan sitä, kuinka pieneltä ääneni yhtäkkiä kuulostaa: pieneltä ja surunmentävältä. Virmajuuren rauhoittavasta vaikutuksesta huolimatta minun on suljettava silmäni pitääkseni sanani eheinä. "Se... muistutti minua menneistä. Mutta voin jo paljon paremmin."

Vaistoan Valven tarkastelevan minua - meripihkajuomasta punoittavia poskiani, olkapäille karkailevia hiussuortuvia. Vaikka yritän olla ajattelematta asiaa, pystyn aistimaan ihollani myös hänen taikuutensa: en metsän hämärää tai vihaista ukkosta, vaan jonkin vaimeamman, kuin hengähdyksen.

Jokin siinä kaikessa muistuttaa minua etäisesti seremoniasta. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia.

"Minun pitäisi varmaan palata. Kiitos juomasta." Vastausta odottamatta liikahdan kohti keittiön ovea, toiveenani kadota paikalta vähin äänin. Hetken verran kuvittelen, että Valve antaa minun kulkea ohitseen sanaakaan sanomatta, ainoastaan hänen taikuutensa tuoksu perässäni.

"...Alisa."

Yön ääriviivat ympärilläni tuntuvat katoavan kuullessani nimeni hänen lausumanaan. Tajuan, ettei Valve ole puhutellut minua sillä kertaakaan ensitapaamisemme jälkeen. 

Pysähdyn aloilleni sitä melkein itse huomaamatta, vain muutamaan askeleen päässä ovesta. Sormeni pusertuvat hapuillen nyrkkiin, aivan kuin voisin siten estää kaikki ne tunteet, jotka Valve sanomassa nimeni minussa aiheuttaa.

"Niin?" Tunnen maagin katseen kuin kosketuksen selässäni.

"Tiedän, ettet ole täällä omasta tahdostasi. Haluan sinun kuitenkin tietävän, että tahdon tehdä kalvaslinnasta sinulle turvallisen paikan. Sellaisen, jossa voit nukkua yösi pelkäämättä."

Ajattelen tapaa, jolla hän kiirehti pois Kiiran kohtaamisen jälkeen, etäisenä kuten aina. En saa sovitettua sitä millään yhteen tämän hetken kanssa.

"Hyvä on", sanon siitä huolimatta vaimeasti, kääntyen vielä kerran Valven suuntaan. Hän on kuitenkin kääntänyt katseensa jo poispäin minusta.

"Edda saapuu pian tekemään aamiaisvalmisteluja. Sinuna yrittäisin vielä nukkua muutaman tunnin."